Kesä-heinäkuu 2023 2 Olemme saaneet pitkästä aikaa pitää muutamia harvinaisia kesävieraita. Ne, jotka ovat käymässä ensi kertaa koronavuosien jälkeen, kysyvät usein, vieläkö teillä on lampaita. – Ei ole, on vain muisto. Viimeksi lähti ”Urkki”, joka oli ollut meillä kolmetoista vuotta. Se tuli meille ratsutilalta, jossa kuopus kävi ratsastamassa. Toimme Urkin jätesäkissä auton takapenkillä kotiin ja siitä tuli meille älykäs, vahvatahtoinen ja yllättävä kaveri. Sitten kerran sen aika tuli täyteen, kun eläinlääkäri käydessään kirjoitti sitä koskevan lapun, jossa luki, että se oli lopetettava. Uskallan kai kertoa, että se lopetettiin kotona, niin kuin lapsuudessani karsinassa kasvatettu possu. Kun näin Urkin vavahtavan lopetuksen yhteydessä huomasin huutavani: ”Se elää vielä.” Eihän se oikeasti elänyt enää. Sen tiesin kotoa saakka ja olinhan ollut nuorena vähän aikaa työssäkin osuusteurastamolla. Mutta, nyt tunsin, että minä tunsin niin kuin tämä lammas tunsi. Se oli myötätuntoa elollista olentoa kohtaan, joka oli meille enemmän kuin hyötyeläin. Se ei tuonut vain villaa ja kompostin rikastetta, se ei ollut käyttöarvo-olento, vaan sen arvo oli kiintymyksessämme. Kiintymys on rakkauden osa ja ihmisen minuuden syvintä aluetta. Myös myötätunto on osa rakkautta, mutta syvin ja toimeenpanevin osa, ainakin Raamatun kielessä, on sääli. Kaikki evankeliumit kertovat Jeesuksen rakkaudesta kansanjoukkoa kohtaan, tällä jälkimmäisellä sanalla: ”Hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla.” (Mt 9:36.) Tänä päivänä voi kysyä, onko sota herättänyt meissä piilevän säälin hyökkäyksen kohteeksi joutuneita kohtaan. Olemmeko ehkä vähän päässeet eroon itsekkyydestä? Onhan sääli, se meihin luotu erityinen ominaisuus, joka on vaikuttanut halua auttaa ja helpottaa Ukrainaa vapautumaan säälimättömästä alistajasta. Sääliä on myös arvosteltu siitä, että se asettuu kohteensa yläpuolelle. Sääli, joka ei osallistu heikkojen auttamiseen onkin vain surkuttelua, josta Jeesus meitä varoittaa, sillä tulihan Hän itse ihmiseksi ja kärsi kaikessa niin kuin mekin ja sen lisäksi lunasti meidät ihmeelliseen vapauteensa. Hän ei ollut surkuttelija. Sääli on myös ihana tunne, jonka takia voi nauttia hyvästä omasta tunnosta. Puhtaimmillaan se tuottaa iloa, mutta sen ohella tulee varmasti aina myös tuskallisia tuntemuksia menetysten takia. Sellaista on elämä, johon meidät on kutsuttu. Seppo Niemelä Säälistä! Katso, Herramme tulee! Pyhä Henki innoitti varhaisia pyhiä kirjoittamaan Kristuksen toisesta tulemisesta sellaisessa määrässä, että lähes neljäsosa Uuden testamentin kirjoituksista käsittelee Vapahtajan tulemusta. Kun Jeesus itse halusi painottaa valvomisen ja valmiina olemisen elintärkeää merkitystä Hän liitti kehotuksensa omaan pikaiseen, kuin salamana, takaisin tulemiseensa. Kun uskolliset apostolit kiinnittivät käännynnäisensä parannukseen, raittiuteen, totuuteen, pyhyyteen ja sydämen puhtauteen veljellisessä rakkaudessa ja pyhässä yhteydenpidossa, he käyttivät kannustimena tätä suurta totuutta - että Kristus on tulossa takaisin. Mitään Raamatun oppia ei ole käytetty vahvistamaan elämän ja toiminnan pyhyyttä yhtä paljon kuin Jeesuksen takaisin paluuta. Ole häävaatteissa Jeesus ja apostolit käyttivät takaisin paluuta vahvistamaan monia käytännön kehotuksia. Meidän tulee valvoa ja olla valmiina. Pukeutuneina häävaatteisiin. Meidän tulee tunnustaa Hänet kadotuksen omien, syntisten ihmisten edessä. Meidät on kutsuttu olemaan uskollisia, tekemään tosi parannus ja patoamaan maailmallisuuden julman nousuveden. Meitä varoitetaan elämään kohtuullisesti ja kärsivällisesti, kuolettamaan tappavat lihalliset mieliteot ja olemaan vilpittömiä ja jumalisia ja oikeamielisiä tässä maailman ajassa. Meitä kehotetaan olemaan pyhiä ja nuhteettomia, tahrattomia ja rehtejä. Meitä rohkaistaan tottelemaan käskyjä – koska Kristus on tulossa! Sisäiset taistelut repivät sydäntämme, mutta meitä kehotetaan vahvistumaan pyhyydessä. Meidän tulee olla raittiita, asettaa toivomme Jumalan armon varaan ja pysyä jumalisina kanssakäymisissämme toistemme kanssa. Niin kuin oksa viinipuussa, niin meitä kehotetaan pysymään Kristuksessa – pitämään elämämme kätkettynä Kristuksessa – puhdistamaan itsemme kaikesta pahan tartunnasta. Niin kuin kunnon sotamiehet, meidän tulee kestää musertavia vainoja ja palavia koetuksia ja vahvalla perustuksella lepäävän uskomme koetuksia. Kristuksen esimerkkiä seuraten meidän tulee vahvistua veljellisessä rakkaudessa. Meidän tulee pitää puhtaat mielemme kiinnittyneinä taivaan kansalaisuuteen. Niin kuin niitä, jotka joutuvat elämään karkean aineellisuuden maailmassa, meitä rohkaistaan rakastamaan ja odottamaan toista tulemista – sillä Hänen tulemisensa aika lähestyy! Meitä varoitetaan pitämään täysi luottamuksemme Kristuksen voimassa. Rakkauden palvelijoina meidän tulee säilyttää toivomme eikä antaa kenenkään ihmisen ryöstää verellä ostettua kruunuamme. Kun me katsomme kohti tuota korkeudessa olevaa parempaa maata, joka on “kaupunki, jonka rakentaja ja Luoja on Jumala”, meidän tulee irrottautua meitä kietovista himoista. On irrottauduttava niistä asioista, jotka kutovat sielumme kiinni kosteisiin verkkoihinsa, syntisiin tapoihin. On päästettävä irti himoista, sillä ne tuottavat nautintoa kuoleman tuoksuista, joita viettelysten puutarhan kukat henkivät; ja vielä meidän tulee varautua olemaan tekemättä äkkinäisiä vääriä päätelmiä – sillä Hän tulee pian pyhine enkeleineen! Taistele ja työtä tee ja rakasta Köyhinä maailman arvostamista hyödykkeistä, omassa teltassa tai mökissä, me saamme toivoa ja tehdä työtä kuninkaiden Kuninkaalle, joka antaa meille runsaan palkinnon. Meidän tulee saada lohtua ajatuksesta, että me pääsemme kirkastettuina ruumiin ylösnousemukseen, kun meidät tullaan hakemaan ylös tempauksen kautta. Meitä neuvotaan olemaan valmiita, vaatteet pestyinä Golgatan pelastuksen virrassa. Kun meidät on pelastettu uusiin Jumalan ulottuvuuksiin, tulee meidän Kaikkivaltiaan Jumalan lapsina olla – voimaa ja valtaa heijastavia varoitusvaloja. Meitä kehotetaan kasvamaan Kristuksen rakkaudessa ja salaisuuksissa – kiinnittämään katseemme korkeuteen odottamaan ”vanhurskauden auringon” ensimmäisiä säteitä. Meidän tulee pitää kiinni toivosta ja paljastaa uskon miekka taistellaksemme ja työtä tehdäksemme ja rakastaaksemme - sillä Herra tulee kuin varas yöllä! Julistakaamme tätä ja olkoon sanomamme kalliolle rakennettua vapauttavaa totuutta. Viestiköön laulumme taivaallisen työn suloisia säveliä. Katso, Hän tulee! B.W. Miller & G.F. Owen © 1924 Nazarene Publishing House Toimitettu Eräs radiotoimittaja kysyi minulta, miten kuvaisin herätystä. Vastasin niin kuin olin kuullut Richard Owen Robertsin vastanneen. ”Voin vastata yhdellä sanalla. Jumala.” Herätyksen historia yksi ja muuttumaton kertomus Jumalasta. Hänen armostansa. Se on kertomus Jumalan armollisesta asioihin puuttumisesta ja aloitteen teosta. Se on kertomus siitä, miten Jumala sallii kansansa tulla epätoivoon ja herättää heidät lakkaamattomaan rukoukseen. Se on sitä, että Jumala antaa meidän nähdä sen pahan, mikä seuraa, kun emme vaella seurakuntina Hänen kanssaan. Herätys on sitä, että Jumala avaa taivaan ikkunat hyvyydessään pesemään ja puhdistamaan Herätys – yhdellä sanalla seurakuntansa ja asettaa sen jälleen sen todistajan tehtävään. Ja sitten Hän herättää kadotuksen omia syntisiä ja johdattaa heidät valtakuntaansa. Owen Roberts kuvaa heräämisen liikettä Jumalan Hengen hyvin harvinaisena liikkeenä, joka tuottaa hyvin harvinaisia tuloksia. Jumala on aina liikkeessä, mutta herätyksen ja heräämisen aikana Hänen työnsä vahvistuu epätavallisen suuresti. Ensin Hän herättää seurakuntaa ja sitten Hän sytyttää hengellisen tulirintaman kadotukseen vaeltavien parissa. Bill Eliff Toimitettu ”Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa, kun tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan.” 2. Kor. 1:10-11. Kiitos tuesta ja työssä mukana olosta kesälläkin! Siunattua kesää edelleen. Airuen väki

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=