LOIMAAN SEURAKUNTA

Pitelet kädessäsi ensimmäistä Loimaan seurakunnan omaa lehteä. Se on tehty siksi, että seurakunnan palvelut ja sen tarjoamat tapahtumat tulisi- vat tutuiksi mahdollisimman monelle. Seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt toivottavatkin juuri sinut tervetulleeksi löytöretkelle iloisiin kohtaamisiin, avun äärelle, nautti- maan musiikista ja pohtimaan ihmiselämän saloja Jumalan sanan pariin - tulemaan yhteen! - Ei seurakunta ole sen rakennukset tai sen työntekijät vaan kaikki me seurakuntalaiset yhdessä, kirkkoherra Riku Laukkanen muistuttaa. LÄHDE LÖYTÖRETKELLE! T ervetulleita ovat kaikki. Ovella ei kysellä, että uskotko tarpeeksi tai uskotko ylipäätään. Tarjolla on tapahtumia, joissa voi käydä silloin tällöin, mutta myös toimintaa, jonka voi ottaa vaikka jokaviikkoiseksi menokseen. Ja kaikkea siltä väliltä - eri puolilla seurakuntaa ja monipuolisella sisällöllä. Voi vaan tulla ja olla, tai halutessaan osallistua ja olla jopa mukana tapahtumia järjestämässä. - Kun käymään saataisiin yhä useampi, yhä useampi löytäisi kenties myös tiensä vapaaehtoisek- si ja mukaan monipuolistamaan toimintaa entisestään. Toiveena olisi seurakuntalaisten näköinen seurakunta, kanttori Marjukka Lehtola miettii. Samaan rohkaisevat muutkin. Nuorisotyönohjaaja Sami Laaksonen sanoo, että myös työnteki- jöiden pitää opetella avoimuutta. - Voi kunpa seurakuntalaiset ehdottaisivat mitä voisimme seurakunnassa tehdä ja mitä seura- kunnan kanssa voisi tehdä, hän sanoo ja diakoni Marika Maijala jatkaa, että kun kuultaisiin seura- kuntalaisten tarpeista, niin voitaisiin luoda uuttakin toimintaa. - Mitä voisi olla tarjolla nuorille aikuisille, kirkkovaltuutettu Anniina Marjamäki miettii. - Ihmisiä vartenhan me olemme. Ei meitä työntekijöitä tarvittaisi ilman seurakuntalaisia, nuo- risotyönohjaaja Kerttu Niemelä toteaa. Kirkkoneuvoston jäsen Heikki Vainio ehdottaakin uutta mottoa loimaalaisille: seurakunta jär- jestää juuri sellaista toimintaa, johon haluan osallistua. - Että tultaisiin yhteen ilman ennakkoluuloja vaihtamaan ajatuksia. Kirkon sisällä saa keskustel- la, ja siellä voi kuulua monia ääniä, kirkkoneuvoston jäsen Eliisa Jaatinen sanoo. Ja mikä tärkeintä, seurakunta ja sen toiminta on avointa ihan tuiki tavallisille ihmisille ja siellä käyvät ja toimivat ihan tavalliset ihmiset. - Eivät seurakunnan toimintaan osallistuvat ole sen kummallisempia kuin muutkaan ihmiset. Kaiken tarkoitus ei ole kaiken muuttaminen. - Perinteitä ei pidä unohtaa, kirkkovaltuutettu Anniina Marjamäki vakuuttaa ja Heikki Vainio säestää, että kokeiluja voidaan silti tehdä vaikkapa mahdollistamalla seurakuntalaisten osallistumi- nen jumalanpalvelusten toteuttamiseen. Tutut ja turvalliset tavat ja toiminnat voivat jo sinänsä tarjota sitä mitä nykyihminen kaipaa. Jotain lohduttavaa ja rauhoittavaa, jotain pysyvää. - Monilla on kaipuu hiljentyä ja mietiskellä, ja seurakunnalla on tarjolla monia tilaisuuksia sii- hen, Eliisa Jaatinen toteaa. - Seurakunnalla olisi niin paljon annettavaa ihmisille, olivat nämä sitten minkä ikäisiä ja millai- sissa elämäntilanteissa tahansa, Marika Maijala sanoo. Yhteyttä voi ottaa aina - ei ole niin pientä tai suurta ahdinkoa, hän muistuttaa ja sanoo näh- neensä ihmisiä, jotka ovat lähimmäisten avulla nousseet mahdottomaltakin tuntuneesta suosta. Sitä paitsi tuskaa voi aina ainakin puhua pienemmäksi. - Kysy, niin me autamme, Kerttu Niemelä rohkaiseekin. Kirkon ”markkinarako” voisi olla inhimillisyys, lempeys, iloa kohti kulkeminen ja sen opettele- minen, että näkisimme hyviä asioita itsessä ja muissa. Eliisa Jaatinen kaivaa puhelimensa esille ja sieltä videon. Ollaan afrikkalaisessa kylässä, iso kirkko on täynnä ja äitien sylissä on vauvoja päiväunilla. Virret raikuvat. - Tällaista toivon meillekin, hän huokaa hymyillen. Ollaan yhdessä, kaikki erilaiset ihmiset sellaisina kuin ollaan. Saadaan siitä voimaa. Keksi lehdelle nimi! Ehdota nimeä Loimaan seurakunnan omalle lehdelle, joka ilmestyy tänä vuonna neljä kertaa. Voittanut ni- miehdotus julkaistaan elokuun numerossa. Lähetä meille ehdotuksesi ja yhteystietosi 31. touko- kuuta mennessä, ja osallistut kahden lounaslahjakor- tin arvontaan. sähköpostilla: loimaa.seurakunta@evl.fi kortilla: Nimikilpailu, Loimaan seurakunta, Turuntie 32, 32200 Loimaa. LOIMAAN SEURAKUNTA 1/2018

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=