Tulevaisuus tehdään yhdessä

28 kesällä hänen kahden kuvaajakolle- gansa eli Raimo Lakson ja Rauno Parkkilan kanssa kunniakirjoin, pu- hein, kukkasin ja pienin lahjoin siitä, että he ovat tehneet Uuttakaupunkia tunnetuksi. Väänänen myöntää, että hyvältähän tämä huomionosoitus tuntuu, mutta teollisuuden palveluksessa työuransa tehnyt mies sommittelee asian melko hämmentävään muotoon. –Kun kaupunkia tuodaanmyönteisesti esille, voi joku ajatella, että paikkakun- nalle voisi muuttaakin. Se taas on yhtey- dessä alueenmenestykseen. Kun voi va- lita parhaista parhaimmat, on sillä mer- kitystä elinkeinoelämälle. Valokuvaajan esimerkki yllättää vielä enemmän. –Ykkösdivisioonan jalkapallojoukku- eella ei ole paljoa valinnanvaraa pelaa- jien suhteen, mutta Barcelona voi poimia vain huiput, vääntää Väänänen mallia rautalangasta. Väänänen harrasti valokuvausta jo nuorempana, mutta se jäi 30 vuodeksi. Eläkkeelle jääminen viitisen vuotta sit- ten herätti harrastuksen uuteen uskoon, opiskelukaverin kehotuksesta. –Melkein ensimmäisellä keikallani Ke- miran penkalle tapasin vanhan työkave- rini Raimo Lakson. Hän innosti ja opasti. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Sivupolku ja parisuhde Väänänen käymelkein joka päivä kuvausreissuillaan. Ku- vallisen tuloksen lisäksi syynä on perhepolitiikka. – Se tekee hyvää parisuhteelle, kun äijä ei ole jatku- vasti vaimon jaloissa pyörimässä, kuuluu savolainen perustelu. Se, mihin hän kulloinkin kameroineen suuntaa, on lähinnä vain joku hahmotelma. Kuvauspaikka riippuu tuulesta, valaistuksesta, pilvistä ja mielialasta – noin esi- merkiksi. Seuraavan kuvarastin haku on enimmäkseen vaistonvaraista toimintaa, yhdenlainen vainu. –Velipoika, jokametsästää, sanoo, ettäminulla onmet- sästäjän silmä, vaikken minä itse asetta käytäkään, hän hymähtää. Onnistunut luontokuva on – niin, onnistunut. Ihmisillä on albumit ja tiedostot väärällään maisemakuvia. Tylsiä, samanlaisia, joita kukaan ei edes katso. –Pitää etsiä uusia kuvakulmia. On mentävä polulta si- vuun. Silloin näkee kaiken ainakin hieman eri tavalla kuin muut. Kun hyvällä tavalla poikkeaa tavallisesta, syntyy kelvollista jälkeä. Maisemakuvaakin voi sommitella, ja vaikka hakea oi- keaa valoa. Mutta ei se nyt aina niin helppoa ole. – Joskus kohde näyttää hyvältä, mutta 30 sekunnissa kaikki voi mennä valaistuksen vuoksi pieleen. Asiasta on kuitenkin turha kiukutella, Väänänen kertoo. Luonnon rytmissä Väänäsellä on loistavia kuvia eläimistä. Haastatteluhet- kellä ei oteta kuvaa, mutta pajulintu sählää pergolas- samme koko ajan välillä metrin päässä meistä, välillä etäämmällä. Kuvaaja pi- tää linnun liikehdintää esimerkkinä, mitä rauhallisuus saa aikaan. Rauhas- sahan me siinä istumme. –Kun on levollinen, tulee luontokin lähelle. Ei saa tehdä äkkinäisiä liikkeitä. Eikä pidä jäädä paikalleenkaan. Täytyy käyttää luonnon rytmiä. Pääasia, ettei- vät eläimet koe ihmisessä uhkaa. Pitää olla villin luonnon ja ihmisen välinen harmonia, luennoi luontokuvaaja. Eläinten kuvaamisessa kaikki on lop- pujen lopuksi sattuman kauppaa. –Niin ja ahkeruus auttaa, huomaut- taa mies, joka suunnilleen joka päivä lähtee kuvausreissuilleen. Täysinoppinut, erinomainen valoku- vaaja on hänenmielestään silkkaa son- taa. Aina on opittavaa. Vanhentunut seilori IlmastonmuutoksestaVäänänen sanoo, ettei sitä äkkiseltään noteeraakaan. Hä- nen yksi havahtumisensa on mereltä, jossa hän käy toisinaan kaverinsa ve- neellä. –Ei jumaliste. Olemmeko tulleet van- hoiksi, vai ovatko tuuletmuuttuneet, oli ollut kaverusten pohdinnassa. Ja totta. Tuulet lisääntyvät ja muut- tuvat ilmatonmuutoksen myötä. Eivät seilorit olleet pelkästään ikääntyneitä. Vaikka ilmaston tilanne pahenee jat- kuvasti, ei Väänänen ole pessimisti. –Nykyään ihmiset kiinnittävät entistä enemmän huo- miota luontoon ja sen säilyttämiseen. Siitä keskustellaan ja tehdäänkin sen hyväksi paljon ihan tavallisten ihmisten keskuudessa. Se on hienoa, hän sanoo. Joskus Holkerin hallituksen aikaan lanseerattiin sana- pari ”hallittu rakennemuutos”. Kukaan ei osannut selittää, mistä siinä oikeasti oli kysymys. Teoreetikoksi heittäytyvä Keijo Väänänen kaipaisi määrittelyä sille, mitä oikeasti tarkoittaa kestävä kehitys. Niinpä. PS. Väänäsellä ei ole mitään luontokuvaajan paratii- sikohdetta, mutta hän kehuu Uuttakaupunkia varsinai- sena luontokuvaajan unelmaympäristönä. Onmaa, met- sät, meri, eläimet – niin, ihan mitä vaan, kunhan sen ta- juaa ja vielä kuvaa. Keväiset voikukat peittävät peltoa Lokalahdella. Kesän poutapilvet Santtion rannassa. Vanhan kirkon portaat syksyisten lehtien peitossa. Pitkäluoto talvisena helmikuun aamuna. Keijo Väänänen löysi kuvausmatkallaan hempeilevät joutsenet. KEIJO VÄÄNÄSEN NELJÄ VUODENAIKAA KEIJO VÄÄNÄNEN