Suvilehti

26 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Koronavirus hiljensi kulttuuririntaman. Se näkyi loimaalaisen keikkabussi- ja vuokra-autofirman Middlehill Cruisersin varauskalenterissa, jos ei nyt totaalipysähdyksenä, niin selkeänä hiljentymisenä. Mutta nyt mennään eikä meinata. Yrittäjä Aki Välimäki aloittaa kesäkiertueensa 3. kesäkuuta. Viimeiset festarit vedetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jos autot eivät hajoa, lomailla voi maanantaista keskiviikkoon. Tai ehkä marraskuussa. – Kaksi kesää on levätty ja ladattu akkuja. Eiköhän me tämä kesä vedetä. Katsotaan sitten, mitä syksy tuo tullessaan. Tien päälle lähtevät Välimäen ja hänen luottomiehensä Teijo Mäkilän lisäksi muutama muu kuski. Tarve olisi useammalle, sillä usein asiakas haluaa ammattitaitoisen kuljettajan mukaan pakettiin. – Harmi, ettei ihmiskloonauskonetta ole vielä keksitty, Välimäki jupisee ja hörppii kahvia. Välimäen silmät meinaavat lopahdella kiinni, mitä hän pahoittelee ohimennen. Edellisenä päivänä työt venyivät iltamyöhään asti. – Ja joku vielä viitsi kysyä, että mikset katsonut jääkiekkoa. Vaikka Välimäki on urheilun suurkuluttaja, Leijonien MM-ottelu ei jaksanut sytyttää, sillä ajatukset risteilivät tulevassa kesässä. MIDDLEHILL CRUISERSIN autoi l la kulkevat muun muassaEppuNormaali, J. Karjalainen, Lauri Tähkä, Olavi Uusivirta, BEHM, Sanni, Ibe ja Chisu. Kotimaan eturivin artisteja kaikki. Managerit ovat kyselleet kul jetuksia ulkomaisi l le esiintyjille, jotka tulevat Suomen-rundille. Se onnistuu kyllä, mutta muutoin Välimäki ei kaihoa kansainvälisille teille. – Meiltä on pyydetty tarjouksia Eurooppaan, mutta itsellä ei ole ollut sinne vielä hinkua. Siellä on niin eri säädökset ja ihan oma kulttuurinsa. Bussiyrittäjä haluaa tarjota hyvää palvelua jokaiselle asiakkaalle, oli kyse sitten keikkailevasta muusikosta, Hurrikaanin fanijoukosta tai pesisjoukkueesta. Luotettavat autot, mukavat istuimet ja riittävästi tilaa niin ihmisille kuin mukana kulkevalle kalustolle. Sitä ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö musiikkimaailman tähtiin kohdistuisi eri- LOIMAA KATRIINA REIJONEN Kaikkien aikojen festarikesän tekijät KE I KKA - KE SÄ Tästä kesä voi alkaa! Loimaan Lehdessä on aamuhetken taikaa. 2 kk PAPERI + DIGI 31,90€ (norm. 54€) 3 kk DIGI 20,90€ (norm. 34,50€) Tee kesätilaus osoitteessa tilaajapalvelija.fi/ kesa2022 tai soita 02 770 2626 LISÄÄ KESÄLUKEMISTA! KAUPAN PÄÄLLE Tilaukset ovat määräaikaisia ja päättyvät automaattisesti. Tarjous on voimassa 31.8.2022 asti ja koskee vain uusia kotimaan tilauksia. Osoitteita voidaan käyttää konsernin markkinoinnissa tietosuojalainmukaisesti.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=