7 LAULETAAN YHDESSÄ SULAT Yhteislauluryhmä, laulattamassa kanttori Maria Sirén ke 9.4. klo 13.30 Suomusjärven srk-keskuksessa. KEVÄTLAULAJAISET Ke 7.5. klo 18 Suomusjärven srk-keskuksessa. Kanttori Maria Sirén ja Suomusjärven kirkkokuoro laulaa ja laulattaa keväisiä lauluja. KOULULAULUILTA Ti 6.5. klo 18 Perniön kirkossa. Laulattajana Lauriina Hurtig. Iltapalaa tarjolla. Järj. Kaik naise föli yhdessä seurakunnan kanssa. LAULUTUPA Kolmevarttinen yhteislaulua kanttori Aija Haapalaisen johdolla parittomilla viikoilla ke klo 13 Marttilan srk-talossa. SIIONIN VIRRET TUTUKSI Veisuupysäkit, katso sivu 8. KAIKKI SEURAKUNNAN KUOROT www.salonseurakunta.fi/musiikki PHENOMENA-KUORO Marttilassa on alkuvuodesta startannut uusi kuoro nuorille aikuisille. Kuoron ei ole tarkoitus olla vain paikallinen, vaan mukaan kutsutaan laajemmalta alueelta. Laulajia on nyt mukana Salosta, Halikosta, Koskelta ja Marttilasta, ja Salon seurakunnan ulkopuoleltakin voi tulla mukaan. Tarvitset vain sävelkorvan, muu opetellaan. Kuorossa harjoitellaan äänenkäyttöä ja hyvin erityylisiä lauluja. Kevättalven aikana olemme ehtineet laulaa mm. poppia, sambaa, messulauluja ja kehtolaulunkin. Stemmalaulua opettelemme ihan aakkosista. Kuoro sopii myös jännittäjätyypeille, sillä opettelemme rentoutumaan yhdessä ja haastamme itseämme jakamaan osaamistamme toisille pikku askel kerrallaan. Harjoitukset ovat perjantaisin klo 17–18 Marttilan seurakuntatalossa, Kirkkotie 3. Lastenhoito on usein järjestetty harjoitusten ajaksi; Kati-lastenohjaaja touhuaa pikkuväen kanssa. Kimppakyytejä kannattaa sopia treenissä. Tiedustelut: Kanttori Aija Haapalainen, p. 044 744 3215, aija.haapalainen@evl.fi. MUUTA TOIMINTAA Noin 18–29-vuotiaille suunnattua toimintaa, lämpimästi tervetuloa mukaan! www.salonseurakunta.fi/nuorilleaikuisille Tulevia tapaamisia: • Pitkäperjantaina 18.4. Jeesuksen kuolinhetken rukoushetki Salon kirkossa klo 15 ja leffailta Salon srk-talossa. • Helatorstaina 29.5. Nuorten aikuisten saunailta Naarilassa 17–21. • Leiri tulossa syksyllä la 18.10.- su 19.10. Naarilassa. ERITYISTEN NUORTEN AIKUISTEN LEIRI Leiri ”Seikkailijat” 19–35-vuotiaille 16.–17.5. Naarilan leirikeskuksessa. Hinta 20 €/hlö. Omat petivaatteet mukaan. Seurakunnasta mukana vetäjät ja muutama vapaaehtoinen, mutta enemmän apua tarvitseva voi ottaa oman avustajan mukaan. Leirille otetaan 18 hlöä. Ilmoittautuminen viim. 5.5. diakoniatoimistoon ma-to klo 10–12, p. 044 774 5216. Ilmoittautumistiedot: nimi, syntymäaika, puhelinnumero, osoite, lähiomaisen tiedot, ruokarajoitteet, käytössä oleva apuväline, onko oma avustaja mukana leirillä. NUORILLE www.salonseurakunta.fi/nuorille NUORTENILTA Perjantaisin klo 18–22 Salon srk-talon nuorten tila Satamassa. Ruokaa, yhteistä ohjelmaa ja mainiota seuraa. Ilta päättyy hartauteen. AVOIMET OVET Ti-pe klo 15–18 Salon srk-talon nuorten tila Satamassa. NUORTEN MESSU Pe 11.4. ja 16.5. klo 18 Salon kirkossa. Mukana nuorten bändi. Jatkot Satamassa. NUORTEN YÖ KIRKOSSA 20.4. Uskelan kirkossa. Ilmoittautuminen netissä. GOSPELKONSERTTI To 24.4. klo 16 ja 18 Uskelan kirkossa. Laulaja-lauluntekijä Juhani Tikkanen bändinsä kanssa. Konsertit ovat ensisijaisesti rippikoululaisille, mutta niihin on vapaa pääsy myös muilla. NUORILLE AIKUISILLE Marttilassa on aloittanut kuoro nuorille aikuisille. Essi Suvanto, Hanna Salminen, Jonna Leskinen, Nea Mönkkönen ja Nean pienokainen viettivät kuoron nimiäisiä toiminnan alkajaisiksi. Kuvasta käy ilmi myös kuoron teemaväri. AIJA HAAPALAINEN Tarkemmat tiedot www.salonseurakunta.fi/musiikki Konsertteja ja musiikkitilaisuuksia PIXABAY Kanttorit Matti, Hanna-Leena ja Kaisa heittäytyvät vapaalle vapunpäivänä ja soittelevat ja laulelevat kaikenlaista päivän tunnelmaan sopivaa. www.salonseurakunta.fi KAISA SUUTELA-KUISMA KITARAKONSERTTI Su 6.4. klo 16 Halikon kirkko Kitarataiteilija Patrik Kleemola. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. PÄÄSIÄISKONSERTTI La 19.4. klo 17 Marttilan kirkko Lauluyhtye Aurelmus. Vapaa pääsy, ohjelma 20 €. KANTTORIN KAHVIPAUSSI To klo 13 Salon srk-talon Manna: 10.4. Kaisa Suutela-Kuisma ja Aija Haapalainen 24.4. Kaisa Suutela-Kuisma ja Elina Hyvönen GOSPELKONSERTTI To 24.4. klo 16 ja 18 Uskelan kirkko Erityisesti rippikoululaisille tarkoitetuissa konserteissa esiintyy Juhani Tikkanen. Vapaa pääsy myös muilla. Juhani Tikkanen bandissa soittavat muusikot Joona Vallenius, Johannes Erkkilä ja Mikko Malmivaara. LETICIA-KUORO: ”SAMAN TAIVAAN ALLA” La 26.4. klo 18 Salon kirkko Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. VETERAANIPÄIVÄN KONSERTTI Su 27.4. klo 16 Marttilan kirkko Tuija Saura, laulu. Järj. perinnetoimikunta ja kunta. VAPUNPÄIVÄN HILPEÄ KONSERTTI To 1.5. klo 15 Uskelan kirkko Kanttorit Kaisa, Hanna-Leena ja Matti heittäytyvät vapaalle. Konsertti ei sovellu tiukkapipoisille. Vapaa pääsy. SALO CHAMBER La 17.5. klo 18 Salon kirkko Marjatta Ilomäki, Hanne Lund, Sofia Rockas ja Leena Kiiski, viulu; Angela Saarinen ja Henni Isojunno, piano. Ohjelma 20 €. SALON MUSIIKKIOPISTO • Rakkaudesta musiikkiin, Halikon kirkko ke 14.5. klo 19: Valmistuneet oppilaat Enni Paananen ja Sara Lehmusharju, sello, ja Tuovi Manninen, piano. • Laulajien kevätkonsertti, Halikon kirkko pe 16.5. klo 18. • Tutkintokonsertit, Salon kirkko: ke 21.5. klo 19 Vilma Tammisto, alttoviulu sekä to 22.5. klo 19 ja pe 23.5. klo 18 laulajat. • Kevätjuhla, Uskelan kirkko ti 27.5. klo 18: oppilaiden esityksiä. • Kaikkiin vapaa pääsy. NORVAN SUVUN MUISTOKONSERTTI To 29.5. klo 17 Kiskon kirkko Pirjo Lehti, laulu, ja Elina Hyvönen, piano. Vapaa pääsy.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=