12 2/2026 Musiikkia syksyyn Konsertteja Petri Laaksonen ja Hanna Kanasuo Su 18.10. klo 16 Kosken Tl kirkko Petri Laaksonen, laulu & piano, Petri Hatakka, koskettimet, Jan Lindström, kitara, Hanna Kanasuo, laulu, Juho Paltta, koskettimet, haitari ja taustalaulu, Tapio Lindholm, kitara. Vapaa pääsy, ohjelma ja kahvitarjoilu 20 €. Muistikuoron yhteisvastuukonsertti Laulaen eiliseen! Pe 23.10. klo 18 Salon seurakuntatalo ”Jokainen ihminen on laulun ja avun arvoinen.” Muistikuoroprojekti toteutetaan Salossa jo toisen kerran tänä vuonna seurakunnan ja muistiyhdistyksen yhteistyönä. Kuorossa laulaa muistisairaita ja heidän läheisiään. Tänä syksynä mukana musisoimassa myös Laulunarvoiset-ryhmän jäseniä. Ohjelmisto koostuu laulajien toivelauluista ja toivoa ja iloa tulevaisuuteen tuovista kappaleista. Kuoroa johtaa hoivamuusikko Terhi ja säestyksestä vastaa Muisto-bändi (Vesa-Matti Tastula, piano; Jukka Saarinen, harmonikka; Jaana Virtanen, viulu; Artturi Lehtovaara, basso ja Sami Koivisto, rummut). Konserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelmasta vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuukeräykselle, jonka kohteena on tänä vuonna jalkautuva ja kohtaava vanhustyö. Lauluja lohdusta Pe 30.10. klo 19 Perniön kirkko Lohdullisia sanoja ja säveliä pyhäinpäivän aattona, mukana Elina Varjomäki-Hintsala, Mikko Hintsala, Lauriina Hurtig ja Maria Rainio-Alaranta. Vapaa pääsy. Valon pisaroita Pe 30.10. klo 18 Helisnummen kappeli Pekka Laakso, laulu ja harmonikka. Salo Chamber • La 24.10. klo 18 Salon kirkossa. Hanne Lund, viulu ja Jaana Luuppala, piano. • Su 8.11. klo 18 Uskelan kirkko. Vilma Huldén, huilu, Marjatta Ilomäki ja Leena Kiiski, viulu, sekä Henni Isojunno, piano. • La 21.11. klo 18 Halikon kirkko. Jussi Vänttinen, baritoni, Hanne Skjelbredin, alttoviulu ja Tiina Karakorpi, piano. Musiikillinen isänpäivälounas Su 8.11. klo 12 Perttelin seurakuntatalossa. Lounaan lisäksi musiikillista ohjelmaa, musisoimassa Malla ja Roope Pelo. Tämä on Pyhä Perttelissä -tapahtuma eli lounaalla ei ole määriteltyä hintaa, mutta ilmoittautua pitää maanantaihin 2.11. mennessä, että ruokaa riittää kaikille. Ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot: p. 044 774 5331/Raisa Ekman. Elina Varjomäki vieraana Perniössä Pe 13.11. klo 18 Perniön seurakuntatalossa vierailee näyttelijä, muusikko Elina Varjomäki. Hän kertoo ja vastaa kysymyksiin ääninäyttelijän työstään. Iltapalan yhteydessä aikaa vapaalle keskustelulle. Järj. Kaik naise föli. Sointukylpy Su 15.11. klo 18 Perniön kirkossa. Kolmen äänimaljasoittajan luoma harmoninen äänimaailma vie rentoutumisen uudelle tasolle kirkon huikean akustiikan ansiosta. Vapaa pääsy, ohjelma 20 €. Osa tuotosta lahjoitetaan Anna Tukesi ry Salon alueen toimintaan, vähäosaisten lasten joululahjakeräykseen. Musiikkitilaisuuksia ja kuorot Kanttorien kahvimusiikki Kanttorit musisoivat syksyllä kerran kuussa tiistaisin Salon seurakuntatalon kahvila Mannassa. Ti 10.11. klo 12 musisoimassa Jukka Saarinen ja Aija Haapalainen. Laulutupa Kolmevarttinen yhteislaulua ke 28.10., 11.11. ja 25.11. klo 16 Marttilan seurakuntatalossa kanttori Aija Haapalaisen johdolla. Suomusjärven laulutuokio Yhteislaulua ke 11.11. klo 10.30 Suomusjärven seurakuntakeskuksessa heti aamulenkin jälkeen. Laulattamassa Maria Sirén. Kuorot Kuorossa laulaminen on kehittävä ja virkistävä harrastus kaikenikäisille. Syyskauden toiminta on alkanut, mutta mukaan ehtii vielä! Tiedot kuoroista: www.salonseurakunta.fi/ musiikki. Kauneimmat Joululaulut Kauneimpia Joululauluja lauletaan ensimmäisen kerran la 28.11. Teijon kirkossa. Laulutilaisuudet löytyvät jo seurakunnan nettisivuilta www. salonseurakunta.fi/musiikki > Kauneimmat joululaulut. MUSIIKKITYÖ Valon Kaiku ja avoimet ovet Halikon kirkolla Halikon kirkolla on Kurpitsaviikon ajan 18.10. saakka klo 19.30–23 valotaideteos Valon Kaiku. Kirkko valaistaan videoin ja värivaloin, taivasvalot loistavat kilometrien päähän, ja hautausmaan komeat vanhat puut muuttuvat valomereksi. Videoinstallaation kirkon Joensuunpuoleiselle ovelle suunnittelee videotaiteilija Max Lapinsuo-Sylvén, muusta valototeutuksesta vastaa Markus Kuisma. Tapahtumaan on vapaa pääsy, se sopii hyvin koko perheelle ja on esteetön. Valon Kaiku toteutetaan Salon kaupungin osallistuvan budjetoinnin ja Salon seurakunnan tuella. Halikon kirkko on avoinna tutustumista varten 18.10. saakka klo 10–23. Kirkossa on tunnelmalliset valot ja kaunista musiikkia. UNSPLASH PIXABAY
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=