KESKUSTA LAITILA

Keskusta Laitila 3 TYÖTÄ JA TOIMEENTULOA -Laitilan kaupunki on perinteisesti harjoittanut aktiivista elinkeinopolitiikkaa, millä on ollut jopa ratkaiseva vaikutus teollisten ja kaupan yritysten syntyyn ja kehittymiseen. Tämän haluamme jatkuvan; sillä on myös myönteinen vaikutus työpaikka- ja asukaskehitykseen. - Tiiviin yhteistyön yritysten kanssa tulee kuulua kaupungin arkeen. - Kaupungin talous vaatii pandemian jälkeen tarkkuutta. Keskeistä on lisätä kaupungin tuloja, uusia toimintatapoja sekä pitää verojen korotuksia toissijaisina. SIVISTYKSESTÄ MENESTYSTARINOITA -Laadukas opetus, turvallinen koulutie sekä toimivat opetusryhmät ja -tilat ovat Laitilan vahvuus. -Panostus lasten sekä henkilöstön jaksamiseen takaavat jatkossa laadukkaat ja monipuoliset opetus-, liikunta- ja kulttuuripalvelut kaikille. -Laitila näkyy ja kuuluu jatkossakin suurta yleisöä kiinnostavien tapahtumien järjestäjänä. LÄHEISISTÄMME HUOLEHTIMINEN -Meillä on tärkeätä taata pienimmillemme turvallinen lapsuus, huolehtia nuorten hyvinvoinnista sekä mahdollisuudesta koulutukseen ja mieluisiin harrastuksiin. Nuorisolle täytyy löytyä myös matalan kynnyksen työpaikkoja. -Meille on tärkeää turvata kuntalaisillemme arvokas vanhuus, panostaa laadukkaisiin ja monimuotoisiin ikäihmisten palveluihin sekä ajanmukaisiin palvelutiloihin. . MAINIOMPI LAITILA -Elinvoimaisempi ydinkeskusta ja elävät kylät ovat tulevaisuuden mahdollisuus. -Kaavoituksen oikea ajoitus takaa ennakoivan tonttien markkinoinnin ja myynnin. -Haluamme panostaa toimiviin liikenneverkkoihin, kiirehtiä VT 8-hanketta, kehittää kaupungin tiestöä sekä varmistaa toimiva julkinen liikenne. -Katsomme, että kaupunkilaisten näkemykset tulee saada nykyistä paremmin esille. Panostukset peruspalveluihin • Kaksi uutta päiväkotia. • Ikäihmisten palveluja kehitetty mm. kotiin tuotavia palveluja tehostaen. • Varppeen koulurakennuksen kuntoon saattaminen. Satsaukset tulevaisuuteen • Virkalääkäriresursseja vahvistettu. • Lapsiperheiden palveluihin lisätty resursseja. • Ikäihmisten päivätoiminta vakiinnu- tettu kaupungin omaksi toiminnaksi. Vapaa-ajan palvelut • Kaikille saavutettaviin kulttuurita- pahtumiin panostettu. • Matikan alueen virkistyskäyttöä ke- hitetty mm. frisbeegolf-radan myötä. • Vesitornin mäelle rakennettu Voima- portaat. Asukkaille ja paikkakunnalle muuttoa harkitseville • Vuokra-asuntotuotantoon on panostettu. • Uusien asuinalueiden kaavoitukset Kotoharjuun, Kodjalaan ja Laessaareen. • Kyläkoulujen toimintaresursseja vahvistettu mm. monitoimikentillä. Elinkeinoelämää tukevat toimenpiteet • Yhdysvesijohto Euraan valmistui. • Yritysten tarpeisiin reagoitu nopeasti ja lupaprosesseja kehitetty sujuvammiksi. • Laitilan Työterveyshuolto pystyttiin säilyttämään osana kuntakonsernia. Kuntataloudesta huolehdittu • Verotuksen taso ei ole noussut val- tuustokauden aikana. • Kaupungin tase pystytty säilyttämään ylijäämäisenä. • Kiinteistöjen korjausvelkaa on pys- tytty leikkaamaan voimakkaasti, käyttöä tehostamaan ja tarpeettomis- ta kiinteistöistä on luovuttu. Poikkeusolojen hallinnasta kiitokset kaupungin henkilöstölle • Terveystoimen toimenpiteet pande- mian hallinnassa tehokkaita ja oikea- aikaisia. • Koulutoimi onnistui etäopetukseen siirtymisessä erinomaisesti. • Rokotusprosessi on toteutettu Laitilassa nopeasti ja sujuvasti. Valtuustokauden 2017-2021 satoa Laitilan Keskustan kuntavaaliohjelma 2021–2025 Laitila

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=