SEURAKUNTASANOMAT

3 www.salonseurakunta.fi Yhteisvastuu juhlii ensi vuonna 75-vuotista taivaltaan. Yhteisvastuulla on ollut huomattava merkitys yhteiskunnassamme avun kokoajana ja välittäjänä vuosikymmenien ajan. Juhlavuonna keräyksellä autetaan nuoria Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Varoja kerätään, jotta nuoret voivat kasvaa turvallisessa yhteisössä, harrastaa ja oppia uusia taitoja. Nuorilla pitää olla mahdollisuus unelmoida ja rakentaa hyvää tulevaisuutta. Yhteisvastuun juhlavuoden kumppaneina toimivat Suomen evankelis- luterilaisen kirkon seurakunnat, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry. Viimeisten kolmen vuoden aikana Yhteisvastuu on keskittynyt nuorten auttamiseen. Varoja on kerätty nuorten toipumiseen koronapandemian jättämistä jäljistä, nuorten välisen väkivallan ehkäisyyn sekä syvää yksinäisyyttä kokeville ja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Juhlavuodeksi on haluttu valita positiivinen tulokulma nuorten auttamiseen. – Tulevaisuususko, toimijuus ja mahdollisuus unelmointiin ovat nuorten hyvinvoinnin tärkeimpiä indikaattoreita. Yhteiskunta, jossa nuoret pystyvät näihin asioihin, voi todennäköisesti myös kokonaisuutena hyvin ja kestävästi. Meille partiolaisille on suuri ilo ja kunnia olla juuri näiden teemojen yhteydessä Yhteisvastuukeräyksen kotimaan kumppani, kertoo Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja Kati Palsanen. Lisää tietoa tämän ja ensi vuoden keräyksistä: www.yhteisvastuu.fi Siionin virret tutuksi TERHI LEHTOVAARA Yhdessä veisaaminen yhdistää kaikenikäisiä körttiläisiä. Körttiläisten identiteetti määritellään toisinaan nimenomaan veisaamisen kautta: ”Herännäisyys on Siionin virsiä veisaava joukko”. Siionin virret on heränneille myös rukouskirja. Virren sanoin ja sävelin käydään yksin tai yhdessä Jumalan kasvojen eteen keskustelemaan ja jakamaan elämän valoisia ja varjoisia tuntoja. Siionin virsien veisaaja on matkalla, jonka jo menneet sukupolvet ovat viitoittaneet. Sen ensimmäinen suomenkielinen laitos julkaistiin jo vuonna 1790, kun Elias Lagus suomensi ruotsalaisen ”Sions sånger” -kokoelman. Se oli sekä heränneiden että rukoilevaisten ja lestadiolaisten käytössä 1800-luvun lopulle saakka, kunnes Wilhelmi Malmivaara uudisti siitä heränneille oman 158 virren version. Keskeisiä teemoja virsissä ovat armo, toivo ja ikävä. Kirjan virret on jaoteltu kirkkovuoden sijaan teemallisiin osastoihin. Veisuupysäkit keväällä 2025 Ensi kevään aikana Veisuupysäkit kutsuvat salolaisia valmistautumaan kesän herättäjäjuhliin tutustumalla körttien säestyksettömään kansanveisuuperinteeseen ja omaan, vuonna 2016 uusittuun virsikokoelmaan. Virsiin tutustutaan yhdessä veisaten keskittyen yhden tai kahden osaston virsiin kerralla. Tavoitteena on päästä kirjan loppuun herättäjäjuhliin mennessä. Kokoelmassa on yhteensä 144 sävelmää ja tekstit 255 virteen. Herättäjäjuhlien seuroissa veisataan ainoastaan Siionin virsiä. Lisätietoa Siionin virsistä sekä nettivirsikirja löytyy Herättäjä-yhdistyksen nettisivuilta. Siionin virret saat käyttöösi myös lataamalla puhelimeesi Herättäjä- Yhdistyksen körttisovelluksen. Siionin virsiä on myös myynnissä Salon seurakuntatalossa. Veisuupysäkit kerran kuussa maanantai-iltaisin klo 18–19. Paikkana Salon seurakuntatalon nuortentila Satama, Kirkkokatu 6. · 21.1. virret poimitaan osastosta Ikävä (virret 1–42) · 24.2. Havahtuminen (virret 43–58) · 24.3. Ahdistus (virret 59–88) · 28.4. Armo (virret 89–133) · 19.5. Ilo (virret 134–148) Veisuupysäkit jatkuvat kesäkuussa Salon kirkon pihalla. Silloin lauletaan: Yhteys ja Oikeus (virret 149–183), Juhla (virret 184–209), Aamu ja Ilta (virret 210–233), Elämä (virret 234–255) ja Toivevirret. CALLUNA- JA HAVUTUS- HOITOJEN PÄÄTTYMINEN Haudanhoitoon liittyvien palvelujen valikoima muuttuu 1.1.2025 alkaen. Callunoita ja havutusta ei ole enää mahdollista ostaa Salon seurakunnan kautta. Palvelut poistuvat automaattisesti ensi vuoden kesähoitotarjouslaskusta. Muilta osin vuosittainen hoito jatkuu entisellään, mikäli sitä ei haluta vaihtaa pitkäaikaiseen sopimukseen. Pitkäaikaisiin sopimuksiin palvelut on kuitenkin mahdollista vielä sisällyttää 31.12.2024 saakka. Vuoden 2024 hinnastosta (www.salonseurakunta.fi > Info ja asiointi > Hinnasto) löytyvät vaihtoehdot pidempiin sopimuksiin. Pitkäaikaisen sopimuksen voi halutessaan tehdä soittamalla vuoden 2024 loppuun mennessä numeroon 02 774 5209 (avoinna ma-to klo 9–13). Voimassa olevat pitkäaikaiset sopimukset hoidetaan sopimuskauden loppuun saakka. VILLASUKKAKIITOS Marjatta Lehtovaara toimitti lokakuussa 400 sukkaparia Salosta Saksaan, ukrainalaiseen seurakuntaan, jossa vapaaehtoiset kokoavat joulupaketteja Valko-Venäjän, Moldovan ja Ukrainan köyhille lapsille. Paketteja toimitetaan myös kehitysvammalaitoksiin. Paketteihin laitetaan suomalaisten kutomien sukkien lisäksi hygieniatarvikkeita, vaatteita, leluja ja kristillistä kirjallisuutta. Suuri kiitos kaikille kutojille! Seuraavan kerran Marjatta lähtee Saksaan huhtikuussa, joten villasukkia voi toimittaa tammi-maaliskuussa Salon seurakuntatalon infoon, Kirkkokatu 6. Jotta sukkaparit pysyvät yhdessä, muistathan sitoa sukat yhteen langalla. Lisätietoa Hennalta p. 044 774 5214, henna.seppala@evl.fi JOULURADIO NOSTAA VALO- KEILAAN UUSIA JOULULAULUJA Aidon ja alkuperäisen Jouluradion 21. tuotantokausi alkoi 1. marraskuuta. Jouluradio on kahdeksan kanavan joulumusiikkiperhe ja verkkomedia. Monipuolisesti soivaa pääkanavaa voi kuunnella perinteisillä FM-radiotaajuuksilla, kaapeliverkossa ja RadioPlayerissa. Nettikanavat ovat kuunneltavissa Jouluradio.fi:ssä, Suplassa ja Elisa Viihteessä. Jouluradion mahdollistavat ev.-lut. seurakunnat ympäri Suomen. Tulevalla kaudella Jouluradio aikoo ilakoida uudella joulumusiikilla. Jouluradion musiikkipäällikkö Joni Hartikainen kertoo, että aitous, perinteet, tarinat ja oikea tunnelma yhdistyvät suomalaisten joululaulusuosikeissa. Tulevalla kaudella soittolistoja monipuolistetaan entisestään, mutta kanavalla kuullaan edelleen rakkaita, perinteisiä ja toivotuimpia joululauluja. Jouluradio on aina antanut tilaa uusille tekijöille ja joululauluille. Tänä adventtina Hoosiannasta kuullaan uniikki uusi versio, ei vanhan sävelmän sovitusta. Suomen Partiolaiset Yhteisvastuun vuoden 2025 kotimaan kumppanina HERÄTTÄJÄ-YHDISTYS ANTTI RINTALA

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=