SALON KOKOOMUS
Salon Kokoomuksen vaalilehti 13 KULUNEESEEN kauteen on sisälty- nyt muutoksia niin Kokoomuksen sisällä kuin lautakunnan vastu- unjaossa unohtamatta vallitsevaa koronatilannetta. Lautakuntapaikkojen uusjaossa vuonna 2018 Jerina Walliuksen paikalle siirtyi varajäsenen pai- kalta Virpi Rahikkala. Hänen varajäsenekseen puolestaan nousi Anne Järvinen. Puoluetta Kristil- lisdemokraateista Kokoomukseen vuonna 2019 vaihtanut Pertti Val- littu jätti paikkansa kaupunginhal- lituksen jäsenenä lautakunnassa ja lautakunnan jäsen Kalle Tekkala siirtyi hänen paikalleen. KORONA-AIKA on muuttanut lautakunnan työskentelytapoja ja -paikkaa kuluvan viimeisen vuoden aikana. Lähitapaamiset ovat siirtyneet kaupungintalolle tai kokoukset on pidetty Teams –etäkokouksina. Välillä osallis- tujamäärä kokouksissa on ollut huolestuttavan vähäistä. Kauden alussa välillä pit- kiksi venyneiden kokousten vähentämiseksi vastuuta dele- goitiin enemmän lautakunnalta virkamiehille, jolloin mm. talous- jätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen ja meluilmoitusten lupakäsittelyt jäivät lautakunnalta pois. JO lähes arkipäiväisiksi muut- tuneiden tuulivoimalataistelun, jätteenpolttolaitoksen, jätteen- kuljetuksen ja jatkokäsittelyn valitusten lisäksi naapurisovun ylläpitoasiat kuormittavat lau- takuntaamme. Vaikein ongelma lautakunnan alaisissa asioissa liittyy resurssipulaan ja hen- kilöstövajeeseen. Tästä johtuen eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvontatyöhön on tullut viivettä ja eläinlääkäripalveluihin vajetta. SUURIN osa lautakunnan asioista on kuitenkin ns. kopautettavia, ja suuri kiitos kuuluukin asioiden valmistelutyön tehneille osaaville viranhaltijoille. Lautakunnan sis- ällä ei myöskään ole ilmaantunut suurempia erimielisyyksiä päätök- siä tehtäessä, vaikka välillä on sentään päästy äänestämäänkin. Kokonaisuudessaan rakennus- ja ympäristölautakunnassa on hyvä henki, ja yhteistyö toimii sekä pu- olueiden välillä että virkamiesten suuntaan. Kiittäen kaudesta, ehkä tavataan ensi kaudella! Ralf Hellsberg (1.vpj) Virpi Rahikkala Matti Fontell Tervehdys rakennus- ja ympäristölautakunnasta! Salon kokoomus: ”Ainutlaatuinen luonto ja kes- tävä tulevaisuus vaativat vas- tuullisia ratkaisuja jokaiselta.” #eläväsalo ”Kaupungin tehtävänä on luoda kasvun edellytyksiä nykyisile yrityksille ja sijoittumisen edellytyksiä uusille yrityksille. Uudet työpaikat lisäävät kaupungin elinvoimaa.” www.mikakortelainen.com 145 Mainoksen maksaa ehdokas Salon elinvoimaisuuden puolesta - vastuullisesti! Kokoomuksen Salon Kunnallisjärjestön puheenjohtaja, Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen, Salon vapaa-ajan lautakunnan 1. varapuheenjohtaja, insinööri, opettaja Mika Kortelainen Ehdokas maksaa itse. 143 Salo tarkastuslautakunta Taina Kirves-Järvinen Tunnollisuudella • sydän ja kokemus mukana Kuunnellen, Marko Mäkinen Sinä päätät. Ilmoituksen maksaa ehdokas Valtiotieteen ylioppilas Ehdokkaasi valtuustoon on 161 kasper kinnunen 142 Mainoksen maksaja: ehdokas
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=