SEURAKUNTASANOMAT

11 www.salonseurakunta.fi Noviiseina kirkolliskokouksessa Marja-Leena Ruostesaari ja Marika Hietanen olivat molemmat aikoinaan matkapuhelinyhtiön palveluksessa. Nyt heitä yhdistää luottamustoimi kirkolliskokousedustajina. Korona näkyi tämän vuoden istunnoissa kai- kessa toiminnassa ja järjestelyissä. Maskit naamalla edustettiin viikon ajan aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Kirkolliskokous on ylin päättäjä, kun linjataan kirkon oppia, työtä, taloutta ja hallintoa. Kokousedustajia on 109, mukana mm. kaikki piispat sekä 96 hiippakunnista valittua, joista 32 pappeja ja 64 maallikkoja. Toimikausi kestää neljä vuotta, ja koolla ollaan kahdesti vuodessa viikon verran kerrallaan. Salolaisedustajat Marja-Leena Ruostesaari ja Marika Hietanen kirjasivat Seurakuntasanomille vaikutelmiaan ensimmäisistä istuntokausistaan. Marja-Leena Ruostesaari K un tulin valituksi kirkollis- kokousedustajaksi, ensim- mäinen tunne oli epäusko ja hämmennys. Mieleen hiipi osaamattomuuden ja riittämättömyy- den tunne… sitten heräsi oppimisen ha- lu ja tarmokas perehtyminen kirkollisko- kouksen toimintaan, tehtäviin ja asemaan Suomen kirkossa. Salon seurakuntaelä- mässä olen ollut vuodesta 1986 erilaisis- sa vapaaehtois- ja luottamustehtävissä – ja nyt ollaan tässä. Johdatustako? Jokainen edustaja kuuluu johonkin yh- deksästä valiokunnasta. Minut valittiin käsikirjavaliokuntaan, joka valmistelee kirkollisia kirjoja ja tekstejä sekä niihin liittyviä kysymyksiä. Minulle tämä valio- kunta sopii oikein hyvin, sillä kaikki työni ja tehtäväni ovat aina liittyneet jotenkin kieleen ja kirjoittamiseen. Uskontotieteen opinnot antavat taustatukea. Valiokunnassamme on kahdeksan pap- pia ja kolme maallikkoa. Ensimmäinen tehtävämme on saattaa konfirmaatio- kaava tämän vuosituhannen kielelle, jota nuoretkin ymmärtävät, ja kehittää konfir- maatio muotoon, jossa nuorten osuus on mahdollisimman suuri. Toisena asiana on kodin siunaamisen kaavan päivitys. Valiokunnissa keskustelu on vilkasta, ja on ollut mukava huomata, että me maal- likotkin pystymme vaikuttamaan ja että meitä kuunnellaan. Munkkilatinaa ei käy- tetä. Valiokuntatyöskentely ei ole vain ko- kouksessa istumista, vaan istuntojen välillä luetaan tutkimuksia ja kirkkokä- sikirjaa, tehdään haastatteluja omassa seurakunnassa jne. Lisäksi etäkokouksis- sa työstetään tekstejä ja keskustellaan ai- neistojen synnyttämistä ajatuksista. Aloitin tehtäviimme paneutumisen haastattelemalla seurakuntamme pap- peja rippikoulun, konfirmaation ja kodin siunaamisen käytännön toteutuksista. Omissa haastatteluissani ja muiden jä- senten havainnoissa ilmeni, että nykyiset kaavat jo sellaisenaan antavat paljon so- veltamisen mahdollisuuksia, mutta kielen ”freesausta” tarvitaan sekä kokematto- mien että rutinoituneiden pappien työ- kaluksi. Tässä meille työmaata! Haastatteluraporttien ja keskustelu- jen pohjalta laaditaan mietintö, joka ai- kanaan tulee täysistuntoon käsiteltäväk- si. Prosessi kestää vuoden jos toisenkin. Aiemmissa kirkolliskokouksissa tämän valiokunnan työstämiä ovat mm. poh- joissaamen raamatunkäännös ja virsikir- jan lisävihko. Isojen, seurakuntaelämään liittyvien asioiden äärellä siis ollaan. Täysistunnon asioista minua kiinnos- ti erityisesti Kirkon strategia vuoteen 2026, osuvasti nimeltään ”Ovet auki”. Se on työkalupakki, jonka pohjalta tehdyillä päätöksillä vaikutamme siihen, millainen kirkko on tulevaisuudessa. Yhteiskunta on parhaillaan suuressa muutoksessa, joka vaikuttaa myös kirkon asemaan ja seurakuntaelämään ja vaatii kirkoltakin muutoskykyä. Meidän täytyy omassa seurakunnassammekin uskaltaa tehdä kipeitä päätöksiä, sekä toiminnal- lisia että taloudellisia. Kirkon yhteinen Ovet auki -strategia antaa hyvän pohjan suunnittelun ja toiminnan tueksi. Lohdullista ja turvallista on, että kirkon kristilliset perusarvot usko, toivo ja rak- kaus ohjaavat edelleen kirkon ja seura- kuntien arkitoimintaa ja päätöksentekoa. Marika Hietanen T unnelmiani helmikuulta: Aje- lin töistä kotiin. Paimion koh- dalla pysähdyin bussipysäkille katsomaan, joko arkkihiippa- kunnan sivuilla näkyisi alustavia vaali- tuloksia. Näkyihän siellä, minun nimeni! Uskomatonta. Vastahan olin Diakissa pe- rehtynyt kirkon hallintoon ja tehnyt ryh- mätöitä mm. kirkolliskokouksesta. Etääl- tä silloin katselin kirkon ylintä päättävää tahoa, ja nyt olinkin astumassa mukaan remmiin. Työpaikallani Maskun seurakunnassa juotiin komeat kakkukahvit valintani joh- dosta. Diakoniatyöntekijöiden liiton toi- minnanjohtajakin soitti ja onnitteli ja lu- pasi liiton taustatuen edustajan työlleni. Istuntoviikko aloitetaan aina messulla, samoin viimeinen istuntopäivä aamu- messulla. Kukin hiippakunta vastaa vuo- rollaan messujen järjestämisestä. Turun arkkihiippakunnan istumapaikat kirkolliskokouksessa ovat heti piispojen takana eli istumme Marja-Leenan kanssa aitiopaikoilla lähes eturivissä. Istuntopäivät ovat pitkiä ja ainoat tau- ot ovat kahvit ja ruokailut. Valiokunta- työskentely jatkuu yleensä iltaisin täys- istuntojen jälkeen ja kestää klo 20–21 saakka. Varsinainen työ tehdään valiokunnissa. Minä kuulun yleisvaliokuntaan. Kokoon- nuimme istuntoviikkojen välissä neljä ker- taa etänä. Työnteko sujui erittäin hyvin. Pidin ensimmäisen ”pönttöpuheeni” marraskuun istuntoviikon alussa, kun kä- sittelimme kirkon nelivuotiskertomusta. Otin puheessani kantaa siihen, miksi kir- kon auttamistyön tärkeys jäsenyydelle laski merkittävästi vuoden 2019 Gallup Ecclesiastica -kyselyn mukaan. Puhuin diakoniatyöntekijöiden resurssien säilyt- tämisen puolesta ja totesin, että kirkon diakoniatyöllä on hyvät kriisivalmiudet. Ensimmäinen kirkolliskokousvuosi oli poikkeuksellinen. Muihin edustajiin tu- tustuminen oli hankalaa, sillä maskin ta- kaa ja turvaetäisyyksistä huolehtien ei ole helppoa tehdä tuttavuutta. Toisen kokousviikon jälkeen tuntui, että edus- tajat tulivat tutummiksi ja esimerkiksi Facebook-kaveripyyntöjä sateli enem- män kuin aikaisemmin. Koen, että on valtava rikkaus ja kun- nia saada toimia kirkolliskokousedusta- jana. Minulle on luotettu arvokas kirkon luottamustehtävä. Olen maallikkojäsen, mutta myös kirkon työntekijä. Tällä ne- livuotiskaudella olen kokouksen ainoa diakoniatyöntekijä ja ajattelen, että on erityinen siunaus saada olla edustajana ikään kuin kaksoisroolissa. Pyrin parhaani mukaan viemään diakonian erityisasian- tuntijuutta mukaan kirkon hallintoon ja päätöksentekoon. Samoin pyrin hyödyn- tämään sekä omassa työssäni että luot- tamustoimissani kaikkea sitä tietoa, jota kirkolliskokoustyöskentelyssä saan.