SEURAKUNTASANOMAT

5 www.salonseurakunta.fi N uoren seurakunnan veisukirja vuodelta 2015 oli käytössä Rip- sa Ekmanin rippileirillä Naari- lassa seuraavan kesän alussa. – Konfirmaatiolaulu taisi olla Väsyneet maan , Ripsa muistelee. Laululla on surullinen nimi, mutta siinä lohdutetaan ja rohkaistaan väsyneitä, ma- sentuneita, maan hiljaisia ja vähäisiä, ja kertosäkeessä lauletaan: Kun taivas laulaa, meidän sielussamme soi. Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi. Kun taivas hymyilee, meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi. – Leirin tauoilla soiteltiin ja laulettiin muutaman kaverin kanssa, esimerkiksi tä- tä Tänään häneen uskon . – Lempilauluni voisi olla Sydämemme laulaa eli se joka alkaa Kiitos Jumalalle , kiitos korkeimmalle, ikuinen hän on . Pidän duurivoittoisista lauluista. Vaikka joitakin lauluja on tullut laule- tuksi melkein liian paljon – mieleen tulee Evankeliumi ja ehkä myös Sateenkaariunet – niin kaikista lauluista tulee mieleen ilta- hartauksien rauhallinen fiilis ja paljon läm- pimiä ja tosi kivoja muistoja. Parilta isoskesältään Lammenjärveltä Ripsa muistaa, että varsinkin laulu Sitkeä sydän oli suosittu. Sinussa on valo, sinussa on yö, sinulla on sitkeä sydän, joka lyö väsymättä kipinöitä tuuleen valaisemaan tietä pimeää. Isosena hän on ollut myös lastenleirillä Juvankoskella, missä laulettiin samaa pu- naista kirjaa, vaikkakin vähän eri lauluja kuin ripareilla. – Nyt en ole hakenut isoseksi, annan nuoremmille tilaa. Musiikki kulkee mukana muuallakin: – Jonkin verran olen soittanut rumpuja ja pianoa, opetellut tavallaan itse, mutta laulusta saan enemmän irti. Laulan yksin autossa, aina jokin musiikki soi, ja osaan paljon kaikenlaisia lyriikoita ulkoa. – Koulussa olen tehnyt musiikista viisi kurssia. Kaksi vuotta sitten tehtiin koulun musiikkiteatterissa Hairspray. Tänä vuon- na Into the Woods -esityksessä en ollut. – Lukion kuorossa olen ollut vuoden ihan oman viihtyvyyden ja jaksamisen vuoksi. On laulettu koulun juhlissa, ja oh- jelmistossa on sen mukaisesti ollut joulu- lauluja, Lippulaulu ja Maamme ja Gaudea- mus igitur , jota abit eivät tietysti omassa lakkiaisjuhlassaan ole mukana laulamassa. Kuorossa ovat silloin vain ykköset ja kak- koset. Nyt ajatukset ovatkin paljon kiinni tule- vassa, viimeisissä kirjoituksissa ja työn et- simisessä kesäksi ja välivuodeksi, jollaisen Ripsa on päättänyt pitää. Sen jälkeen olisi opiskelun ja ammatin aika, ja ehkä myös jonkin säännöllisen lauluharrastuksen ki- vaksi vastapainoksi kaikelle muulle. H eikki Laaksonen muistaa, kuinka Naarilan kolmosleiril- lä vuonna 2007 laulettiin jo- tain yhdessä ja sinne oli juuri saatu sähkörummut. Kanttori Kaisa kysyi, haluaisiko joku soittaa niitä, ja Heikki nos- ti käden. Siitä tuli hänen bändiuransa alkuhetki. – Jos ei olisi kyselty, voisin nyt olla ihan muualla. Se on pienestä kiinni. Musiikkiharrastus oli alkanut Halikon musiikkiyhdistyksen muskarissa ja sitten piano- ja rumputunneilla. Mutta nyt nuor- ten toiminta ja bändisoitto imaisivat to- taalisesti mukaan. Akvaariossa, nuorten omassa tilassa keskustan seurakuntatalossa, tuli vietet- tyä riparin jälkeiset pari kesää erityisen tiiviisti. – Se oli hienoa. Siellä oltiin aamusta il- taan. Aina oli jotain tyyppejä ja ohjelmaa. Pelailtiin biljardia, ja bändihuone oli kovas- sa käytössä. – Kilpailimme niin, että joku sanoi Pu- naisesta kirjasta numeron, ja sitten piti muistaa, mikä laulu se on ja mitä laulu- ja tuli sen jälkeen. Osasin melkein kaikki! Kanttori soitteli bändikeikoille Keidas-il- toihin, tuomasmessuihin, nuorten kirkko- hetkiin ja -draamoihin. – Olin myös iso- sena kerran. Lauluista Simojoen Kahden maan kansa- lainen ehti tulla tutuksi jo ennen omaa rip- pikoulua: isoset olivat käyneet laulamassa vanhempien sisarusten rippijuhlissa, ja se kappale oli jostain pengottava esiin. – Oma konfirmaatiolaulu oli Kiitos kun saan tässä olla eli Elämä on nyt . Mutta enemmänkin hyvän kappaleen pi- tää olla rytmisesti kiinnostava, kuten vaik- ka Valo : – Toi kertsi… ja se on duuribiisi, samoin kuin Tilkkutäkki . Peruskoulun jälkeen Heikki opiskeli am- mattiin, ja on nyt ambulanssissa ensihoi- tajana. Mutta musiikkiura ei ole katkennut, tuoreena osoituksena siitä on työn ohella opiskeltu pop & jazz -puolen ammattitut- kinto Turun konservatoriosta. Pääaineena rummut ja sivuaineena piano. Entä nyt jo pitkän uran tähtihetket? – Ei ole yhtä sellaista… Jälkeenpäin aja- tellen kaikki on ollut tähtihetkeä. Se oli se pari vuotta, näen sen kokonaisena: seura- kunta, musiikki, Salon kirkko, ripari ja Ak- vaario ja koko yhteisö. Musiikin ammattilaisena Heikki kiinnit- tää huomiota musiikin valtavaan voimaan, sen vaikutukseen aivoihin ja yhteisöllisyy- teen. Ja hän on kiitollinen seurakunnalle ja musiikkiyhdistykselle mahdollisuudesta harrastaa musiikkia ilman korkeita teori- avaatimuksia. Kanttori muuten soittelee keikoille edel- leen: – Lähden aina, kun työt antavat myö- ten. Ajattelen, että se voi olla yksi kiitos seurakunnalle siitä, että olen tähän pistee- seen päässyt. Riparilla syntyi bändisoittaja Heikki Laaksosen oman ripariajan punainen kirja on vuodelta 2005. – Olen niin paljon soittanut tätä. Tutut on biisit. “Se laulu on mun juttu” Ripsa Ekmanin parhaat muistot nuorten veisuista liittyvät iltahartauksiin ja niiden rauhalliseen fiilikseen.