Saviseudun Sanomat
3 Keskellä elämää - Loimaan Keskusta Julkaisija: Keskustan Loimaan Kuntayhdistys Lehtitoimikunta Päätoimittaja: Pekka Ahokas Toimitussihteeri: Päivi Vanha-Perttula Jäsenet Olavi Ala-Nissilä ja Heikki Vainio Painosmäärä: 11.500 kpl Painopaikka: Salon Lehtitehdas 2021 Taitto ja kuvankäsittely: TS ilmoitusvalmistus Elinvoima turvaa hyvät peruspalvelut kaikille Loimaalla on ollut isoja haas - teita maaseudun rakennemuu - toksessa, taloudessa sekä väen vähenemisessä yleisen väestö - rakenteen muutoksessa. Näen, että hyvä muutos on tapahtu - massa. Nyt viimeisen vuoden aikana kehitys Loimaalla ollut varsin myönteistä. On ollut myönteistä, että • on hyvin tasapainotettu kau - pungin taloutta. Kiitos kuuluu kaupungin henkilöstölle, val - tion koronatuille ja omalle ta - sapainottamisohjelmalle, joka oli myös mahdollistamassa kaksi kertaa yhtensä lähes 2 miljoonan harkinnan varaiset tuet. Nyt varsinaisia alijäämiä ei enää ole. Velka on alla kun - tien keskiarvon ja Loimaalla on varaa tehdä nyt järkeviä inves - tointeja • yritykset ovat investoineet ja investoimassa Loimaalla hy - vin myönteisesti ja on tullut ja tulee uusia työpaikkoja. Kau - pungin ja yritysten yhteistyö on tuottamassa tuloksia mm. yri - tyspuiston kautta ja koulutuk - sen saatavuudessa Loimaalle • alkuvuoden kuukausina Loi - maan väestömäärä on kään- tynyt myönteisesti lievään nousuun Olen Elinvoimatoimikunnan pu - heenjohtaja. Näen, että juuri nyt on Loimaalla mahdollista ja tärkeää mennä eteenpäin mm. Elinvoimatoimikunnan ja Muu - tostyöryhmän esityksiä toteut - tamalla. Siten myös turvataan hyvät palvelut koko kaupungis - sa. Jatkossa nyt ja ensi vaalikaudel - la on tärkeää: • edistää yritysinvestointeja ja muita investointeja Loimaal - la. Modernissa teknologiate - ollisuudessamme, ruoan tuo - tannossa ja palveluissa on nyt mahdollisuuksia. On haetta - va myös uutta isoa investoin - tia Loimaalle ja lisättävä yri - tystonttimahdollisuuksia myös mm. Alastarolla, Hirvikoskella ja Mellilässä. Pitää • vauhdittaa asumista koko kaupungin alueella asumista markkinoimalla, uusia tontteja tarjoamalla ja vuokra-asun - toja rakentamalla. Loimaa ei ole nukkumalähiö mutta vah - vuutemme voi olla, että asu - minen Loimaalla on edullista, turvallista, luonnonläheistä ja yhteisöllistä hyvien palvelujen äärellä • turvata hyvät peruspalvelut sosiaalitoimessa ja terveyden - hoidossa perheille, ikäihmisiille ja kaikille kaupunkilaisille sekä turvata koulutus ja sen saata - vuus koko kaupungissa • lisätä viihtyvyyttä investoi - malla, erilaisilla harrastus - mahdollisuuksilla ja yhteis - työssä asukkaiden kanssa. • turvata TYKS-Loimaan asema ja kehittäminen SOTE-uudis - tuksessa mm. hyvällä yhteis - työllä naapurikuntien kanssa ja turvata muita valtion palveluja Loimaalla • hyödyntää ja edistää etätyön mahdollisuuksia laajasti mm. laajakaistayhteyksiä edistä - mällä Haasteitakin on. Mutta mene - mällä rohkeasti nyt eteenpäin yhdessä näen, että Loimaalla on nyt läpimurron mahdollisuus. Keskustan valtuusto- ryhmä on ollut aloit- teellinen Keskustan valtuustoryhmä on ollut aloitteellinen koko vaa - likauden. Asumista olemme edistäneet esittämällä tontti - alea koko kaupungin alueella. Loimaan kaupungin juhlavuon - na 50 prosentin alennus toteu - tuikin. Teimme myös aloitteet erityisen asumisen ohjelman tekemisestä, laajakaistayhteyk - sien edistämisestä ja viihtyvyy - sinvestointien toteuttamisesta. Asiat ovat etenemässä. Myös puurakentamisen edis - tämistä olemme esittäneet ja mm. hiihtolatujen ylläpitämisen tehostamaista. Samoin yritys - puistohankkeen toteuttamis - ta olemme tukeneet aloitteel - lisesti. Talousarvion olleiden välttämättömien investointien toteuttamisessa olemme jää - neet jälkeen. Korjaus tarvitaan. Olemme vauhdittamassa vält - tämättömien investointien te - kemistä ja koulujen korjausin - vestointeja. Valtuustoryhmässämme saa olla omaa mieltään kunhan sen ilmoittaa ryhmäkokouksessa. Näin on ollutkin mutta yleisesti ryhmämme on ollut hyvin yhte - näinen. Näemme hyvän yhteis - työn tarpeelliseksi niin muiden valtuustoryhmien kuin kaupun - gin henkilöstön kanssa. Val - tuuston kokoukset ovat avoimia ja avointa keskustelua on tavoi - te lisätä seuraavalla kaudella. Myönteisesti eteenpäin koko Loimaa! Olavi Ala-Nissilä Keskustan valtuusto- ryhmän puheenjohtaja, Elinvoimatoimi kunnan puheenjohtaja Kuinkas sitten kävikään Loppuaan lähestyvä valtuusto - kausi oli yllätyksiä täynnä. Kaksi askelta eteen, yksi taakse. Tältä on välillä tuntunut, kun kaupun - gin päätöksenteossa on pohdit - tu vaikeaa taloustilannetta ja koronapandemian vaikutuksia. Nyt kun katsoo mennyttä run - sasta neljää vuotta, huomaa että saimme kuitenkin paljon positiivisia asioita aikaiseksi. Valtuustoryhmämme on koko kauden ollut erittäin aktiivi - nen ja keskusteleva. Olemme kokoustaneet lähes viikoittain, pohtineet asioita monista eri näkökulmista ja lopulta löytä - neet ratkaisuja, joiden uskom - me kestävän pitkään. Kuluneel - la valtuustokaudella olemme päässeet kantamaan vastuuta laajasti, kun kaupunginhallituk - sessa teimme töitä neljän edus - tajan voimin ja lisäksi kolmessa valiokunnassa keskustalta oli kaksi puheenjohtajaa ja useita aktiivisia jäseniä. Lisäksi meitä on paljon eri toimielimissä mer- kittävillä paikoilla. Vastuu on ol - lut käsinkosketeltava. Yhteistyö muiden toimijoiden, kuten viranhaltijoiden ja mui - den ryhmien kanssa, on ollut rakentavaa. Eripurainen, syyt - televä tai poliittisia irtopisteitä keräävä porukka ei olisi saanut näitä välttämättömiä päätök - siä aikaan. Olemme kyenneet tekemään päätöksiä, joiden us - komme tuottavan hedelmää pitkään. Kun ottaa kaksi askelta eteen ja yhden taakse, hommat kui - tenkin etenevät. Työtä on teh - ty ja kuluneen neljän vuoden aikana moni asia muuttui po - sitiivisen suuntaan. Yritysten edustajien kanssa on kokous - tettu enenevästi. Kaupungin - hallituksessa on tehty useita kaavoituksellisia ratkaisuja ja mm. yrityspuistoasiaa on vie - ty eteenpäin. On tehty vuokra- asuntoselvitystä, aloitettu osal - listuva budjetointi ja satsattu työllisyyden parantamiseen. Palvelut ovat pysyneet edelleen hyvällä tasolla. Myös henkilös - töraportti kertoo monista hyvis - tä tuloksista. Talouden saimme tasapainoon aivan viime metreillä. Teimme monia kipeitäkin ratkaisuja, eikä tie ollut helppo. Omien säästö - toimenpiteiden lisäksi valtion avustukset käänsivät talouden lopulta positiiviseksi. Tuleville päättäjille riittää rutkasti työtä, vaikka tule - va valtuustokausi päästään aloittamaan positiivisella tilin - päätöksellä. Tiukkaa taloutta vaaditaan edelleen, mutta nyt meillä on erilaiset lähtökohdat kehittää asioita. Työllisyys on kehittymässä jälleen parem - paan suuntaan ja jopa väkiluku on hienoisesti noussut alkuvuo - desta. Olemme tässä kehitys - työssä innolla mukana, mikä - li vaaliuurnilla näin päätetään. Toivotan kuntalaisille tarmoa tutustua loimaalaisiin, jotka eh - dokkuutensa myötä ovat laitta - neet itsensä likoon - Loimaan hyväksi. Teija Ek- Marjamäki Kaupungin - hallituksen pj Keskustan Loimaan kuntayhdistyksen hallitus 2021 puheenjohtaja - Pekka Ahokas varapuheenjohtaja – Ossi Mäkelä sihteeri – Päivi Vanha-Perttula Heikki Vainio Ilkka Uusitalo Juho Pietilä Juha Raitala Marita Lahtonen Markku Pulliainen Mikko Vuolle Teija Ek-Marjamäki Teuvo Suominen Tuomas Levomäki varalla Hannu Härmäaho Salla Haavisto Sanna Vuolle
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=