SEURAKUNTASANOMAT

www.salonseurakunta.fi 9 Nelikymppisillä ”Sannalla ja Jannella” on kolme lasta. Kaksi alakoululaista, joista toisella on diagnosoitu ADHD. Nuorin, kaksivuotias, on ollut pitkittyneessä infektiokierteessä ja nukkunut huonosti. Viimeiset pari vuotta perhe on rakentanut itselleen omakotitaloa, joten Jannen illat ja viikonloput ovat kuluneet paljolti työmaalla ja Sanna on ottanut paljon vastuuta arjen pyörittämisestä. Nyt hän on palannut työelämään hoitovapaan jälkeen. Jannen työpaikalla on lomautusuhka. Yhteinen aika on jäänyt vähiin, ja kummankin pinna on ollut kireällä. – Selvittämättömiä riitoja ja pahaa mieltä on niin paljon, ettei enää edes näe toista niiden takaa. – Riita syttyy usein ihan pienestä ja toistaa aina samaa kaavaa. Usein asiat lakaistaan maton alle ja yritetään vain selvitä arjesta. Jannen mielestä asiat selviäisivät kaksinkin, mutta Sanna on omassa kasvuperheessään kokenut vanhempiensa riitaisan avioeron eikä halua samaa omille lapsilleen. Ystävän vinkki kirkon maksuttomasta perheneuvonnasta sai hänet tarttumaan puhelimeen, ja aika järjestyi kolmen viikon päähän. – Tuleminen kyllä jännitti, kun ei ollut aiempaa kokemusta terapiasta. – Päätettiin kuitenkin sitten katsoa tämäkin kortti ja käydä yhden kerran kokeilemassa. Käyntejä kertyi kymmenen: – Saatoimme puhua meistä ja suhteestamme ihan rauhassa, kun arki muuten on niin kiireistä. – Terapeutti oli tavallaan puolueeton ”erotuomari”, joka auttoi meitä kuuntelemaan toisiamme ja puhumaan vaikeistakin asioista ilman, että niistä tuli riita. Hän teki hyviä kysymyksiä ja antoi uusia näkökulmia. – Jotenkin itseään ja toista ymmärsi enemmän. – Kaikki solmut eivät tietenkään ratkenneet, mutta nyt on taas sellainen olo, että me pärjätään yhdessä. Ollaan taas me. ”Me ollaan taas me” ”Sanna ja Janne” ovat perheneuvojien tekemä kooste monesta neuvonnassa käyneestä asiakasparista. EVL.FI Perheasiain neuvottelukeskus aloitti Salossa tai ”Salon seudulla” toimintansa 35 vuotta sitten, vuonna 1989. Sen ensimmäiseksi johtajaksi valittiin Pekka Ahonen. Hän muistaa, että aloite oli tullut Salon kaupungin kasvatus- ja perheneuvolalta ja että seurakuntien puolelta neuvotteluissa ”pääpukarina” oli Salo-Uskelan kirkkoherra Jouko Pukari. Neuvotteluissahan olivat tuolloin mukana kaikki silloisen Perniön rovastikunnan kymmenen seurakuntaa. Salon perheasiain neuvottelukeskus Salon seurakuntatalon 2. krs. Ota yhteyttä: – Puhelimitse puh. 044 774 5217, ti ja to klo 12–13, muina aikoina jätä viesti vastaajaan. – Laita sähköpostia perheneuvonta.salo@evl.fi, niin otamme sinuun yhteyttä. Käynti os. Torikatu 6 sisäpihalta. Soita ovikelloa, niin avaamme oven. Hissi löytyy pääaulasta, käynti pääovesta Kirkkokatu 6. Sivustolta www.salonseurakunta.fi/perheneuvonta löytyy myös blogikirjoituksia ja kysymys- ja vastauspalsta. SEURAKUNTASANOMAT 1/1989

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=