SEURAKUNTASANOMAT

2 2/2026 Kasvatuksen papin kynästä Kädessäsi oleva lehti on jälleen, neljän vuoden jälkeen, Seurakuntasanomien vaalinumero. Tästä lehdestä löytyvät vaalien ajankohta ja äänestyspaikat sekä ehdokaslistat ja ryhmien esittelyt. Salon seurakunnan kirkkovaltuustoon kuuluu 33 jäsentä. Kyseessä ovat listavaalit, joten valtuusto kootaan vertailulukujen järjestyksessä. Oman erityisen lisänsä valtuuston muodostamiseen tuo seurakuntaliitos. Parin kolmen vuoden ajan Paimion rovastikunnassa käytiin keskusteluja yhden, rovastikunnan kokoisen seurakunnan liitoksesta (Salo, Paimio, Lieto, Somero, Pöytyä ja Loimaa). Kun liitos- aloitteesta äänestettiin, käytännöllisesti katsoen kaikista seurakunnista tuli erilainen reaktio. Salon seurakunnassa kirkkovaltuusto ei katsonut voivansa kannattaa liitosta, ennen kaikkea liitossopimuksen keskeneräisyyden vuoksi. Esitetyssä muodossa sopimus olisikin ollut Salolle varsin epäedullinen. Kun suuri liitos kariutui, ainakin toistaiseksi, on edessä pienempiä seurakuntaliitoksia. Ensimmäisenä toteutuu Salon seurakunnan laajeneminen Someron seurakunnan liittyessä Saloon vuodenvaihteessa 1.1.2027. Koska kirkossa päätöksenteko on jotensakin monipolvista, tulee kirkkohallituksen lopullinen päätös liitoksesta lokakuun puolivälissä, siis vain hieman ennen ennakkoäänestysten alkamista. Tästä seuraa, että kummassakin seurakunnassa järjestetään omat vaalit. Kun kirkkovaltuusto aloittaa työnsä vuoden alussa, joudutaan valtuusto muodostamaan kummankin vaalin tulosten perusteella. Näin muodoin äänestystuloksesta, joka vahvistetaan 16.11., siis vaalista seuraavana päivänä, ei vielä voi vetää suoraan johtopäätöstä siitä, ketkä ovat tulleet valituiksi. Kun vaalin tulos on vahvistettu kummassakin seurakunnassa, kirkkovaltuusto muodostetaan kummankin vaalin vertailulukujen perusteella. Näin ollen ei voida tietää, kuinka monta jäsentä valtuustoon tulee Salon seurakunnasta ja kuinka monta Somerolta, ennen kuin kummankin vaalin tulokset on yhdistetty. Tämä on lainmukainen järjestely, vaikka lienee tähän mennessä ainutkertainen tapaus. Toki valtuustot muodostetaan edeltävien vaalien tuloksen perusteella yhdistelemällä useinkin liitostilanteissa, mutta tuolloin liitokset tapahtuvat vaalikauden keskellä, ei kauden vaihtuessa. Tässä lehdessä on toki muutakin kuin seurakuntavaalit. Esille tulevat esim. unkarilaisen ystävyysseurakunnan vierailu sekä ukrainalaisten sotaorpojen leiri. Salo on tullut tunnetuksi ulospäinsuuntautuneisuudesta, kansainvälisyydestä sekä uudistusmielestä ja ennakkoluulottomuudesta. Suotavaa on, että sama jatkuu seuraavallakin vaalikaudella. Värikylläistä syksyä toivottaen Timo Hukka, kirkkoherra Pääkirjoitus Kohti uutta aikaa Mikkelinpäivän Seurismessun etkoilla olemme kokoontuneet Godly Play -kertomuksen äärelle. Kertomus alkaa kahden veljeksen syntymästä. Esau ja Jaakob ovat kaksoset, mutta silti he ovat hyvin erilaisia. Esaun iho on karvainen, Jaakobin sileä. Esau pitää metsästämisestä, Jaakob taas viihtyy kotona. Isä Iisak rakastaa enemmän Esauta, äiti Rebekka Jaakobia. Veljesten välit eivät ole erityisen hyvät. Jaakobia hiertää se, että samasta syntymäpäivästä huolimatta ensimmäisenä syntyneenä Esaulla on esikoisen oikeus periä Iisakin omaisuus tämän kuoleman jälkeen. Kun Esau eräänä päivänä palaa metsästysretkeltä nälkäisenä, Jaakob ei suostu antamaan veljelleen keittämäänsä keittoa, ellei veli luovuta esikoisoikeuttaan hänelle. Nälkäinen Esau ei jaksa välittää jostakin, mitä hän ehkä joskus saa – juuri nyt hän tarvitsee ruokaa. Niinpä hän suostuu Jaakobin pyyntöön ja vaihtaa vanhemman pojan asemansa kulholliseen keittoa. Lisää veljesdraamaa seuraa myöhemmin. Kun vanhemmiten sokeutunut isä Iisak haluaa siunata vanhimman poikansa, Jaakob tekeytyy äitinsä ehdotuksesta ja avustuksella veljekseen – ja niin Iisak siunaa Jaakobin luullen tätä Esauksi. Esau suuttuu ja uhkaa tappaa Jaakobin, mutta äiti Rebekka saa junailtua niin, että Iisak lähettää Jaakobin pois, Rebekan sukulaisten luokse vaimoa etsimään. Pakomatkallaan pää kivityynyllä nukkuessaan Jaakob näkee unta valtavista tikapuista, jotka ulottuvat taivaaseen saakka. Enkelit kulkevat tikkaita pitkin taivaan ja maan väliä, alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Unessa Jaakob myös kuulee Jumalan äänen, joka sanoo: ”Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin. Sinun ja sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” Perillä Harranissa Jaakob päätyy enonsa Labanin luokse. Hän ihastuu Labanin tyttäreen Raakeliin, joka luvataan hänelle vaimoksi, jos hän ensin tekee Labanille töitä seitsemän vuoden ajan. Kun häiden aika koittaa, Jaakob saa huomata tulleensa petetyksi: Laban onkin antanut hänelle vaimoksi vanhemman tyttärensä Lean. Vasta vastineeksi vielä toisesta seitsemän vuoden uurastuksesta Jaakob saa omakseen myös Raakelin. Kahdenkymmenenyhden pakolaisvuoden jälkeen Jaakob lähtee vihdoin kotimatkalle perheensä ja karttuneen omaisuutensa kanssa. Matkalaisten korviin kantautuu tieto, että Esau on lähtenyt heitä vastaan neljänsadan miehen kanssa. Jaakob pelästyy, vetäytyy yksinäisyyteen rukoilemaan ja päätyy painimaan koko yön vieraan miehen kanssa. Vasta aamunkoitossa paljastuu, että mies on itse Jumala tai hänen enkelinsä, joka antaa Jaakobille uuden nimen ”Israel”. Pitkä pakolaisuus päättyy lopulta sopuun ja anteeksiantoon veli Esaun kanssa. Jaakob ehtii vielä nähdä isänsä Iisakin, ja tämän kuoltua veljekset yhdessä hautaavat hänet. Jaakobin kahdestatoista pojasta tulee kokonaisen kansan heimojen kantaisiä, kansan, joka kantaa Jaakobin Jumalalta saamaa uutta nimeä Israel. Kuka kertomuksen hahmoista olisit? Missä kohtaa kertomusta haluaisit olla? Mikä tässä kertomuksessa on mielestäsi tärkeää? Kukaan ei oikein osaa sanoa, kuka kertomuksessa haluaisi olla. Kaikki ovat jotenkin niin epätäydellisiä, kukapa haluaisi olla petkuttaja tai se, jota petkutetaan – saati sitten molemmat. Helpompaa on miettiä, mihin kohtaan kertomusta aikakoneella matkustaisi. Joku maistelisi Jaakobin keittämää soppaa, toinen tahtoisi päästä näkemään sen ajan häähumua, kolmas olisi kiinnostunut näkemään, miten helppoa tai vaikeaa oli huijata Iisakilta siunaus. Moni toteaa, että kaikkein mieluiten olisi näkemässä, miten veljekset tapaavat ja tekevät sovinnon pitkän eron jälkeen. Kertomuksen tärkeimmäksi viestiksi nousee lopulta armo ja anteeksianto. Jumala on uskollinen, vaikka ihminen tekisi toistuvasti huonoja ratkaisuja. Ihminen yrittää välillä vaikuttaa asioihin kepulikonstein, mutta epätäydellinenkin elämä voi palvella Jumalan suunnitelmaa. Kun ihminen on heikoimmillaan, Jumala on kaikkein lähimpänä ja rohkaisee jatkamaan matkaa eteenpäin. Eikä tilannetta aina tarvitse tulkita pahimman mukaan – ehkä neljänsadan miehen kanssa lähestyvä Esau ei olekaan tulossa vastaan pahoin aikein, vaan pistääkseen pystyyn vuosisadan bileet veljen paluun kunniaksi. Mikä sinun mielestäsi on kotiseurakuntasi elämässä tärkeää? Mitä viestiä seurakunnan pitäisi toiminnallaan vahvistaa ja miten? Kenen kunniaksi seurakunta voisi järjestää vuosisadan bileet? Tänä vuonna kirkkovuoden loppumetreillä on mahdollisuus vaikuttaa rehellisesti ja kikkailematta seurakuntavaaleissa äänestämällä. Varsinaisena vaalisunnuntaina 15.11. myös lapset pääsevät äänestämään! Lasten vaaleissa Salon seurakuntatalolla äänestetään Salon seurakunnan kasvatuksen teemasta vuonna 2027. Tepastellaanko toiminnassa Jeesuksen jalanjäljissä vai omaa paikkaa etsien? Vai tähyilläänkö toivoa tai turvaa? Tai ehkä opettelemmekin yhdessä huolenpidon salaisuutta? Annukka Saarinen Täydellisen epätäydellistä elämää KUVA: KATJA NURMIO

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=