rekryexpo

rekryexpo 4 13.11.2018 A lle puolentoista tuhannen neliö- metrin tehdashallissa on ahdas- ta, kun lattialla ahertaa pikku- bussillinen puuseppiä, nurkat ovat väärällään puutavaraa ja puolivalmiit huonekalut odotta- vat siirtymistä seuraavaan työvaiheeseen. Pelkästään tuoleja valmistuu Protos- demosin verstaalla tänä vuonna melkein 10000 kappaletta. Pääosa tuotannosta päätyy ravintoloiden ja hotellien sisustuk- siin, osa mallistosta on myös kuluttajien saatavilla. Halikkolaisella muotoilutoimistolla menee juuri nyt lujaa. Yritys on vuokran- nut 2600 neliömetriä lisää hallitilaa, sillä tälläkin viikolla taloon on palkattu uutta työvoimaa. Kesällä päättyneellä tilikaudella liike- vaihtoa kertyi hiukan alle kolmemiljoonaa euroa, tulevalle vuodelle Protosdemosin toimitusjohtaja Lasse Laine ennustaa vii- den miljoonan euron vaihtoa. –Koitamme kasvaa terveellä pohjalla. Meillä ei ole ulkopuolista rahoitusta, sa- noo Laine. –Olemme kasvaneet vähän vahingossa. Alkujaan ei ollut tarkoitus laittaa pystyyn tehdasta, Laine lisää puolileikillään esitel- lessään yrityksensä huonekalutuotantoa, jota pyöritetään kahdenkymmenen puu- sepän voimin. ”Hyvien puuseppien löytäminen on tällä hetkellä erittäin hankalaa.” Lasse Laine Toimitusjohtaja, Protosdemos Tommi Aitio teksti // Minna Määttänen kuvat HalikkolainenProtosdemos kasvaa ilman ulkopuolista rahoitusta ja haluaa olla Suomenparas työpaikka omalla toimialallaan. Työpaikalla roolit joustavat –puuseppä voi vaikuttaa huonekalun suunnitteluun jamuotoilija saa olla puuseppä. –Perustava arvomme on, että työntekemisenpitää ollamyös kivaa, sanoo toimitusjohtaja Lasse Laine. Työllistäjä Puuseppä Jukka Laaksosella on työn alla Halikko-sarjan pyöreä pöytä. Vahvuus löytyy tekijän Lasse Laine kertoo palkitun Laakso-tuolin kuuluvanmuunmuassa Helsingin parhaaksi italialaisravintolaksi kehutun Baccon sisustukseen. Airisto-sarjan pöytien jalat odottavat kokoonpanoa.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=