SEURAKUNTASANOMAT

4/2024 10 Tästä lähtee meidän allekirjoittaneiden pyhäkoulurata. Tervetuloa mukaan! 1 Ensimmäisen kerran sytytämme kynttilän perhepyhiksessä sunnuntaina 19.1.2025 Salon seurakuntatalossa. Kutsumme kynttilän lämpimään valoon kaikenikäiset lapset ja nuoret yhdessä oman tärkeän aikuisen kanssa. Mukana hetkessä ovat lastenohjaaja Johanna, kasvatuksenpappi Kira sekä joukko vapaaehtoisia. 2 Toivomme, että perhepyhistä kuvaava tunne olisi ilo. Se saa olla joskus muutakin, sillä pyhäkoulu on lasten valtakunta ja siellä saa tuntea kaikenlaisia tunteita. Omaan listaan lisäisimme vielä innostuksen... Mitä kaikkea pyhäkoulussa voikaan tapahtua ja ketä siellä voi kohdata? 3 Tilasta tulee pyhäkoulu, kun siellä on tarjolla Raamatun kertomuksia, musiikkia, taidetta, liikettä, ihmettelyä ja pohdintaa. Haaveilemme, että tästä tilasta kaikenikäiset löytävät kotoisan paikkansa. Kokoonnumme Salon seurakuntatalon kasvatuksen siiven kappelissa sekä päiväkerhotilassa. Onko Päkän pyhäkouluradan kohdan 3 laulu sinulle tuttu? Siinäkin lauletaan paikoista, joissa riittää kaikille tilaa. 4 Turvallisessa pyhiksessä: Saan olla oma itseni. Kunnioitamme toisiamme. Minua ja läheisiäni arvostetaan. Katso lisää Päkän pyhäkouluradan 4. tehtävän ratkaisusta. 5 Pyhäkoulua on järjestetty Englannissa jo 1700-luvulla. Moni asia on aikojen saatossa muuttunut ja olemme nyt tällä vuosituhannella. Juuria on kiva silti tuntea, sillä olemmehan osa suurta kertomusta. Muistatko Abrahamin ja Jumalan keskustelun hiekanjyvistä ja tähdistä? Ei haittaa, vaikka et muista, sillä sen voi kuulla pyhiksessä. Pyhiksessä ei opeteta, vaan siellä voi kysyä ja ihmetellä ja vastauksia etsimme yhdessä. Millaisia kysymyksiä sinulla on mielessä? Mihin kysymykseen sinä haluaisit löytää vastauksen? 6 Leikki saa viedä mennessään. Kevään 2025 aiheina ovat leikki, rakentelu sekä luonto. Mitäköhän näiden teemojen puitteissa voisi puuhailla? Millaisia ajatuksia sinulla näistä aiheista herää? Syömme aina myös välipalaa, sillä on kiva istua yhteisen pöydän ääreen. 7 Pyhiksessä kuuluu lasten ääni! Siellä saa rauhassa tunnustella millaista on kristityn elämä. Kehitetään ja toteutetaan toimintaa yhdessä. Pyhäkouluradan tehtävää numero 7 voisi muuten kokeilla yhdessä. 8 Aloitamme pyhiksen klo 15 ja lopetamme niin, että halutessaan ehtii klo 17 alkavaan messuun Salon kirkkoon. Seurakuntatalossa järjestettävät Seurissunnuntait ja Halikon Perheiden pyhät ovat osana pyhiksen ohjelmaa. Niinä kertoina tavallista kokoontumista ei ole. Pulmun mielestä sadepäivät ovat oikein hyviä pyhispäiviä. Miten käy kohdassa pyhäkouluradan kohdassa 8? 9 Ohessa on QR-koodi. Jos kiinnostuksesi heräsi, käy sen kautta liittymässä Perhepyhiksen Whatsapp-ryhmään. Ryhmään liittyminen ei sido mihinkään, mutta saat sen kautta lisää tietoa. Tervetuloa mukaan! Tietoa pyhiksistä löydät myös seurakunnan kotisivuilta: salonseurakunta.fi/ lapsillejalapsiperheille > pyhäkoulut. Meidän on hyvä lopettaa tähän. Jos olisimme juuri nyt yhdessä, voisimme viettää tovin Päkän pyhisradan kohdassa 9. Ehkä kokeilet nyt rataa Päkän kanssa? Olisiko lähellä joku, joka tulisi mukaan? T: Johanna ja Kira Mukavaa menoa perhepyhiksessä! MARJA ROIKO Johanna Routasalo, Kira Knuutila ja joukko vapaaehtoisia aloittavat tammikuussa perhepyhiksen Salon seurakuntatalossa. LASTENKIRKKO

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=