SEURAKUNTASANOMAT

6 3/2020 ULLA-MAIJA KYTÖLÄ L eena Mäkelä on mukana seura- kunnan lähimmäispalvelussa. Ny- kyään hän on eläkeläinen, mut- ta oli jo työssä ollessaan ajatellut liittyä johonkin vapaaehtoistoimintaan. Syk- syllä 2013 Plazassa oli aiheesta tapahtuma. – Annoin yhteystietoni ja siitä asia lähti rullaamaan. Leenan ensimmäinen ystävä oli 90-vuo- tias leskirouva. – Kävin häntä tapaamassa ja olin hänen mukanaan palvelutalon tapahtumissa. – Sainpa tuotettua hänelle ilon ja onnen hetkiä myös esimerkiksi poimimalla metsä- mansikoita, Leena kertoo. Leskirouva nukkui pois muutama vuosi sit- ten. Nykyistä ystäväänsä Leena Mäkelä on tavannut toista vuotta. Tapaamisiin kuului monenlaista: – Kävin hänen kanssaan kaupassa, ap- teekissa ja pankissa. Oopperoissakin kä- vimme, niissä joita esitettiin elokuvateat- terissa. Aluksi ulkoiltiinkin yhdessä, mutta kun ystävän liikkuminen hankaloitui, Leena on käynyt hänen luonaan. Nyt koronan aika- na Leena on pitänyt yhteyttä soittamalla ystävälleen viikoittain. – Hän on ollut soitoista tosi iloinen. So- siaaliselle ihmiselle on ikävää olla eristyk- sissä muista. – Tietysti olisi paljon hauskempaa ta- vata kasvokkain, mutta sitähän pyritään välttämään. Leenalle itselleen ystävänä toimiminen on mukava piristysruiske: – Ei minulla niin kauhean paljon ole so- siaalista kanssakäymistä, ja tämä on myös erilaista kuin omien läheisten kanssa. – Pienellä vaivalla saa suuren ilon sekä ystävälle että itselleen, Leena summaa. Leena Mäkelän omaan korona-ajan elä- mään kuuluu ulkoilua ja asiointia. Hän käy myös auttamassa muistisairasta veljeään ruoka- ja muissakin asioissa. Kun poikkeustila toivottavasti pian päättyy tai edes lientyy, Leenan ykköstoi- ve on varma: – Odotan todella hartaasti, että pääsen taas tapaamaan pojanpoikiani. Pienellä vaivalla isosti iloa Ulkoilu on ollut poikkeusolois- sakin sallittua, ja Salossa on siihen hyvät mahdollisuudet. Leena Mäkelän kotimaisemissa Ylhäisissä on mukavia reittejä sauvakävelyyn. TEHTÄVÄ JUURI SINULLE Lähimmäispalvelussa on aina tarvetta uusille vapaaehtoisil- le. Mukaan voi ilmoittautua nytkin, vaikka aloitustapaa- mista ystävää kaipaavan kanssa saatetaan joutua siir- tämään myöhemmäksi koro- naepidemian takia. Ruokakul- jetuksessa olisi tilausta vara- henkilöille, vaikka kuljettajia parhaillaan onkin riittävästi. Jos vapaaehtoistyö näissä tai muissa tehtävissä kiinnostaa, ota yhteyttä diakoni Sanna Saramoon puh. 044 774 5296. ULLA-MAIJA KYTÖLÄ K aupan lahjoittaman hävikki- ruoan haku on yksi seurakunnan vapaaehtoistehtävistä. Siinä on mukana Halikon Märynummella asuva Osmo Vapalahti . Joka toinen torstai hän suuntaa autoineen Citymarketiin, joka on diakoniatyön tärkein kumppani lahjoitus- ruoan osalta. Kaupassa on valmiiksi kerätty hyllyistä tavaraa, jonka viimeinen myynti- tai käyt- töpäivä lähenee, Vuorossa oleva vapaaeh- toinen lajittelee ja pakkaa ruoat kuljetusta varten. Kaupan laatikoiden sijasta Osmo on nähnyt käteväksi käyttää omiaan: – Hommasin setin 32 litran muovilaatikoi- ta. Ne saa sopivasti pakattua autoon, ja tyh- jinä ne mahtuvat päällekkäin. Kuorma tuodaan diakoniataloon, jossa suurin osa ruoasta laitetaan pakastimiin ja jaetaan sieltä tarvitseville. Mitä kaupasta sitten yleensä saadaan? – Se vaihtelee aika paljon, Osmo Vapalah- ti sanoo. – Voi olla makkaraa, lihatuotteita, joskus hampurilaisia ja muita eineksiä, vegetuottei- takin nykyään. On hyvä, että hävikkivaarassa oleva ruoka pystytään näin hyödyntämään. Vähemmän hyvä juttu on se, että ruoka-apua Suomessa yhä tarvitaan. – Töissä olevillakaan eivät rahat välttä- mättä riitä. Monilla aloilla palkka on pieni eikä aina saa edes täyttä määrää työtunteja. Osmo Vapalahti tuli ruokakuljetuksiin aluksi varamieheksi. Nykyinen säännöllinen vuoro joka toinen viikko on hänelle sopiva järjestely. Joskus voi tehdä ylimääräisenkin vuoron, jos tarvitaan. Aktiivisena seurakuntalaisena Osmo on mukana myös hengellisissä vapaaehtois- töissä. Hän on muun muassa alustanut Ha- likossa pidetyissä Lähde-illoissa, ja puheen- vuoroja on tarjolla myös yhteiskristillisissä illoissa Ollikan seurakuntakodissa. Suurin osa Osmo Vapalahden työvuosis- ta kului Vihdin seurakunnan palveluksessa, ensin nuorisotyössä ja viimeiset vuodet ai- kuistyöntekijänä diakoniatiimissä. Eläke- päivien asuinpaikaksi valikoitui Salo, joka oli tullut tutuksi kahta kautta: – Koiriemme kanssa agilityä harrastava vaimoni kävi treeneissä Salon koirahallissa, ja vaimon siskokin asuu täällä. Koronakevät ei toistaiseksi ole suuresti muuttanut Vapalahtien elämää: – Aika lailla samaan malliin elämä me- nee. Hävikkiruokaa hyötykäyttöön – Koirien kanssa käydään pari kertaa päi- vässä lenkillä. Koiria on neljä, ja kumpikin meistä ulkoiluttaa kahta koiraa kerrallaan. On koronakeväässä huolenkin aihetta tietysti: – Hoivalaitosten tilanne huolestuttaa, muuten on aika hyvin huomioitu riskiryh- mät. Jotain hyvääkin koronasta voi koitua: – Kun joutuu olemaan vähän hiljemmal- la, on se tietynlaista retriittiä, Osmo miettii. Päivärytmi on hyvä itselleen kehittää. – Ei saa mennä pelkäksi istumiseksi. Päiväykset tarkistetaan ja tavara laji- tellaan valmiiksi jo pakkausvaiheessa. Osmo Vapalahden apuna ruoankulje- tusreissulla on usein hänen vaimon- sa Inkeri. Vapunaattona ruokaa kertyi neljä laatikollista kuljetettavaksi diakoniata- lon, jossa suurin osa laitetaan pakasti- meen odottamaan jakelua eteenpäin. Ruoanhakijoilla on tehtävästä kertova pinssi. Siitä kaupassa tiedetään, että ollaan oikealla asialla. Nyt kelpaa, kun kelit lämpenevät ja lii- kuntaan saa vaihtelua: – Kun on talven kävellyt, niin nyt voi taas pyöräillä, Osmo Vapalahti iloitsi haastatte- lupäivänä. Taustalta kuului lintujen iloista kevätlau- lua Vaisakon maisemissa. Pyöräretki oli sil- loinkin menossa.