2 4/2024 Joulu – perheiden juhla? Tässä lehdessä kerrotaan kirkon perheneuvonnan täyttävän kahdeksankymmentä vuotta. Perheneuvonta perustettiin Tampereella lähes päivälleen kahdeksan vuosikymmentä sitten marraskuussa 1944. Elettiin juuri sodan päättymisen aikaa. Mitään vastaavaa palvelua ei ollut olemassa. Voi vain kuvitella, millaiseen tarpeeseen tämä toiminta sijoittui. Nuo rankat vuodet koettelivat yhteiskuntaa nykypäivän ihmiselle vaikeasti hahmotettavana todellisuutena. Ei ainoastaan perheneuvonta, vaan monet muutkin uudet toiminnan muodot kirkossa, pyrkivät vastaamaan ajan haasteisiin. Suuret ikäpolvet olivat syntymässä. Viisikymmentäluvulla nuoriksi varttuneet suuret ikäluokat tarvitsivat ohjattua toimintaa. Elettiin niukkuuden aikaa, ja diakonisen avun tarve oli huutava. Valtakunnassa elettiin ns. vaaran vuosia. Jotenkin täytyi yhteisvastuullisesti niukoin resurssein rakentaa kelvollista elämää heillekin, jotka olivat menettäneet inhimillisesti katsoen kaiken, oli sitten kyse omaisuudesta, läheisistä, ruumiin tai mielen terveydestä ja niin edelleen. Näin syntyivät kirkon erityiset työmuodot. Elettiin samankaltaista tilannetta kuin vajaat sata vuotta aikaisemmin, jolloin yhteiskunta oli rakentumassa, ja vähitellen yhteisvastuullisuuden toiminnot voitiin siirtää kirkolta yhteiskunnalle. Viime vuosikymmeninä olemme saaneet tottua siihen, että yhteiskunnassa kannetaan vastuu yhteisestä hyvästä. Valitettavasti perheneuvonnan viettäessä pyöreitä vuosiaan, näytämme olevan menossa uudelleen tilanteeseen, jossa luottamus yhteiskunnan kykyyn pitää huolta heikoimmassa asemassa olevien jäsentensä perusturvasta on murtumassa. Vastuuta ollaan siirtämässä kolmannelle sektorille samalla kun siltä ollaan vetämässä mattoa jalkojen alta. Elämme haastavaa aikaa, joka koskee kulttuurista muutosta, yhteiskunnan rakenteita, elämäntapoja ja tulevaisuuden uskoa. Tämän keskelle ilmestyy joulu, oman sanomansa, omien perinteittensä ja tapojensa kanssa. Julkisuuden kuva joulusta on hyvän tahdon juhla, jossa kokoonnutaan yhteen. Vietetään aikaa perheen, läheisten ja ystävien kesken. Tämän päivän maailma ei vain ole aivan samanlainen kuin millaisena se mielikuvissa näyttäytyy. Onkohan se koskaan ollutkaan? Silti joulu muuttumattomana pyrkii tuomaan valon ja toivon sanoman. Ei sen tarvitse olla mielikuvien juhla. Se on sittenkin kertomus talliin syntyneestä Jumalan pojasta, kaiken inhimillisen kokemuksen ja todellisuuden keskelle tulleesta Rauhan ruhtinaasta. Siunattua joulun ja sen odotuksen aikaa toivottaen Timo Hukka kirkkoherra Pääkirjoitus TIMO VIITANEN Se liittyy jouluun. Se on kodikas ja jotenkin lämmin, mutta myös juhlallinen ja hienostunut. Se tuntuu muistuttavan jostain kaukaisesta, jostain, mitä ei aivan onnistu muistamaan, vaikka se tuntuisi tärkeältä. Neilikan nimi johtuu sen muodosta: mausteneilikka muistuttaa pientä naulaa. Ja lihaa maustettaessahan kokonaisia neilikoita käytetäänkin vähän naulojen tapaan. Toisin kuin oikeat naulat, ne eivät kuitenkaan ole teräviä: neilikalla tuskin voi haavoittaa ketään. ”Nauloiksi” kutsutaan myös niitä punaisia steariinipiikkejä, joita on tapana kiinnittää kirkkojen pääsiäiskynttilöihin, viisi kuhunkin, Kristuksen viiden haavan muistoksi. Nekään eivät ole teräviä – kun kynttilä sulaa, nekin sulavat aikanaan pois. Joskus niiden kanssa kynttilään kiinnitetään pienet suitsukenokareet, joiden miellyttävä tuoksu sitten kynttilän palaessa leviää kirkkosaliin. Muodoltaan nämä ”naulat” muistuttavat hieman neilikkaa. Kumpaisetkin ”naulat” myös tuoksuvat hyvälle. Molempia, niin joulun kuin pääsiäisenkin nauloja, yhdistää silti myös tietoisuus niistä hyvinkin todellisista nauloista, joilla ihmisten Vapahtaja pitkäperjantaina lyötiin kiinni ristiinsä. Juuri siksi kuitenkin meidän naulamme, neilikat ja pääsiäisen naulat, nyt levittävät hyvää ja miellyttävää tuoksua: se on meille elämän voiton ja uuden alun tuoksu. Naulat ovat nyt meille vaarattomia. Siksi, että jouluna syntynyt pieni vauva on vahvempi kuin koko ihmiskunnan historian yhteinen pahuus. Siksi, että jouluna syntyi uusi toivo. Anna neilikan tuoksun viedä tänä jouluna. Anna sen muistuttaa siitä, mikä elämässäsi on oikeasti tärkeää. Anna sen muistuttaa siitä, miten väkevä voima on rakkaus. Tunnetko neilikan tuoksun? UNSPLASH
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=