SEURAKUNTASANOMAT

6 1/2020 T ämänvuotinen Yhteisvastuu- keräys tukee maailman tär- keimmän työn tekijöitä – isiä ja äitejä - Suomessa ja maa- ilman katastrofialueilla. Keräys nostaa esiin vanhemmuuden haasteet ja las- ten ja nuorten tarpeen turvalliseen ai- kuiseen, jonka kanssa voi jutella asiasta kuin asiasta. 40 % keräystuloksesta jää Suomeen. Puolet kotimaan osuudesta käytetään vanhemmuutta sekä lapsen ja vanhem- man välistä suhdetta vahvistaviin tuki- toimiin. Keräysvaroilla käynnistettävässä hankkeessa kumppaneina ovat Manner- heimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry. Apu voi olla esimerkiksi vertaistukea vanhemmalle, perheen yhteinen harras- tusmahdollisuus tai luotettavan aikuisen tuki kuormittuneille perheille. Erityisenä kohderyhmänä ovat perheet, joissa on alakouluikäisiä lapsia. Toinen puolikas kotimaahan jääväs- tä osuudesta käytetään keräävän seura- kunnan, kuten Salon, paikallisiin vanhem- muutta tukeviin toimintoihin. 60 % keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kaut- ta kehitysmaihin. Myös näillä varoilla tu- etaan vanhemmuutta. Yhteisvastuukeräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev. lut. seurakunnat. Ke- räys painottuu helmi-huhtikuulle, mut- ta keräyslupa on voimassa ympäri vuo- den. Yhteisvastuu 2020 tukee vanhemmuutta Jokaisella seurakunnalla on oma Mobile- Pay-numero, joka kartuttaa seurakunnan keräyspottia. Salossa numero on 91757, viite 301770. YHTEISVASTUU on ev.lut. kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädän- alaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa. Ensimmäinen Yhteis- vastuukeräys järjestettiin vuonna 1950, joten yhteistä hyvää on edistetty tällä tavalla jo 70 vuoden ajan. KOKO PERHEEN TAPAHTUMA KISKOSSA Su 9.2. Kiskossa on perhekirkko klo 10. Sen jälkeen jatketaan klo 13:een saakka seurakuntatalossa. Syötäväksi on tarjolla kasvissosekeittoa, ru- neberginpiirakkaa, leipää, juustoa ja juotavia. Lasten iloksi ohjelmassa on kasvomaa- lausta, leikkitatuointia ja ongintaa. Myös arpoja on myynnissä. Tapahtuman järjes- tävät MLL Kisko ja seurakunta. GOSPEL-LIIKUNTAA KISKOSSA Kiskon seurakuntatalossa on to 27.2. klo 18–19 gospellattarit-tunti ja klo 19–20 gospelbic-tunti. Osallistumismaksu 5 € /tunti kartuttaa Yh- teisvastuukeräystä. Mukaan kannattaa ottaa juomapullo ja jumppamatto sekä liikuntaan sopivat vaat- teet ja jalkineet. Ohjaajina toimivat gospelliikuntaan perehtyneet diakoniatyönteki- jät Niina Jyllilä ja Taina Lindholm . Liikuntaillassa on myynnissä myös yhteisvastuutuotteita. KONSERTTI JA TOUHUTUOKIO KIIKALASSA Tapahtumailtapäivä la 7.3. alkaa Jippii-lapsikuoron konsertilla klo 14 Kiikalan kirkossa. Sen jälkeen on seurakuntatalossa Touhutuokio, jo- ka sisältää Lammenjärven rippikoululaisten suunnittelemaa ja ohjaamaa puuhaa ja leikkiä lapsille. Tarjolla on myös syötävää. Varaa mukaan pikkurahaa, osa pisteistä on maksullisia. Tuotto ohjataan Yhteisvastuulle. HUHTIKUUSSA ILTAMAT Sinisessä talossa Rummunlyöjänkadulla järjestetään 50-luvun iltamat Yhteisvastuun hyväksi pe 24.4. klo 19. Yhteisvastuutapahtumia GOSPEL-LATTARIKEVÄT Kaikenikäisten ja kaikenkokoisten naisten tanssiliikuntaa gospelmusiikin tahtiin voi harrastaa 4.2.–28.4. tiistaisin klo 18–19 Mahlakankareen seurakuntakodissa , Koivulankuja 2. Ti 10.3. ollaan Mahlakankareen sijasta Muurlan seurakuntakodissa ja ti 21.4. Halikon seurakuntatalossa. Viikoilla 8 ja 15 lattareissa on tauko. Osallistumismaksu on 5 €/kerta Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Opiskelijoilta, eläkeläisiltä ja työttömiltä maksu on 3 €/kerta. Gospel-lattarit™ ovat Tampereen NNKY:ssä v. 2007 aloitettu, tuotemerkillä suojattu kristillinen liikuntamuoto, jossa tanssitreeniin yhdistetään alku- ja loppurukous sekä kristillinen latinalaismusiikki. Osallistuja ei tarvitse aikaisempaa kokemusta tanssiliikunnasta. Juomapullo ja jumppamatto sen sijaan ovat tarpeen. Lisätietoja voi kysellä ohjaajilta: Taina 044 774 5385, Niina 041 442 4747. YHTEISVASTUUN KERÄYSTILIT Aktia FI82 4055 0010 4148 41 Nordea FI16 2089 1800 0067 75 Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28 Viitenumero on kaikissa 301770 .

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=