Luonnollisesti Loimaa

Kuntoilua portailla ja esteetöntä menoa S eutukunnan mittakaavassa ainutlaatui- nen Harjureitti on neljän kunnan omis- tama ja ylläpitämä luontoliikuntapaikka. Loimaan lisäksi isäntäkuntia ovat Säkylä, Huittinen ja Oripää. Reitistölle saavutaan läheltä ja kaukaa. Moni- puoliset reittivaihtoehdot takaavat, että ulkoi- lijoilla on runsaasti tutkittavaa ja koettavaa. Suosion saattelemana reitistön ympärille on sukeutunut myös kiinnostavia oheispalveluja. Loimaan liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki li- puttaa Harjureitin puolesta. Luontoliikunta on kaikille mahdollinen terveyden edistämisen muoto, sillä se on maksutonta eikä sido aikaan tai paikkaan. – Harjureitti on jo ollut lähialueen hiihtäjien tiedossa, mutta muun ajan käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti. Kesällä Harjureitillä on nä- kynyt yöpyjiäkin, Lähdemäki kertoo. Liikuntasihteeri on kiitollinen Uudenmaan Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen myöntämästä lähivirkistysalueiden ja vihe- ralueiden kunnostamiseen ja kehittämiseen varatusta hankerahasta, jota Harjureitti sai 21 000 euroa. – Avustuksen käyttötarkoitus on Harjureitin kehittäminen rakentamalla kuntoportaat ja esteetön reitti sekä kunnostamalla tauko- paikka. Taukopaikka Turvekammin yhteyteen val- mistui loppukesällä muutaman sadan metrin mittainen esteetön reitti, jonka varrella on es- teetön grillauspaikka. Samalla Turvekammin katto kunnostettiin ja taukopaikan edustalle sijoitettiin uusi pöytäryhmä. Kuntoportaat sijoitettiin Porsaanharjulla olevan upean nä- köalalaavun yhteyteen. Pikku-Lappinakin tunnettu kumpuileva harju tarjoaa visuaalisia sporttielämyksiä ympäri vuoden. – Metsähallitus on erillispäätöksellä antanut suostumuksen 5-10 männyn alaosan karsin- taan maiseman avaamiseksi Porsaanharjun laavulta Säkylän Pyhäjärvelle, Lähdemäki mainitsee. 3. • Porsaanharjulle pääsee esimerkiksi Isosuon pitkospuita pitkin. Pysäköintialue on osoitteessa Myllylähteentie 3. • Esteetön reitti alkaa Turvekammin pysäköintialueelta osoit- teesta Myllylähteentie 4. • Pysäköintialueet ja reittikartat löytyvät verkkosivuilta: harjureitti.fi HARJUREITTI - Täällä on reittivaihtoehtoja ja vähän mäkiäkin. - Eikä tällaisia taukopaikkoja ole missään, Matti Piha vinkkaa. Hiihtokaudella ja tapahtumapäivinä Erä-Veikko- jen maja ja Vampulan Ulkoilumaja ovat auki ja tarjo- avat ulkoilijoille niin lounasta kuin kahviakin. Ja munkkeja, kolmikko muistuttaa vielä. SANA ON KIIRINYT Sitten vastaan tulee ensikertalaisia. Tamperelainen Lauri Hallikas tuli Huovinretkelle ja Harjureitille maastopyöräilemään (kuva 2). - Hyvää baanaa! Reitti oli hyvä ja ajettava, aika helppo ja vauhti pääsee täällä kasvamaan. Saattaa olla, että tamperelaisia nähdään vielä enemmänkin reitillä, sillä Virttaanharju ei ole Lauri Hallikkaan mielestä kovin kaukana. - Meillä on sellainen oma ajajaporukka. Pakataan kamat autoon, tullaan aamulla aikaisin jonnekin, lai- tetaan gps:t päälle ja ajetaan 12 tuntia. - Onkohan se jo, miettivät harjavaltalainen Veera Hakanpää ja Juuli Kemiläinen Porista (kuva 6). Por- saanharjun näköalalaavun nuotiolla. Kahvi on tulilla ja kuksat valmiina. Kaveripäivän yhdeksi kruunuksi ajateltu eräkahvi höyryää herkullisen tuoksuisena ja liikunta-alalla työskentelevät naiset pohtivat, että Harjureitti valikoi- tui retkipaikaksi, koska se oli sopivan matkan päässä. - Reittivaihtoehtoja näyttää olevan ja opasteita on, joten tuntuu, ettei täällä voi eksyä. Kantolaavulta Säkyläntien varresta matkaan läh- teneet kaverukset kiittelivät hyviä laavusysteemejä ja nuotiopuita. Näköalalaavun viereen on tehty nyt myös kuntoportaat. Reitin varrelta löytyvät puuceetkin saavat peuk- kuja, samoin reitin siisteys. KIITOS ROSKATTOMUUDESTA Roskattomuutta ihmetteli myös tamperelais-ylöjärveläi- nen frisbeegolfseurue, joka oli tullut ensimmäistä ker- taa Harjureitille. Frisbeegolf-rata sijaitsee Porsaanhar- junmaastossa, eli Vampulan ulkoilumajanmaastossa. - Kuultiin, että täällä on kaunis rata. Ja olihan se. Haastetta ei kuitenkaan puuttunut. - Monipuolinen. On lyhyttä, haastavampaa, help- poa, mutta väylät ovat selkeät, kehuvat Harjulle Tam- pereen seudulta frisbeegolfaamaan tulleet Tero Nä- siaho , Ville Högman , Miia Koivumäki ja Marko Palmu (kuva 4). Tero Näsiaho esittelee itsensä sinkuksi ja kehuu muuten Harjureittiä niin, että lupaa vaikka muuttaa Loimaan seudulle - ainakin sitten jos täältä vielä löy- tyisi miehelle puolisoehdokaskin. Parannettavaakin silti löytyy. Reitti ja rata saisivat täydet pisteet yhdellä ehdolla. - Jos heitto kulkisi vähän paremmin! 6. 11 LUONNOLLISESTI LOIMAA | ASUKASLEHTI 2021

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=