SEURAKUNTASANOMAT

SANNA SARAMO Sirkku kertoo: ”Se oli lokakuussa, vanhusten kirkkopyhänä, kun tulit minun elämääni. Olimme saapuneet juuri taksikuljetuksella kirkon eteen ja poistuin autosta miettien, miten pärjään portaissa ja matkan kirkon penkin turvaan. Silloin sinä olit siinä tarjoamassa apuasi minulle. Sain ottaa turvallisesti kiinni sinusta ja pääsimme perille kirkkoon. Minä istuin penkkiin ja sinä hävisit johonkin, mistä en sinua nähnyt. Sitten tuli ehtoollisen aika ja taas sinä olit auttamassa minua. Se oli ensimmäisestä hetkestä alkaen niin hyvää ystävyyttä, jota ei voi selittää. Kun keskustelimme, tuli ilmi, että olemme olleet samoilla kursseilla ja muutenkin tavanneet, mutta minä en vaan muistanut, vaikka äänesi olikin tuttu. Kirkonmenojen päätyttyä talutit minut autoon ja pääsin turvallisesti Mahlakankareen seurakuntakotiin. Siellä selvisi, kuka sinä olet ja minunkin historiani. Tänä aikana, jonka olemme tunteneet, olemme viettäneet ratkiriemukkaita hetkiä sekä matkoja konsertteihin, kirpputoreille, kauppaan ynnä muihin paikkoihin. Pelkkä äänesi kuuleminen saa minut iloiseksi. Ymmärrämme toisiamme etkä ikinä tuomitse, vaan kannustat. Olet aina valmis, jos tarvitsen apua. Sinua parempaa ystävää ei ole, olet helmi. Kiitos on vaatimaton ilmaisu siitä, miten haluaisin sinua muistaa.” Lähimmäisapua ja ystävyyttä Näin alkoi hyvä ystävyys sattumalta Uskelan kirkossa. Kaisa oli vapaaehtoisteh2/2022 16 UNSPLASH Toivon tarinat • Juttusarja, jossa haastatellaan diakoniatyön asiakkaita anonyymisti. • Tarinoita sinusta ja minusta toivon näkökulmasta. • Tarinoita ihmisyydestä ja matkasta toivon tiellä. • Tarinoilla pyritään tuomaan esille, että haluamamme asiat ovat meille mahdollisia. • Tarinat tuovat näkyväksi sen, että kuka tahansa meistä voi päätyä tilanteeseen, jossa on aika pyytää apua ja tukea. Diakoniatyö • Pyrkii auttamaan siellä, missä hätä on suurinta eivätkä yhteiskunnan auttamisväylät avaudu. • Etsii, lievittää ja poistaa ihmisten hätää ja kärsimystä. • Perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen. Jokainen voi omin taidoin ja resurssein auttaa toista. • Maksutonta eikä edellytä kirkon jäsenyyttä. • Tekee laajasti yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. • Työtä tekevät sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset yhdessä vapaaehtoisten kanssa. • Työntekijät ja vapaaehtoiset sitoutuvat vaitiolovelvollisuuteen. Vapaaehtoistyö Haluaisitko antaa aikaasi ulkoilukaveria tai seuraa kaipaavalle esimerkiksi kahden viikon välein? Ota yhteyttä, niin keskustellaan asiasta lisää: diakoni Sanna Saramo sanna.saramo@evl.fi p. 044 774 5296 Oodi ystävälleni Kaisalle tävässä avustamassa liikuntarajoitteisia kirkkohetkessä ja avusti myös Sirkkua. – Meitä yhdistää asiakasystäväni kanssa samanlainen huumorintaju ja yhteiset kiinnostuksen kohteet. Meillä on hauskaa yhdessä, kertoo Kaisa. – Seuraavaksi meillä on suunnitelmissa mennä taidenäyttelyyn Kulttuuritalo Villiin ja mahdollisesti Uskelan kirkkoon Messias-oratorioon. Tapaamisten aikataulut sovitaan ja suunnitellaan yhdessä. Kaisa on toiminut Salon seurakunnan diakoniatyössä lähimmäispalvelun vapaaehtoisena ja avustajana erilaisissa tilaisuuksissa. Vapaaehtoistehtävät ovat tuoneet hänelle sisältöä elämään ja mielenkiintoisia kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. – Myös vapaaehtoinen voi löytää todellisen ystävän lähimmäispalvelutoiminnan kautta, hän toteaa. Seurakunnan lähimmäispalvelun vapaaehtoiset toimivat esimerkiksi yksinäisten, iäkkäiden ja liikuntarajoitteisten ystävinä. Diakoniatyöntekijät ohjaavat ja perehdyttävät vapaaehtoisia lähimmäispalvelun tehtäviin ja menevät vapaaehtoisen mukaan ensimmäiselle tapaamiselle asiakkaan luokse. Koronapandemia on tuonut esteitä näihinkin kohtaamisiin, mutta lähimmäispalvelun vapaaehtoistoimintaa pyritään taas lisäämään. Uudet vapaaehtoiset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=