2 6/2022 UNSPLASH Tätä kirjoitettaessa on juuri käyty seurakuntavaalit. Vaalissa valittiin Salon seurakunnan kirkkovaltuuston 33 jäsentä. Äänestysprosentti oli 13,3. Tätä voitaneen pitää kohtuullisena, vaikka demokratian näkökulmasta prosentti onkin tietysti pieni. Ehdokkaat ovat kuitenkin olleet hyvin esillä, ja ehdokkaita on ollut moneen lähtöön. Onnittelut valituiksi tulleille, ja suuret kiitokset kaikille mukana olleille. Vaali on ollut suuri ponnistus. Vaalien toimittaminen näin laajalla ja monimuotoisella alueella on verraten monimutkainen prosessi, ja se on vaatinut paljon työtä niin muutamilta virkahenkilöiltä kuin koko vaalilautakunnaltakin. Kiitos siitä! Vaalit ovat aina jossakin määrin yllätykselliset. Demokratia on sellaista. Yllätyksenä ei ehkä voi pitää martinkoskelaisten ehdokkaiden hyvää vaalimenestystä. Liitoksen tapahtuessa halutaan huolehtia omasta edustuksesta päätöksenteossa. Näin kuuluukin olla. Seurakuntalaisia rauhoittaa tieto siitä, että oman kirkkoalueen edustajia on mukana yhteisistä asioista päätettäessä. Tervetuloa siis yhteiseen pöytään, uudet valtuustolaiset! Tästä alkaa valtuustoryhmien suuri työ valita edustajat mm. kirkkoneuvostoon, puheenjohtajistoon ja johtokuntiin. Onneksi olemme onnistuneet edelleen yksinkertaistamaan päätöksentekoprosessia vähentämällä luottamuselinten määrää ja sitä kautta toivottavasti tekemään luottamustoimista entistä kiinnostavampia. Vaalien aikaan korostuvat seurakunnan päätöksentekoon keskittyvät teemat. Helposti jää taka-alalle puhe seurakunnasta uskon, toivon ja rakkauden yhteisönä. Nyt vaalien jälkeen olemme kuitenkin käymässä jälleen uuteen kirkkovuoteen. Sunnuntai on ensimmäinen adventtisunnuntai. Käymme joulun odotukseen ja iloisen paaston aikaan. Vuoden pimeimpään aikaan ovat taas syttymässä jouluvalot ja kodeissa kynttilät, merkiksi lähestyvästä Jeesuksen syntymäjuhlasta. On aika hiljentymisen, toivon ja hyvän tahdon. Betlehemin paimenten kedon yltä kuuluu taas enkelten kuoro: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Rauhallista adventin aikaa ja siunattua joulua! Timo Hukka, kirkkoherra Onnea ja kiitos! Pääkirjoitus TIMO VIITANEN Mikä olisi jouluisempaa kuin kynttilän häilähtelevä liekki? Piparkakut? Tai joulutortut? Ehkä muutama muukin asia. Mutta kynttilät kuuluvat jouluun. Kuuluvat ne kyllä muuallekin. Ne kuuluvat juhlaan. Ne kuuluvat hiljaisiin, rauhallisiin, hyviin hetkiin: sinisiin hetkiin, laskeutuvan, kevyen hämärän hetkiin. Juhlaa toki nekin. Kynttilän ensisijainen tehtävä on aikanaan ollut valaiseminen. Aikana, jona muita, varsinkaan kirkkaampia, valonlähteitä ei ollut, kynttilä on ollut paras ja hienoin päivänvalon korvike. Se on valaissut ihmisten koteja ja työpaikkoja, miksi ei siis myös Herran huonetta? Kirkossa on pitänyt nähdä lukea. Siksi valo on ollut välttämätöntä. Mutta myös itse kirkkorakennuksen kauneudesta nauttiminen, varsinkin Pohjolassa, on suuren osan vuotta edellyttänyt kynttilänvaloa. Kynttilät ovat olleet myös tapa osoittaa kunnioitusta. Mitä suurempi ja tärkeämpi vieras, sitä parempi valaistus ja suurempi loisto piti olla. Siksi myös Jumalaa ja hänen pyhiään on kirkoissa kunnioitettu runsain kynttilöin. Protestantteja tämä tapa arvelutti: monessa Euroopan maassa reformaatio rajoitti ankarasti kirkossa käytettyjen kynttilöiden määrän ”vain siihen, mikä valaistuksen vuoksi välttämättä tarvitaan”. Luterilaisissa maissa tätä merkillistä kynttiläongelmaa ei tunnettu – toisaalta ei köyhässä Suomessa liene tässäkään asiassa ollut varaa ylellisyyteen, hyvä jos välttämättömään… Kirkoissa käytetyt kynttilät oli tapana siunata kynttilänpäivänä eli kynttelinmessuna (2.2.), siis sinä päivänä, jona Neitsyt Maria toi pienen lapsensa, maailman Valon, ensimmäistä kertaa Jerusalemin temppeliin. Joissain Euroopan maissa näin siunattuja kynttilöitä tiettävästi käytettiin myös kesemmällä suojana ukkosentuhoja vastaan. Mikä kynttilässä on niin kiinnostavaa? Liekki; elävä tuli. Häilyvä, aineettoman oloinen ”jokin”, josta ei tiedä, mikä se on. Henkiolentoko? Psalmin mukaan Jumala ”tekee palvelijoikseen tulen liekit”. Ja jokainen, joka Eino Leinon tavoin on ”tuijottanut tulehen kauvan”, tietää, että varsinkin iltahämärissä liekit ovat omiaan viemään katsojansa kauas touhukkaasta arjesta, katsomaan sielun silmin sitä, mitä tavallisesti ei näe. Ne asiat voivat olla myös niitä, joita välttelemme: niidenkin näkeminen voi kuitenkin olla parantava kokemus. Katsoisitko kynttilää uusin silmin? Voisiko se olla sinulle Jumalan sanansaattaja? Nyt syttyy valot tuhannet…
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=