SEURAKUNTASANOMAT
11 www.salonseurakunta.fi MARJA ROIKO S alon seurakunta uudistaa verk- kosivunsa. Edellisen kerran si- vut on uudistettu vuonna 2009 seurakuntaliitoksen yhteydessä. Nyt uudistuvien sivujen myötä seura- kunta siirtyy käyttämään Suomen evan- kelis-luterilaisen kirkon yhteistä verkko- pohjaa, erityisesti seurakuntien käyttöön räätälöityä Lukkari-järjestelmää. Lukka- ria käyttäviä seurakuntia on jo noin 300. Lukkari-julkaisujärjestelmän myötä seura- kuntien verkkosivuille on saatu yhtenäinen yleisilme, vaikka jokaisen seurakunnan si- vut ovat myös yksilölliset. Salon seurakunnan uusilla verkkosivuilla on tarkoitus palvella seurakuntalaisia en- tistä paremmin ja sujuvammin. Lukkari luotiin koko kirkkoa varten Lukkari-järjestelmän taival alkoi jo vajaa kymmenen vuotta sitten, kun yhteisen verkkopalvelun suunnitteleminen aloitet- tiin muutaman aktiivisen seurakuntata- hon ja Kirkkohallituksen myötä. Palvelun rakentaminen oli yksi kirkon strategisis- ta hankkeista vuosina 2012–14 ja kirkol- liskokous myönsi hankkeelle rahoituksen. Lokakuussa 2014 julkaistiin ensimmäinen Lukkari-sivusto Seinäjoella. Lukkari-verk- kosivujen tekniset asiat hoidetaan keski- tetysti Kirkkohallituksessa. Lukkaria käyttäviä seurakuntia tulee vuosittain koko ajan lisää ja tavoitteena on, että jokainen seurakunta siirtyisi jär- jestelmän käyttäjäksi. Järjestelmään teh- tävät uudistukset ja muutokset tulevat kaikkien seurakuntien käyttöön ja näin ol- len helpottavat seurakuntien työtä verk- kosivujen tekniikan suhteen. Sisältö on kuitenkin aina yksilöllistä ja kuhunkin seu- rakuntaan liittyvää. Tällä pyritään ole- maan lähellä seurakuntalaisia ja palvele- maan verkossa mahdollisimman hyvin. Lukkari-tiimi rakentaa sivuja Salon seurakunnassa uusien verkkosivu- jen rakentamisprojekti käynnistyi syksyllä 2020. Sisällön tuotannon takana on Lukka- ri-tiimi, johon kuuluu seurakunnan työn- tekijöitä eri työaloilta. Työskentelyä on ohjannut tiedottaja Marja Roiko. Tiimi on työskennellyt yhdessä sisältöä ideoiden, erehdysten ja onnistumisten kautta. Pro- jekti on iso ja työläs, mutta tiimi on ollut innostunut uuden edessä. Opettelua on ollut paljon ja sitä tulee olemaan sivujen auettuakin. Uudet verkkosivut ovat ulkoasultaan erilaiset kuin nykyiset. Lähiaikojen tapah- tumia löytyy etusivulta ja tapahtumahaun kautta. Eri-ikäisten toiminnalla on omat sivunsa kuten tähänkin saakka. Seurakun- nan tilat löytyvät keskitetysti osoitteineen ja kuvineen, samoin hautausmaat. Seura- kunta-alueilla on myös edelleen omat si- vunsa, josta löytyvät yhteystiedot ja ky- seisen alueen tapahtumat. Työntekijöiden Seurakunnan verkkosivut uudistuvat yhteystiedot ovat helposti löydettävis- sä, samoin erilaiset lomakkeet esimerkik- si palautetta ja esirukouspyyntöjä varten. Periaatteena uusilla sivuilla on, että kaikki tieto löytyy mahdollisimman hel- posti. Sivut myös skaalautuvat tableteille ja älypuhelimiin. Lisäksi sivuilla pyritään ottamaan saavutettavuus huomioon ai- empaakin paremmin. Uudet sivut auki toukokuuhun mennessä Uusille sivuille pääsee tutustumaan tou- kokuuhun mennessä ja sivusto tulee löy- tymään entiseen tapaan osoitteesta www.salonseurakunta.fi. Avautuvien si- vujen kautta voi antaa palautetta ja ide- oita sivuihin liittyen. Verkkosivut eivät ole koskaan täysin valmiit, vaan niitä kehite- tään jatkuvasti tarpeiden ja toiveiden mu- kaan.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=