3/2025 8 RIITTA KOIVISTO Jännittäminen on tullut tänä vuonna keskustelun aiheena vastaan ainakin kanttori Aija Haapalaista. Ehkä siksi, että hän aloitti tammikuussa Marttilassa uuden kuoron ja sai kuulla, että kuoroon tai muihinkin seurakunnan tilaisuuksiin voi olla jännittämisen takia vaikea tulla. No, siksi hän kertookin uudesta Phenomena-kuorostaan seurakunnan nettisivulla, että ”kuoro sopii myös jännittäjätyypeille, sillä opettelemme rentoutumaan yhdessä ja haastamme itseämme jakamaan osaamistamme toisille pikku askel kerrallaan”. Juuri niin. Mutta onko jännittäminen tullut vastaan meitä muitakin? Psykologi Minna Martin on kirjoittanut kirjan ”Saa jännittää – Jännittäminen voimavarana”. Sen mukaan monet luulevat olevansa ryhmänsä ainoita jännittäjiä. Kirjassa muistutetaan, ettei jännittäminen aina näy päälle päin eli toisesta ihmisestä ei välttämättä näe, miltä hänestä tuntuu ja miksi. Ja että joskus ihmiset eivät tunnista omaakaan jännittämistään. Toisaalta – monet tunnistavat sen oikein hyvin. Myös kirkossa. Tervetuloa kirkkoon – saa jännit Suomusjärvellä asuva laulupedagogi, musiikin maisteri Kaarina Ollila työskentelee laulun lehtorina ja on tehnyt töitä jännittämisen kanssa ja luennoinut siitä paljon myös ammattimuusikoille. Se, mikä jännittää, on hyvin henkilökohtainen asia, samoin kuin se, mitä vaikutuksia jännittämisellä on ja se mikä siihen auttaa, hän tiivistää. Juuri siksi esiintymisjännitystä tutkiviin ryhmiin on hyvä kuulua monen ammatin edustajia: muusikoita, pedagogeja, lääkäreitä, psykologeja ja ortopedejä. Haastattelussa selvisi siis, että jännittäminen on perin monitahoinen asia, mutta voisiko näistä keskustelun pienistä nostoista olla hyötyä, iloa ja toivoa? ♥HENGITÄ Ruumis ja mieli vaikuttavat toisiinsa. Oikea hengitys luo rentoutta. Hengitysharjoituksia käytetään menestyksekkäästi paitsi laulajien, myös jo pikkupianistien ja urheilijoiden valmennuksessa. Rentoutta voi auttaa myös lihasharjoituksilla. Asentoa ylläpitävät lihakset tarvitsevat venytyksiä, toiset vahvistamista. ♥KUUNTELE ITSEÄSI Pitkäaikainen stressi vaikuttaa ruumiiseemme, mutta nykyajan ihminen ei aina osaa pysähtyä eikä kuunnella sen viestejä. Mielen paineet voivat tulla yhtä hyvin ulkoisesta kuin sisäisestä maailmasta: Meille asetetaan vaatimuksia, joita emme tunne pystyvämme täyttämään. Tai ehkä olemme aiemmin saaneet liian ankaraa kritiikkiä tai – yhtä hyvin – hienovaraista mitätöimistä ja väheksyntää. Pelkäämme hylkäämistä? Onko epäonnistunut suoritus meistä sama kuin epäonnistunut ihminen? Ja jos huonoja esiintymisiä on paljon, niin jo keikan ennakointi voi aktivoida ahdistusta. Ehkä se, mitä tunnen ja itselleni haluaisin, ei sovi siihen, millainen mielestäni minun pitäisi olla, jotta voisin tuntea kuuluvani joukkoon ja olevani hyväksytty. Tällöin psyyken säätely häiriintyy ja tuottaa esiintymisjännitysoireita. Ihminen kestää aika paljon stressiä, jos siitä voi myös palautua. Jos paineet ovat liian suuret ja pitkäaikaiset, löydämme omat oireemme tältä listalta: vatsa sekaisin, unettomuus, pää särkee, hartiat jumissa, sydän tykyttää, pulssi nousee, on palan tunne kurkussa. Ja siinä ei äly auta: fysiologinen reaktio on aivan samanlainen, olipa kyse karhunmetsästyksestä, hissifobiasta tai jostain esiintymisestä. ♥TÄHTÄÄ MIELEN HALLINTAAN Stressitilanteessa automaattiset ajatukset singahtavat päähän, ja niitä on vaikea hallita, jos ei löydä niiden juurisyitä, jotka tulevat usein lapsuuden kokemuksista. Mielen hallintaa voi kuitenkin oppia. Monissa itämaisissa kulttuureissa siinä ollaan pitkän perinteen takia paljon taitavampia kuin meillä lännessä. Toisaalta jo keskiajan kirkko tunsi kontemplatiivisen tai mietiskelevän rukouksen. Hengitysharjoituksilla pääsemme sellaiseen rentoutumisen tilaan, joka mahdollistaa tarkkaavaisuuden suuntaamisen oikein. ♥”UNOHDA ITSESI, MUISTA ASIASI” Sitaatti on Kim Borgilta. Esiintymiseen liittyvässä stressissä kysymys on paljolti huomiokyvyn suuntautumisesta. Jos ihminen pelkää tulla vaikka kirkkoon tai kuoroon, hänellä on tunne Ihminen on herkkä olento Joskus jännitys iskee aivan yllättäen, huomasi eräs seurakuntalaisemme. Eikä hänen ollut helppo ymmärtää, miksi niin kävi. Omassa työssään hän on tottunut olemaan esillä, johtamaan toisia, ottamaan puheenvuoroja, tekemään yhteenvetoja ja luotsaamaan tilanteita eteenpäin. – Kaikkeen oppii, kun sitä tekee! Luontaisesti hän tuntee olevansa vetäytyvämpi. Lempipaikka vaikka jumalanpalveluksessa on omassa rauhassa seinän vieressä. – Kuorossa ollaan kyllä esillä, mutta siinä voi ottaa paikan takarivistä, ja siinä on tuki vieressä toisen laulajan äänestä. Yhdessä harjoitellaan, ja auttaa, kun tekee parhaansa ja asettaa itselleen realistiset odotukset. Kerran seurakuntalaistamme pyydettiin toivottamaan väki tervetulleeksi tilaisuuteen. Hetken emmittyään hän suostui, vaikka ensimmäinen reaktio mielessä oli ollut ”en halua”. – Suomalaiset ovat yleensä aika velvollisuudentuntoisia. Hän käveli kirkon eteen ja tunsi siinä, että paniikki alkoi nousta, kädet alkoivat täristä ja pulssi kiihtyi. Juuri ja juuri hän sai sanottua ”tervetuloa” ja käveltyä paikalleen. Miksi näin? Eihän kukaan odottanut häneltä mitään, ei asetettu korkeaa rimaa, ei tarvittu pitkiä puheita. Syy oli ehkä siinä, hän miettii, että kirkossa hän on tottunut olemaan ”saajan paikalla”, jossa saa olla sellainen kuin on eikä tarvitse pinnistellä, mutta nyt hän oli ”henkilönä esillä” niin isossa tilassa kuin kirkko on. Vastuunkantajan rooli pelotti, mutta ei hän osannut kuvitella jännittävänsä tuolla tavoin. – Se vain tuli. – Ja jälkeenpäin nolotti ja harmitti. Tapahtumasta voi hänen mukaansa oppia, että kun ihmisiä pyytää vapaaehtoistehtäviin, on tärkeää myös kuunnella heitä herkällä korvalla. – Ihmiset ovat erilaisia. Toiselle kolehdin keruussa ei ole mitään ihmeellistä, ja toinen sanoo jännittävänsä sitä, jolloin hänelle voi varmaan miettiä sopivamman tehtävän. – Kenenkään ei ole hyvä tehdä sellaista, mitä jostain syystä ei halua, sillä pienet asiat voivat kasvaa tosi suuriksi. Joskus vaikka osallistumisen esteiksi. Kun yllätys- paniikki iski… RIITTA KOIVISTO
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=