Seurakuntasanomat

10 4/2020 ULLA-MAIJA KYTÖLÄ M onivuotinen urakka hautakir- janpidon saamiseksi ajan ta- salle on edennyt viimeiseen vaiheeseen. Tänä vuonna ovat vuorossa Salo-Uskelan alueen hautausmaat Helisnummi, Isokylä, Salon hautausmaa ja Uskelan kirkkohautausmaa. Haudoille, joiden hallinta-aika on päät- tynyt, on loppukesällä laitettu siitä kertova kyltti. Hallinta-ajan päättymisestä ilmoite- taan myös kirjeellä, jos hautatoimella on tie- dossa haudan yhteyshenkilö. Lisäksi kuulu- tus julkaistaan Salon Seudun Sanomissa. Kuulutettavia hautoja on kaikkiaan 1191: Helisnummella 858, Salon hautausmaalla 188, Uskelan kirkonmäessä 108 ja Isokyläs- sä 37. Kun tämä viimeinen iso kertaerä on käsi- telty, kuuluttamiset voidaan hoitaa kaikilla seurakunnan 21:llä hautausmaalla ajantasai- sesti sitä mukaa kuin hallinta-aikoja päättyy. Jatkoa 25 vuotta kerrallaan Jos nyt kuulutetun haudan hallinta-aikaa halutaan jatkaa, siitä pitää sopia helmikuun 2021 loppuun mennessä. Asian voi hoitaa täyttämällä lomakkeen seurakunnan verk- kosivuilla tai soittamalla seurakunnan ta- loustoimistoon. Hallinta-ajan jatkaminen edellyttää, että haudan hoidosta huoleh- ditaan. Nykyään hallinta-aikasopimus tehdään 25 vuodeksi kerrallaan, mutta aikoinaan hautapaikkoja on annettu hyvin eripituisik- si ajoiksi. Hallintaoikeuden uusiminen 25 vuodeksi maksaa 100 € (arkkuhautasija) tai 50 € (uurnapaikka). Ulkopaikkakuntalai- sille maksut ovat korkeammat. Hallinta-ai- kaa jatkettaessa maksu määräytyy viimek- si haudatun vainajan kotikunnan mukaan. Ainaiseksi myönnetty hallintaoikeus on edelleen ainainen ilman lisäkustannuksia. Oikeuden säilyttäminen edellyttää tällöin- kin, että hautaa hoidetaan. Jos hautaoikeudelle ei määräaikaan men- nessä ilmaannu jatkajaa, hauta palautuu seurakunnan hallintaan ja myöhemmin mahdollisesti uusiokäyttöön. Haudalla ole- van muistomerkin omaiset voivat halutes- saan hakea pois. Joskus muistomerkkikin voidaan ottaa uusiokäyttöön yhdessä ky- seisen hautapaikan kanssa. Hautausmaa ei Salosta lopu Aiemmilta kuulutuskierroksilta on seura- kunnan hallintaan ja samalla uusiokäyttöön palautunut koko joukko hautoja. Esimerkik- si Perttelissä viime vuonna kuulutetuista haudoista palautui vajaa puolet eli 88 hau- taa. Palautuneita hautoja on usein hyvillä pai- koilla. Niiden ottaminen uusiokäyttöön te- kee hyvää myös hautausmaan yleisilmeel- le, etenkin jos hauta on ollut hoitamaton. Hautapaikkaa – olipa se palautunut tai ko- konaan uusi – ei kuitenkaan voi varata itsel- leen etukäteen, vaikka mieli tekisi. Hautausmaiden asteittainen uudistu- minen hautapaikkojen uusiokäytön kautta takaa osaltaan sen, että tilaa riittää vuo- sikymmeniksi eteenpäin. Hautausmaiden laajennuksiin ei tarvitse investoida missään päin Saloa. Kuulutusvuorossa viimeiset neljä hautausmaata HALLINTA-AIKOJEN UUSIMINEN Koronaepidemian varotoi- mien edelleen jatkuessa hallinta-ajan uusimiset toivotaan hoidettavan verkkolomakkeella tai puhelimitse: www.salonseurakunta.fi > linkki sähköiseen lo- makkeeseen etusivulla Taloustoimisto, hau- ta-asiat p. 02 774 5209. Hautojen hallinta-ajan päättymisestä kertovat kuulutuskyltit on elokuun lo- pulla laitettu Salo-Uskelan alueen hau- tausmaille Helisnummelle (kuvassa), Iso- kylään, Uskelan kirkonmäelle ja Salon hautausmaalle. ULLA-MAIJA KYTÖLÄ P erttelin kirkon länsipuolella on tänä kesänä ollut värikästä silmänruo- kaa, kun kaksi pellonpalaa kylvet- tiin keväällä kukkaniityksi. Kuivuus haittasi vähän alkuunlähtöä, mutta lopputu- los oli varsin näyttävä. Kiitostakin kukkaketo on saanut, niin Facebookin Puskaradiossa kuin seurakunnan työntekijöille kerrottuna. Suntio Niina Parviainen on monena sun- nuntaina ottanut niityltä kukat kirkon alttaril- le. Auringonkukkia hän oli kerännyt kimpun lä- heiseen päiväkotiin, kun pyydettiin. Seurakuntapuutarhuri Markku Johansson mainostaa kukkaketoa ympäristöteoksi, kos- ka siellä on ollut paljon pörriäisiä. Hän lupai- lee, että keto kylvetään myös ensi vuonna. Perinneniitty jo ennestään Maantien varressa tänä kesänä katseita ke- rännyt kukkaketo ei ole ainoa niitty Perttelin kirkon vaiheilla. Hautausmaan kiviaidan taka- na Inkereen puoleisella sivulla on ollut ihan kotoperäinen luonnonniitty jo vuosia. Kun hautausmaan kiviaitaa aikoinaan korjattiin, tuli mietittäväksi, laitetaanko koko laaja alue aidan ja hautausmaan ym- päri kiertävän tien välistä nurmikoksi. Ei lai- tettu, vaan jätettiin suurin osa kasvamaan Kukkaketoja kirkon kupeessa Hautausmaan kiviaidan vierusta on säily- tetty luonnonkukkaniittynä. Kukkaketo on kerännyt katseita Perttelin kirkon vaiheilla. LAHJA LAAKSONEN luonnonniittynä. Niityn kasvustoa on vuosien mittaan au- tettu kylvämällä luonnonkukkaseosta ja en- nen kaikkea perkaamalla pois voikukkia ja ohdakkeita. Myös maaperän köyhdyttämi- nen on niityillä tärkeää: kasvusto niitetään ja jäte haravoidaan pois. Vaikka luonnonniitty ei ole yhtä näyttävä kuin kylvöniitty, siltä on tavattu lukematon määrä kasvilajeja. Joukossa on harvinaisuuk- siakin, kuten ruusuruoho ja harvinaistuvaksi luokiteltu keltasauramo.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=