SEURAKUNTASANOMAT

9 www.salonseurakunta.fi – Raamattu on minulle Jumalan sanaa, Ai- la Ruoho sanoo. – En ole havainnut siinä häiritseviä ristirii- toja tai epäloogisuuksia toisin kuin uushenki- sissä teksteissä. Myös Raamatussa on kuitenkin paljon sel- laista, mikä ylittää arkiymmärryksen. Miksi uskomme ylösnousemukseen mutta emme jälleensyntymiseen? – Jälleensyntyminen kuuluu hindulaisuu- teen ja buddhalaisuuteen. Luterilaisen opin ja Raamatun kanssa sillä ei ole mitään tekemis- tä, Aila Ruoho painottaa. – Jokainen tietysti viime kädessä päättää itse, mihin uskoo vai uskooko mihinkään. Ihmisen omien tekojen vaikutus näyttäisi uushenkisyyden mukaan olevan kirjaimelli- sesi karmaiseva. Onko kristinuskon armo jo- tenkin liian helppo hyväksyä? Pitääkö saada ponnistella itse, jopa usean elämän verran? – Saattaa olla hyvinkin haastavaa myöntää olevansa syntinen. Armo on tarjolla niille, jot- ka näkevät omat pahat tekonsa ja nöyrtyvät pyytämään anteeksi ja tekemään parannuk- sen. Se ei ole aina helppoa, päinvastoin. Työ jatkuu uusin aihein Uushenkistä kirjallisuutta on paljon, mutta uushenkisyydestä aatesuuntana ei juuri ole kirjoitettu. Sitä puutetta täyttää Aila Ruo- hon tuore kirja Henkisyyden harhapoluilla. Nimestä voi jo aavistella kirjoittajan kannan tarkastelemaansa aineistoon. – Kirjassa kritisoidaan uushenkisyyttä, jo- ten siinä mielessä nimi vastannee sisältöä. Kirjailijalla on mielessä monen monta kohderyhmää, joiden hän toivoisi kirjaansa tarttuvan: – Uushenkisyydestä, enkeleistä ja yksisar- visista kiinnostuneiden. Niiden, joiden lähi- piirissä harjoitetaan uushenkisyyttä. Ihmis- ten, jotka eivät ole huomanneet ristiriitaa uushenkisten oppien ja Raamatun välillä. Henkilöiden, jotka haluavat tietää, mitä uus- henkisyys ja sen harjoittaminen on, mutta eivät halua lukea uushenkistä kirjallisuutta. Kristittyjen, joita huolestuttaa uushenkisyy- den soluttautuminen seurakuntiin, Aila Ruo- ho listaa. Uushenkisyyden penkominen ja ristiriitai- suuksien esille nostaminen ei varmaan ole kaikille mieleen. Tähänastinen palaute on kuitenkin ollut pääosin myönteistä, mutta paljon sitä ei ole ehtinyt kertyä, sillä kirja il- mestyi maaliskuun lopulla ja kirjastot olivat silloin jo kiinni koronan takia. Tämän lehden ilmestyessä kirjastojen avautumisesta on sentään toivoa. Viiden tietokirjan tekijällä on jo kaksi uutta hanketta vireillä, mutta niissä ei olla hengel- lisen väkivallan aihelmissa: – Teen kirjaa näkövammaisuudesta yhteis- työssä syntymäsokean kirjailijan Jonna Heyn- ken kanssa. Käsittelemme näkövammaisen arkea heidän itsensä ja läheisten näkökulmas- ta. Toinen tuleva kirjani käsittelee hamstraus- ta, keräilyä ja pakkokeräilyä tunteiden kautta. Kumpaankin kirjaan etsitään haastatelta- via. Lisätietoa projekteista löytyy Aila Ruohon verkkosivulta arotron.fi > Tulevat projektit. 14.6. YLLÄTYKSIÄ YLISKYLÄSSÄ Konserttisarjan aloittavat Yliskylän kirkos- sa salolaislähtöinen viulisti Veera Kuisma ja ruotsinsuomalainen saksofonisti Elias Frigård . Heidän musiikkinsa koostuu omis- ta sävellyksistä ja sovituksista saksofonil- le ja viululle. Viime kesänä duo tuli toisek- si Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Konsta Jylhä -kilpailussa. Erityistä kiitosta he sai- vat intensiivisestä yhteissoitosta ja mykis- tävästä tunnelmasta. 28.6. KESÄLAULUJA SUOMUSJÄRVELLÄ Suomusjärven Taipaleenkylälle asettunut jazzlaulaja Sanni Orasmaa esittää uudes- sa kotikirkossaan itse säveltämiään kesäi- siä lauluja Eino Leinon runoihin. Konsertin videotallenteella nähdään Sannin ottamia luontokuvia. 12.7. OOPPERAA USKELASSA Laulutaiteilijat Saara Rauvala ja Jussi Vänttinen esittävät yhdessä pianisti Hen- ni Isojunnon kanssa rakastettuja lied- ja oopperasävelmiä mm. Merikannolta, Pucci- nilta ja Rossinilta. Lisäksi konsertissa kuul- laan suomalaisen oopperan helmiä, kuten Jussin ja Liisan duetto Leevi Madetojan oopperasta Pohjalaisia. Konsertin päättää sarja ihastuttavia harvoin esitettyjä Felix Mendelssohnin duettoja. 26.7. HÄÄMUSIIKKIA HALIKOSSA Salon kanttorit Lauriina Hurtig , Maria Sirén , Kaisa Suutela-Kuisma ja Samuli Takkula tarjoilevat hempeää ja herttais- ta, iloista ja juhlallista musiikkia – kaikkea sellaista, mikä sopii vaikka häihin. Tällais- ta musiikkia on mukava kuunnella, jos on häät tulossa ja miettii, mitä musiikkia vih- kimiseen kirkossa haluaisi. Ja yhtä muka- vaa kuultavaa se on niillekin, joilla ei ole häitä tulossa eikä edes muisteltavana. 9.8. LINTUJEN LIVERRYSTÄ USKELASSA Monet säveltäjät ovat ammentaneet ide- oita luonnosta. Tässä konsertissa kuullaan musiikkia, jossa inspiraation lähteenä ovat olleet erityisesti linnut. Sitä esittävät kant- torit Maria Sirén , Kaisa Suutela-Kuisma ja Samuli Takkula . Oliver Messiaen on erityisen tunnet- tu urkuteoksistaan, joissa linnut livertävät. Linnut ovat pääosassa myös monissa tu- tuissa lauluissa, kuten Oi katsohan lintua oksalla puun. Videokonsertissa lintuja voidaan esitellä myös kuvallisesti. Salon seurakunnalla on monta luontokuvausta harrastavaa työnte- kijää, joiden otokset pääsevät osaksi kon- sertin visuaalista antia. 23.8. SELLOJUHLAA PERTTELISSÄ Anna-Maaria ja Olli Varonen ovat esiin- tyneet selloduona jo 20 vuoden ajan. Kon- sertti Varosten kotikirkossa Perttelissä on yksi juhlavuoden tilaisuuksista. Ohjelmas- sa kuullaan musiikkimuistoja selloduon 20 vuoden mittaiselta taipaleelta sekä maisti- aisia tulevasta uudesta ohjelmistosta. Lisätietoja konserteista seurakunnan verkko- sivuilla www.salonseurakunta.fi . Kesäkonserttiin kotikatsomosta SUNNUNTAI-ILTOJEN KESÄKONSERTTISARJAA EI VOIDA NYT JÄRJESTÄÄ ENTISEEN MALLIIN, MUTTA KORVAAVAT KONSTIT ON TÄSSÄKIN OTET- TU KÄYTTÖÖN. PÄÄOSIN PAIKALLISIN VOIMIN TALLENNETAAN KUUSI KONSERTTIA, JOTKA TULEVAT NÄHTÄVILLE SEURAKUNNAN YOUTU- BE-KANAVALLE 14.6. LÄHTIEN JOKA TOINEN SUNNUNTAI KLO 20. Uushenkisyyteen liittyvät niin arkkienkelit kuin yksisarviset ja kaikki siltä väliltä. Aila Ruohon tuoreessa kirjassa uushenkisyyden moninaisia ilmenemismuotoja selvitellään osin ymmärtäen mutta myös ristiriitoja ja kritiikin aihetta esille nostaen. Veera Kuisma ja Elias Frigård lupaavat kuulijoille sulavaa soittoa ja lennokkaita melodioita. RISTO SAVOLAINEN SANNA RUOHO JUHANNUS TULOSSA MUTTA JOULU MIELESSÄ Vox Saloensis ja kamariorkesteri Salo Chamber esittävät J. S. Bachin Jouluoratorion kokonaisuudessaan ensi jouluna. Kolme ensimmäistä kantaattia kuullaan ensimmäisenä adventtina 29.11. ja loput kolme eli loppiaiskantaatit 10.1. Kuoroon kootaan laulajia, jotka osaavat harjoitella stemmat täysin itsenäisesti. Yhteisiä harjoituksia on vain muutama, ja niissä keskitytään musiikin tekemiseen eikä stemmojen opettelemiseen. Teoksen johtaa Heikki Seppänen. Haluaisitko mukaan kuoroon? Laita viestiä sähköpostiin kaisa.suutela-kuisma@evl.fi tai soita Kaisalle p. 044 774 5291, niin saatat olla mukana laulamassa jouluoratoriota! Nuotteja olisi jo tarjolla kesäpuuhaksi...

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=