2 4/2025 Diakonin Hajatelmia Suomessa on tunnetusti viisi vuodenaikaa: kevät, kesä, syksy, marraskuu ja talvi. Marraskuu on nyt takana. Kirkkovuosi on päättynyt tuomiosunnuntaihin ja uusi alkaa. Sunnuntaina kajahtavat jälleen ensimmäisenä adventtina Hoosianna-hymnit kirkoissa. Alkaa joulun, valon ja ilon juhla. Toivottavasti näin on mahdollisimman monen kohdalla. Ikkunoihin ilmestyvät joulun läheisyydestä kertovat monet valot, jotka sympaattisella tavalla tuovat valoa pimeimmän vuodenajan keskelle. Miten suuri merkitys valolla onkaan ihmismieleen. Epäilemättä joulu on juhla, jonka viettämiseen panostetaan enemmän kuin mihinkään muuhun vuoden kierrossa olevaan juhla-aikaan. Jos perhettä on, kokoonnutaan yhteen ja ehkä suurin joululahja onkin yhdessä oleminen läheisten kanssa. Ei siis ihme, että joillekin juuri joulu on alakulon ja kaipauksen aikaa. Joulun sanoma on kuitenkin kaikille sama, ”Teille on tänään syntynyt Vapahtaja”. Jeesuksen syntymää, Jumalan ihmiseksi tuloahan tässä kuitenkin pohjimmiltaan juhlitaan. Kaikkivaltias tuli ihmiseksi ihmisten keskelle, vieläpä varsin vaatimattomiin ja kolkkoihin olosuhteisiin, kokemaan kaiken sen ahdistuksen, syrjäytymisen ja vierauden, jota monet joutuvat elämässään kokemaan. Ehkä joulu voisikin olla tuomassa lohtua yksinäisyyden ja köyhyydenkin keskelle. Jumala on nähnyt elämämme niin arvokkaaksi, että lähetti Poikansa maailmaan kanssakulkijaksi. Pimein vuodenaika on hiljalleen taittumassa. Joulun aikaan lähdetään taas kulkemaan kohti valoa päivien pidentyessä. Jotenkin tuo luonnon kiertokulku herättää toivoa. Voisiko olla mahdollista, että maailmassa tapahtuisi jotakin hyvääkin? Voisiko Ukrainassa käytävä sota vihdoinkin loppua? Sodan läheisyys muistuttaa jälleen siitä, miten tärkeää on itsenäisyys, vapaus ja omista asioista päättämisen mahdollisuus. Kohta vietämme taas itsenäisyyspäivää. Tuo päivä on saanut aivan uutta sisältöä Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Käynnit sankarihaudoilla muistuttavat jälleen, miten kallisarvoinen on itsenäisyys. Toivotan kaikille joulurauhaa ja joulun iloa itsenäisessä Suomessa, Timo Hukka kirkkoherra Pääkirjoitus Kantoi vaari tupaan kuusen tuuhean, tummanvihreäoksaisen ja vihannan. Katseli Anna sitä silmin sädehtivin, oli kuusi hänestä metsän kaunein - tietenkin! Mummo pöydälle nosti hellästi laatikon. Se täynnä kauniita koristeita ja muistoja on. Otti Anna käteensä ensin tähden kimaltavan. Hän toivoi vaarin sen kuusen latvaan laittavan. Tähden lähelle hän ripusti pienen enkelin. Se siunaisi heidän joulunsa siivin hohtavin ja valkoisin. Mummo asetteli oksille kynttilöitä, ne somasti valaisevat tummia talviöitä. Ripusti Anna kuuseen vielä palloja hohtavia ja nauhoja sieviä, kimaltavia. Anna ihastellen katseli kimaltelevaa kuusta. Miten kaunis oli tullutkaan mummolan joulupuusta. Runo ja kuva: Kaija Virtanen Mummolan joulukuusi Kohti valoa
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=