Kesä-heinäkuu 2023 4 Herätyksen hengellisestä merkityksestä on syytä olla mutkaton. Se on yksinkertaisesti Herran Jeesuksen elämää, joka vuodatetaan ihmissydämiin. Jeesus on aina voittoisa. Taivaassa Häntä ylistetään kaiken aikaa Hänen voitostaan. Ei riipu siitä, millainen oma epäonnistumiseni ja saamattomuuteni on, Häntä ei ole koskaan voitettu. Hänen voimansa on ehtymätön. On vain omalta osaltansa päästävä oikeanlaiseen suhteeseen Hänen kanssaan ja niin voin nähdä, että Hänen voimansa toimii sydämessäni, elämässäni ja toimissani. Hänen voittoelämänsä täyttää minut ja vuotaa ylitse toisille. Tätähän herätys onkin. Särkyneenä Hänen tahtoonsa Jotta voisimme päästä oikeaan suhteeseen Hänen kanssaan, meidän on kuitenkin ensin opittava, että oman tahdon on säryttävä Hänen tahtoonsa. Siinä on herätyksen alku. Se on tuskallista ja nöyryyttävää, mutta se on ainoa tie. Se on ”en elä minä, vaan Kristus minussa”. (Gl 2:20.) Herra Jeesus voi elää miniussa ja ilmaista itseänsä vapaasti sitten, kun ylpeä minuuteni on murtunut. Se merkitsee, että alistumaton, kova minäni, joka oikeuttaa itseään, haluaa pitää päänsä, pitää kiinni omista oikeuksistaan ja etsii kunniaansa, lopultakin alistuu Jumalan tahtoon ja myöntää vääryytensä ja antaa tiensä Jeesuksen haltuun, luopuu oikeuksistaan ja itsensä korottamisesta, jotta Herra Jeesus saisi kaiken ja olisi kaikki kaikessa. Toisin sanoen se on kuolemista itselleen ja omavaltaisille asenteillensa. Ja kun katson rehellisesti kristillistä elämääni, voin käsittää miten paljon tätä vanhaa minuutta meissä jokaisessa on. Niin usein yritän elää kristityn elämää oman itseni kautta (käyttäessäni sanaa ”yritän”, viittaan siihen, kuka toimii). Usein juuri minä olen se, joka tekee kristillistä työtä. Minä ärsyynnyn minuudessani, tulen kateelliseksi, panen vastaan, olen arvostelevainen ja huolestunut. Minä olen kova ja joustamaton toisia kohtaan. Minä olen vetäytyvä ja vertailen itseäni toisiin ja olen varautunut. Eipä ihme, että tarvitsen särkymistä. Niin kauan kuin minä-itse on hallitsija, ei Jumala paljoa voi meissä tehdä, koska kaikki Hengen hedelmän ominaisuudet (Gal 5. luku), jotka Jumala on meissä asettanut kasvutavoitteiksi, ovat täydellisiä vastakohtia itsekkäälle hengelleni, joka on kova ja rikkoutumaton ja vastustaa tulla ristiin naulituksi. Suostunko sanomaan: “Saat Herra”? Särkyminen on sekä omaa että Jumalan työtä ihmisessä. Hän tuo vastoinkäymisen kannettavakseni, mutta valinta on minun. Jos olen oikeasti suostuvainen arvioitavaksi, Jumala osoittaa, miten tämä kova ja ylpeä minuus ilmenee tavoissani, jotka tuottavat Hänelle tuskaa. Halu hakeutua valoon on mielen tila, jota tarvitsen, jotta voin päästä läheiseen ystävyyteen Jumalan kanssa. Tässä avoimuuden tilassa voin joko nostaa leukaani ja kieltäytyä tekemästä parannusta tai kumartaa pääni ja sanoa, ”Kyllä, Herra.” Päivittäisessä kokemuksessa särkyneisyys on vain nöyrää suostumista Jumalan herättämään tietoisuuteen. Ja siinä määrin kuin tämä tietoisuus pysyy, minun on syytä pysyä sille nöyränä. Ymmärrän, että tämä voi kyllä maksaa paljonkin, kun huomaan kaikki ne oikeuteni, joista luovun ja itsekkäät pyrkimykseni, joita se koskee. Hintansa on myös tunnustuksilla ja joskus myös asioiden vaatimilla korvauksilla. Roy Hession Jatkuu alla otsikolla Jeesus murtui meidän tähtemme Jeesus murtui meidän tähtemme Koska ymmärrän, että itsekkäästä minästä luopuminen maksaa en ole mieluusti valmis murtumaan, paitsi Jeesuksen ristin edessä. Jeesuksen halukkuus murtua meidän tähtemme, on meille kaikessa vetoava kannustin antautua murtumaan. Näemme, että Hän, jolla on Jumalan muoto ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen. Sen sijaan Hän antoi naulita itsensä ristille ja antoi kaikkensa meidän tähtemme. Otti palvelijan muodon – Jumalan palvelijan, ihmisen palvelijan muodon. Näemme, että Hän halukkaasti luopuu oikeuksistaan, kodistaan ja omaisuudestaan, sallien ihmisten herjata itseään herjaamatta takaisin, antaen itsensä ihmisten armoille, kostamatta ja puolustamatta itseään. Ja yli kaiken, näemme Hänet murrettuna kulkemassa nöyrästi Golgatalle tullakseen ihmisten syntiuhriksi kantamalla heidän rikkomuksensa omassa ruumiissaan ristin puulla. Myötätuntoa herättävässä profeetallisessa psalmissa, Hän sanoo itsestään: “minä olen maan mato, en enää ihminen.” (Ps 22:7.) Ne, jotka ovat olleet tropiikin maissa kertovat, että käärmeen ja madon välillä on suuri ero, kun yrität lyödä niitä. Käärme nostaa päätänsä, sihisee ja yrittää iskeä takaisin – mikä on tosi kuva itsekkäästä minuudesta Mutta mato ei tee mitään vastarintaa, vaan antaa sinun tehdä itselleen, mitä tahdot, potkia tai murskata kantapäälläsi – tosi kuva todellisesta murtuneisuudesta. Ja juuri tällaiseksi Jeesus halusi tulla meidän puolestamme – madoksi ei ihmiseksi. Ja Hän teki sen, koska Hän näki meidän minuutemme ikään kuin matoina, jotka ovat menettäneet kaikki oikeutensa, paitsi kadotustuomion, syntiemme takia. Ja nyt Hän kutsuu meitä ottamaan paikkamme, aseman, johon meidät on oikeutettu ikään kuin sellaisina matoina, jotka ovat antautuneita Hänelle ja Hänen kanssaan. Asiasta on kokonainen saarna, Vuorisaarna, joka on omistettu opettamaan kostamattomuutta, vihamiesten rakastamista ja pyyteetöntä antamista. Se edellyttää, että tämä on elämämme lähtökohta. Mutta vain se meille ilmestynyt Rakkaus, joka halusi tulla murretuksi meidän takiamme, voi pakottaa meidät haluamaan tätä asemaa. ”Taivuta Herra, tämä ylpeä ja jäykkäniskainen ”minä”, Auta minua nöyrtymään ja kuolemaan, Katsomaan Golgatan mieheen, Joka nöyrtyi minun puolestani.” Pysyvästi alamaisena Mutta ”vanhalle minälle” kuoleminen ei tapahdu kertaheitolla. Kuolemisen lähtökohta voi kylläkin olla kertakokemus, jossa Jumala osoittaa nämä asiat, mutta siitä eteenpäin elämä on jatkuvaa pysyttäytymistä ”minälle” kuolleena, sillä vain sen kautta Herra Jeesus voi ilmentää itseään pysyvästi meidän ”lävitsemme”. Pitkin päivää edessä on valintoja tuhansissa käänteissä. Se merkitsee, että minulla ei ole varaa omiin suunnitelmiin, aikaan, rahaan eikä mukavuuksiin. Se merkitsee jatkuvaa antautumista lähimmäisteni palvelemiseen, sillä Jumalalle antautuneisuuteni arvioidaan antautuneisuudellani ihmisten hyväksi. Jokainen nöyrtyminen, jokainen, joka koettelee ja häiritsee minua, on Jumalan tapa murtaa minua, jotta yhä syvempi kanava minussa avautuu Kristuksen elämälle. Huomaat varmaan, että ainoa Jumalaa miellyttävä elämä ja elämä, joka pysyy voittoisana, on Hänen elämänsä – ei koskaan minun tai yleensä ihmisen elämä, vaikka hän kuinka yrittäisi. Mutta niin kuin ihmisen minäkeskeinen elämä on täydellinen vastakohta Hänelle, niin emme me voi koskaan olla täynnä Hänen elämäänsä, jos meillä ei ole valmiutta siihen, että Jumala saattaa oman elämämme jatkuvasti kuolemaan. Ja tämä on toimintaa, jossa meidän on oltava yhteistyössä Hänen kanssaan moraalisen valintamme kautta. Roy Hession Jatkuu alla otsikolla Ylitsevuotava malja Hereillä pysymisen liike Roy Hession (1908 – 1992) Ylitsevuotava malja Minän murtuminen Herätyksestä puheen ollen, on murtuneisuus vasta alkua liikkeelle. Liike itsessään on ylitse vuotavaa Pyhällä Hengellä täyteisyyttä, joka on voittoelämää. Jos nyt kysyttäisiin, olemmeko Pyhällä Hengellä täyttyneitä, monikohan vastaisi myöntävästi. Herätys on kuitenkin sitä, että voimme vastata myöntävästi koko ajan. Ei ole itsekeskeistä sanoa niin, koska täyttyminen on Jumalan työtä ylitse vuotavuuteen asti - kaikki se on armotyötä. Meidän osamme on vain tarjota tyhjä, murtunut minä ja antaa Hänen täyttää ja pitää täyttyneenä. Andrew Murray sanoo: ”Aivan samoin kuin vesi etsiytyy aina alimpaan kohtaan täyttääkseen sen, niin myös kun Jumala havaitsee sinut; kun olet alentunut ja tyhjänä Hänen kirkkautensa ja voimansa virtaa sisääsi.” Kuva, joka on tehnyt monille yksinkertaisen selväksi tämän, on kuva tyhjästä astiasta, jonka ihminen ojentaa Jeesukselle ja kaipaa, että Hän täyttäisi sen Elämän Vedellä. Kuvassa Jeesus pitelee kultaista astiaa, joka on täynnä Elämän Vettä ja kulkee ohitsemme katsoen astiaamme. Jos astia on puhdas, Hän täyttää sen ja koska Hän alati kulkee vierellämme, voi astiamme pysyä koko ajan ylitse vuotavana. Tämä on samanlainen kuva kuin Daavidilla, kun hän sanoi: ”Minun maljani on ylitsevuotavainen.” (Ps 23:5.) Tämä on herätyksen liikettä – sinä ja minä, olemme ylitsevuotavan täynnä siunausta itselle ja toisille – sydän tyyneyttä täynnä. Ihmiset ajattelevat, että itselle kuoleminen tekee onnettomaksi. Mutta totuus on toisen lainen, sillä kieltäytyminen kuolemasta itselleen, tekee ihmisestä onnettoman. Mitä enemmän tunnen kuolemaa Hänen kanssaan, sitä enemmän tunnen Hänen elämäänsä itsessäni ja sen mukana aina enemmän tosi rauhaa ja iloa. Hänen elämänsä vuotaa meistä myös ylitse kadotettuihin sieluihin todellisena huolena heidän pelastumisestaan ja ystäväkristittyihin syvänä haluna heidän siunatuksi tulemisekseen. Veren alla On vain yksi seikka, joka voi estää Jeesusta täyttämästä astiaamme vierellämme kulkiessaan, ja se on synti tuhansissa muodoissaan. Herra Jeesus ei täytä likaisia astioita. Kaikki, mikä kumpuaa vanhasta ”minästä”, sen olemuksesta riippumatta, on syntiä. Omavoimaisuus tai itsetyytyväisyys palvelee syntiä. Itsesääli koettelemuksissa tai vaikeuksissa, itsensä korottaminen ammatissa tai kristillisessä palvelussa, itsensä hemmottelu vapaa-ajassa, herkkätunteisuus, loukkaantuvaisuus, vastustushaluisuus ja itsepuolustelu, silloin kun meitä loukataan tai vahingoitetaan, väärä omantunnonarkuus, varautuneisuus, huolenkantaminen ja pelko, kaikki ne kumpuavat vanhasta ”minästä” ja ovat syntiä ja likaavat maljamme. Jatkuu vier. sivulla alhaalla -->
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=