2 1/2024 Pääkirjoitus Uuden edessä Juha-Heikki Myllylä 22.10.1946–24.12.2023 Juha-Heikki Myllylä syntyi Nivalassa Anna-Liisa ja Heino Myllylän perheeseen yksitoista kuukautta isosiskonsa jälkeen. Perheeseen syntyi vielä kolme tytärtä. Isän työn vuoksi perhe muutti Nivalasta Kinnulaan, sieltä Haapajärvelle ja sieltä vielä Joutsaan. Vuonna 1958 oli aika palata takaisin Nivalaan. Tärkeäksi vaiheeksi Juha-Heikin elämässä osoittautui rippikoulu, jonka hän kävi Partaharjun toimintakeskuksessa Pieksämäellä. Elämän suunta kirkastui, ja nuorukainen löysi kutsumuksensa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1964 Juha-Heikki aloitti teologian opinnot Helsingissä. Ensimmäisen avioliiton hän solmi vuonna 1971, ja siitä syntyi neljä tytärtä. Vuonna 1974 Juha-Heikki sai pappisvihkimyksen. Hän teki pappina pitkän työuran Ylivieskan seurakunnassa, ensin apupappina, sitten kappalaisena. Vuonna 1990 hänet valittiin Ylivieskan kirkkoherraksi. 22 työvuoden aikana Juha-Heikistä tuli seurakuntalaisten keskuudessa suosittu luottopappi. Vuonna 1996 Juha-Heikki muutti Varsinais-Suomeen. Hänet valittiin Salo-Uskelan seurakunnan kappalaiseksi. Siinä virassa hän toimi vuoteen 2009 saakka. Uuden avioliiton hän solmi nuoruudenystävänsä Kaisa-Leena Kaarlosen kanssa. Yhteistä polkua he ehtivät kulkea 28 vuotta, puolison sanoin ”käsi kädessä, toistamme tukien ja auttaen.” Juha-Heikillä oli sujuva kynä. Hänen harrastuksiinsa kuului runojen kirjoittaminen ja riimittely, jopa siinä määrin, että hän Salon seudulla kirjoitti usein vihkipuheensakin riimilliseen muotoon ja sai puheistaan paljon kiitosta. Runoharrastuksen myötä hän osallistui paikallisen runopiirin toimintaan aktiivisesti. Lohjan Vivamossa hän kehitti taitojaan runokursseilla, joita ohjasivat kirjailijat Tytti Issakainen ja Anna-Mari Kaskinen. Kurssilaiset muistavat Juha-Heikin taitavana ja oivaltavana runontekijänä. Muita harrastuksia olivat sulkapallo ja pihatyöt sekä kukkien poimiminen tai ostaminen puolisolle. Onnellinen avioliitto päättyi Juha-Heikin kuolemaan jouluaattona 2024. Kaipaamaan jäivät neljä tytärtä, suuri joukko ystäviä ja seurakuntalaisia sekä puoliso Kaisa-Leena, syvästi kiitollisena yhteisistä rakkauden vuosista. Anna-Mari Kaskinen Ystävä Juha-Heikin muistoseurat Ma 1.4. klo 16 Galleria Levolassa, Perniöntie 1719. Muistokirjoitus Pääsiäisnumeroon kirjoittaminen on aina jotenkin iloinen tehtävä. Päivät ovat muuttumassa keväisemmiksi, lintujen laulu ja päivien piteneminen herättävät paitsi luonnon, myös ihmismielen. Kulumassa olevan paastonajan ja hiljaisen viikon jälkeen on taas aika pääsiäiskukkien ja -aterian. Siirtyminen kohti valoa herättää aina jonkinlaisen toivon tunteen. Pientä sisäistä alakuloa voi tuntea taas juhannuksena, vaikka onkin yöttömän yön aika. Päivien lyhentyminen tuo mieleen, että edessä ovat pimentyvät päivät, vaikka vasta ovat kokematta heinäkuun helteet. Tämä on vain merkki siitä, että toivo on jotakin sellaista, joka nousee sisältä. Toivokaan ei voi olla perusteetonta. Kehitys tapahtuu niiden edellytysten pohjalta, joihin tukeutumalla voidaan luottavaisesti suhtautua tulevaan. Viime aikoina on herättänyt kovasti keskustelua kaksi tulevaisuuteen tähtäävää suunnitelmaa, jotka koskevat seurakunnan ja/tai seurakuntalaisten elämää. Näistä kirkkovaltuuston jo hyväksymä kiinteistöstrategia on ollut paljon esillä. Seurakuntaliitoksen myötä Salon seurakunnan kiinteistömassa on kasvanut hyvin merkittäväksi. Samaan aikaan ovat kiinteistöjen vaatimat korjaustyöt ja toisaalta käytön väheneminen asettaneet paineita luopua osasta rakennuksia. Keskusteluissa on ollut pyrkimyksenä etsiä korvaavia kokoontumistiloja tai pohtia nykyisten tilojen yhteiskäyttöä. Varsinaisena painopisteenä kiinteistöstrategiassa on ohjata investointeja oikeaan suuntaan, eli kuinka paljon varoja kannattaa sijoittaa sellaisiin kiinteistöihin, joista jollakin aikataululla tullaan luopumaan. Nämä pohdinnat ja päätösten tekeminen eivät ole helppoja ratkaistaviksi. Toinen, uudempi keskustelun aihe on Turun tuomiokapitulin aloittama Rova 2030 -hanke. Tässä prosessissa rovastikunnat on haastettu pohtimaan uusia hallintomalleja, joilla voidaan varmistaa seurakuntaelämän jatkuminen. Paimion rovastikunnassa ollaan kehittämässä yhden seurakunnan mallia Salon seurakunnan tapaan. Päämääränä on hallinnon kokoaminen yhdeksi, ja toiminnan hajauttaminen paikalliseksi. Näin ollen hallintomallina olisi yksi seurakunta, mutta toiminta jalkautuisi seurakunta- ja kirkkoalueille. Koska uudistukset vievät aikaa, on nyt jo oltava miettimässä ja ratkaisemassa tulevaisuuden haasteita. Nykyisten ennusteiden mukaan suurimmat muutokset kehityksessä tulevat tapahtumaan 2040-luvulle tultaessa. Nämä muutokset johtuvat ennen muuta suomalaisten ikärakenteesta. Tämä on yksi sellainen kehityssuunta, johon kirkko ei oikein voi mitenkään vaikuttaa. On vain tehtävä sopeuttavia päätöksiä. Tulevaisuus perustetaan realismille ja toivolle. Siunattua pääsiäisen aikaa toivottaen, Timo Hukka kirkkoherra KAISA-LEENA KAARLONEN
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=