Seurakuntasanomat

3 www.salonseurakunta.fi S eurakunnan syystoimintaa on käynnistetty koronarajoitusten sallimissa puitteissa. Yhä edel- leen on tärkeää huolehtia tur- vaväleistä ja käsihygieniasta – eipä se olisi haitaksi normaaliaikoinakaan. Jumalanpalvelukset Jumalanpalveluksia on kirkoissa lähes sa- maan tahtiin kuin ennenkin. Osa messuista on kuitenkin korvattu sanajumalanpalveluk- silla, joissa ei vietetä ehtoollista. Keskustan alueella on joka sunnuntai messu jossakin kirkossa (Halikko, Uskela, Salo). Katso tai kuuntele Jumalanpalveluksen voi joka sunnuntai klo 10 kuunnella Järviradiosta taajuudella 102,9 MHz. Lähetys tulee nyt Uskelan kirkosta. Myöhemmin syksyllä tulee mahdolliseksi vaihtaa lähetyspaikaksi välillä Halikon kirkko. Jumalanpalveluksen striimaus eli suora- toisto seurakunnan YouTube-kanavalla jat- kuu. Syyskuun ajan striimaten välitetään konfirmaatiomessuja Uskelan kirkosta, myös lauantaisin. Sunnuntain konfirmaatiot alka- vat klo 10, lauantain klo 11. Syyskuun jälkeen striimauksia jatketaan eri puolilta seurakuntaa, aina 2–3 viikkoa kerral- laan samasta kirkosta. Striimatut jumalanpalvelukset säily- vät YouTubessa katsottavissa kaksi viik- koa. Tallenne ei näy heti suoran lähetyk- sen päätyttyä, vaan samana sunnuntaina myöhemmin iltapäivällä. Konfirmaatioita koko kuukausi Kaikkien kesän rippikoulujen konfirmaati- ot ovat syyskuussa. Jotta ne saadaan toteu- tettua turvallisesti, on konfirmaatiovieraiden kokonaismäärää rajoitettu. Määrät vaihtele- vat ryhmittäin, sillä rippikouluryhmät ovat eri kokoisia, samoin kirkot. Asiasta on tiedo- tettu rippikoululaisille ja heidän huoltajilleen. Konfirmaatiomessuissa ehtoollista jae- taan vain juuri konfirmoiduille. Tämä vä- hentää lähikontakteja ja rajaa myös tilai- suuden kestoa. Kummit ovat tervetulleita siunaamaan konfirmoitavia, mutta osallistuvat siunaa- miseen poikkeuksellisesti omalta paikal- taan seisten. Konfirmaatiovieraiden suositellaan käyt- tävän kirkossa maskia. Kasteet kirkkoon Kotikasteita ei toistaiseksi suositella jär- jestettävän. Kirkot ovat mainioita paikkoja kasteen toimittamiselle, ja juhlan voi järjes- tää seurakunnan tiloissa; salit ovat kaste- juhlissa maksuttomia. Hautajaiset Vainajia siunataan kirkossa, kappelissa tai haudalla. Ainoa uusi rajaus on se, että siu- nausta ei voi järjestää Salon sairaalan kap- pelissa, koska ahtaassa tilassa turvaväleistä huolehtiminen on mahdotonta pienenkin saattoväen kesken. Muistotilaisuudet vietetään pääasiassa omaisten kesken. Pyydettäessä pappi ja kanttori tulevat mukaan vähäksi aikaa ti- laisuuden alkuun. Yhteissyntymäpäivät Kaikki syyskauteen suunnitellut yhteis- syntymäpäiväjuhlat 70-, 75- 80-, 85- ja 90-vuotiaille on varotoimena peruutettu. Juhlatta jääneet kutsutaan osallistumaan ensi vuoden juhliin, jotka toivottavasti jo saadaan pitää. Diakonian ryhmätoiminta Diakoniatyön ryhmät alkavat vasta loka- kuussa muutamia poikkeuksia lukuun otta- matta: Olohuone Salotto on avoinna, mie- lenterveyskuntoutujien Juttukammari jat- kuu (osin ulkotiloissa) ja Perniössä aamu- lenkkeillään. Toimistopalvelut Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto, jossa hoi- detaan myös hauta-asiat, ovat syyskuun alus- ta lähtien avoinna ma–to klo 9–13. Korona- pandemian varotoimien yhä jatkuessa suo- sitellaan asioitavan ensisijaisesti puhelimit- se tai sähköpostitse (yhteystiedot sivulla 14). Syystoimintaa varotoimet muistaen Lahjaharmoni Rovasti Erkki Kokko on lahjoittanut Sa- lon seurakunnalle hienon vanhan urkuhar- monin. Se on lähes satavuotias, sillä tällaisia amerikkalaisen Estey Organ Co:n valmis- tamia soittimia tuotiin Suomeen erityi- sesti vuosina 1925–30. Lahjaharmoni on erittäin hyväkuntoi- nen ja lisäksi kaunista puusepäntyötä. Soi- tin on sijoitettuna Uskelan kirkkoon, ja sil- le on jo suunnitteilla oma konsertti. KIRKON KUVAPANKKI/ MARIA OJANPERÄ PIXABAY Vihille 10.10.2020 Tämänvuotinen Vihkiyö-tapahtuma järjeste- tään la 10.10. klo 17–21 Uskelan kirkossa. Siel- lä voi silloin solmia avioliiton tai pyytää siu- nausta maistraatissa solmitulle. Vihkiyössä sopii myös juhlistaa kiitos- ja rukoushetkellä vihkimisen vuosipäivää tai liiton täysiä vuosi- kymmeniä. Vihkiyöhön ei tarvitse ilmoittautua etukä- teen, mutta jos vihkimisen haluaa tiettyyn kellonaikaan, vapaita aikoja voi tiedustella pu- helimitse 02 774 5206 tai sähköpostitse salon- seurakunta@evl.fi . Kirkkoon voi tulla kahdestaan tai ottaa mu- kaan sukua ja ystäviä. Tarvittaessa kaksi todis- tajaa järjestyvät henkilökunnasta. Pappi käy parin kanssa lyhyen keskustelun ennen vihkimistä. Kanttorit tarjoilevat urku- parvelta häämarsseja, virsiä ja lauluja toivei- den mukaan. Avioliiton esteiden tutkinta pitää hoitaa jo- ko kirkkoherranvirastossa tai maistraatissa vä- hintään seitsemän päivää ennen vihkimistä. Kirkollinen vihkiminen edellyttää myös, että kummallakin on rippikoulu käytynä. Salotto

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=