SUVILEHTI 2022 29 LOIMAAN LEHTI Tämmöistä kerran ”tunaroin”. Taisi olla -87 vuonna, Finnairilla oli joku tarjous alle 24v nuorille, että saa lentää 2 vk aikana kotimaassa lähes rajatta, vain kerran saman välin edestakaisin sai mennä. Minä onnistuin saamaan 9 pv ajalle 40 lentoa varattua, alun perin niitä oli 46 kpl listalla, mutta osa ei sittenmatkatoimistossa onnistunut , eli sain 20 kaupunkiväliä kerättyä, suurin osa tietysti Helsingistä lähtien. Lähes kaikki olivat käytännössä sellaisia lentoja, missä vain lensin kohteeseen ja heti samalla koneella takaisin, yleensä olin 5-10min pois koneesta, kävin vain terminaalissa tekemässä check-innin. Ivalossa sitten juttelin muutaman minuutin virkailijan kanssa, ja kun lopetin jutustelun, tuntui että porukka oli vähentynyt paljon. Luulin että on jo päästetty koneeseen enkä ole mitään huomannut. Lähdin kiireesti terminaalin ovesta ulos ja painelin koneeseen. Ei ollut niin tarkkaa kuin nykyään noilla kentillä, eikä ollut matkustajasiltoja siellä, siitä vain ”platan” poikki tuttuun koneeseen. Saman tien sisään koneeseen ja siellä sitten lentoemot oli hiukan kummissaan, jalat penkeillä lepäsivät. Kysyivät, että joko koneeseen pääseminen alkoi. Minä olin ihan tyhmänä siinä, kun tajusin mokani, kun muuten tyhjä tietysti oli matkustamo. Sanoin että ”ööö, tuota ei tainnut, minä ihan luulin ja varmasti sitten erehdyin ja kävelin tänne”. Ei siinä sen isompaa vahinkoa tullut ja mitään ongelmia tai selityksiä tietääkseni ollenkaan, menin istumaan, emot jatkoi jutteluaan ja muutaman minuutin päästä alkoi tulla myös muut matkustajat sisään. Timo Koski Vanhaan hyvään aikaan, kun Venäjälle vielä pääsi matkailemaan, tein ensin kotiseutumatkoja Karjalaan ja sitten reissut laajenivat erilaisissa kaveriporukoissa tehdyiksi matkoiksi joilla tutustuttiin pääasiassa luoteisen Venäjän kohteisiin. Paikan päällä - jos vain oli mahdollista, kaikkialla ei - minulla oli tapana ostellamatkaoppaita ja kuvakirjoja, joita nyttemmin kotona selaillessa ja lueskellessa tulee toisinaanpalauteltua matkojen tapahtumia ja kohteita mieleen. Kari Äikää Suoritetaan PIHAPUIDEN KAATOA. Puut klapeiksi tai niiden poisvienti. P. 0500 741 694 Viljan ajot, apulanta- kuljetukset, lietteen siirrot, vaihtolavat, rakennus- tarvikekuljetukset nosturilla, sorat ja murskeet Loimaan Kone ja Kuljetus Oy Matti 040 535 4661 www.romukioski.fi/ostohinnat • P. 050 505 2030 PUNNITSEMME JA MAKSAMME HETI! METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI SOMERO, Joensuuntie 47 TORSTAISIN klo 14-17 LOIMAA, Hannunkatu 9 TORSTAISIN klo 10-12 HUITTINEN, Loimijoentie 90 KESKIVIIKKOISIN klo 14-17 Mitä enemmän asioit, sitä enemmän hyödyt Tutustu lisää op.fi/omistaja-asiakkuus Osuuspankin omistaja-asiakkuus – elämääsi varten @maijankauneushuone Patruunasta tilattavissa myös erilaiset kauneudenhoitopalvelut Patruunassa sinua palvelee koulutettu SKY- Kosmetologi Soita ja kysy lisää palveluista p. 040 846 2815 /Maija
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=