Suvilehti

SUVILEHTI 2022 37 LOIMAAN LEHTI Asuntovaunu on ykkönen ORIPÄÄ/KRAPURANTA SARI HOLAPPA Pertti, Petri ja Eero Ylösmäki vaunuilevat kolmessa polvessa Krapurannassa. Yhteiselo heiltä sujuumutkattomasti milloinmitäkin yhdessä touhuten. MÖK I L L Ä kaupunkikoti vasta kakkonen Krapurannan alkuperäisasukkaisiin kuuluvien Pertti Ylösmäen ja hänen vaimonsa Pirjon vaunu on seissyt samassa paikassa jo yli 30 vuoden ajan. Ympärille on istuteltu kukkia ja oma tontti on ympäröity aidalla. Kaikki on juurtunut jo niin paikoilleen, ettei vaunua enää siirrellä. Jopa porraskivi on ehtinyt ajan saatossa sammaloitumaan. Reissun päälle tulee kuitenkin toisinaan lähdettyä, mutta sitä varten on hommattu erikseen asuntoauto. – Sillä me kiertelemme sitten Suomea ristiin ja rastiin, Pertti Ylösmäki kertoo. Vaunulla on viihtynyt nuoresta pojasta saakka myös Ylösmäkien lapsenlapsi, 28-vuotias Eero Ylösmäki. Mamman ja papan luona Krapurannassa tulikin vietettyä lähes kaikki kesälomat ja viikonloput. – Lapsena ja nuorena täällä oli kavereita ja mukavan rauhallista. Ehkä vapauksiakin enemmän, hän toteaa ja sanoo myöhemmin tehneensä alueella myös töitä muun muassa leikkaamalla nurmikkoa ja olemalla vastaanotossa. Pari vuotta sitten Eero osti kaverinsa kanssa puoliksi oman vaununsa. Kun Me tulemme niin hyvin toimeen, että on vaan mukava, kun on perhettä ympärillä. JATKUU S. 38

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=