Nytt

10 PARGAS.FI | PARAINEN.FI NYTT | PARAISTEN KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI | 2/2023 Ajankohtaista Hyvinvointialue luo yhtenäisiä palveluita Varsinais-Suomeen Vastuu sote- ja pelastuspalveluiden järjestämisestä siirtyi vuodenvaihteessa kunnilta Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhalle. Varsinais-Suomen kevät on koittanut ilman mittavia muutoksia sosiaali- ja terveyspalveluihin tai pelastuspalveluihin. Osa Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluista on jo pitkään toiminut maakunnallisesti, kuten esimerkiksi ikääntyneiden asiakasohjaus, perheoikeudelliset palvelut sekä sosiaali- ja kriisipäivystys. Nyt suunnitteilla on myös muita laajasti Varhan alueen asukkaita palvelevia toimintoja, kuten sosiaali- ja vammaispalveluiden uudet Soihtu-tiimit sekä perhekeskukset. Alueellisissa Soihtu-tiimeissä tehdään jatkossa sosiaalihuoltolain mukainen ohjaus, neuvonta sekä palvelutarpeen ja lastensuojelutarpeen arviointi. Tiimien toiminta käynnistyi maaliskuussa ja touko-kesäkuussa toiminta laajenee uusille alueille. Lisätietoja: varha.fi/fi/ sosiaali-ja-terveyspalvelut. Hyvinvointialueelle perustettavat alueelliset perhekeskukset tuottavat varhaista tukea lapsille, nuorille ja perheille. Kokonaisuuteen liittyvät saumattomasti myös sosiaalihuoltolain mukaiset lapsiperhepalvelut ja lastensuojelu. Perhekeskus voi olla fyysinen, sähköinen tai verkostomainen. Verkostomainen työskentely kytkee perhekeskukseen mukaan myös muun muassa kuntien sivistyspalvelut, avopediatrian, yritykset, järjestöt, seurakunnan ja Kelan. Lisätietoja: varha.fi/fi/sosiaali- ja-terveyspalvelut. Ikääntyneiden palveluissa ne varsinaissuomalaiset, joilla on jo voimassa oleva asiakkuussuhde esimerkiksi Varhan kotihoitoon tai vammaispalveluihin, voivat jatkossakin olla yhteydessä suoraan asioita hoitavaan tahoon. Jos ei vielä saa ikääntyneiden palveluita mutta olisi niiden tarpeessa, voi ottaa yhteyttä ikääntyneiden keskitettyyn asiakasohjaukseen. Sama asiakasohjaus kattaa koko Varsinais-Suomen. Lisätietoja: asiakasneuvonta.fi. Parainen liittyy Ylen Miljoona roskapussia -kampanjaan Yle järjestää keväällä 2023 Miljoona roskapussia -kampanjan, jonka tavoitteena on innostaa ihmisiä keräämään ympäris- töstä miljoona pussillista roskaa. Kampanja on käynnissä 13.4.–14.6.2023. Paraisten kaupunki osallistuu panostukseen tarjoamalla kaikille roskankerääjille roskapusseja, jotka voi noutaa kirjastoista. Lähde ulos – yksin tai porukalla. Kerää roskia ympäristöstä. Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi. Merkitse keräämiesi roskapussien määrä osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia. Haasta ystäväsi mukaan! Terapia-allasaikojen haku ajalle 21.8.2023–31.5.2024 on käynnissä! Folkhälsan-talossa sijaitsevaa terapia-allasta vuokrataan ainoastaan yrityksille ja yhdistyksille, jotka haluavat järjestää tiloissa omaa toimintaansa. Allasta vuokrataan tuntiperusteisesti ja ensisijaisesti pidemmiksi ajanjaksoiksi. Toiminnan on aina oltava luonteeltaan ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää, ja erikseen nimetyn ohjaajan vetämää. Sosiaali- ja terveysosasto perii altaan käyttäjiltä tuntivuokran, joka on tällä hetkellä 50,10 euroa tunnilta. Terapia-altaan koko on 6 x 12 metriä ja syvyys 1,2–1,5 metriä. Veden lämpötila pidetään noin 30 asteessa. Allas on rakenteeltaan sellainen, että veden pinta voidaan laskea 0,50–0,80 metriin. Tämä mahdollistaa altaan käytön esim. pienten lasten uimaopetukseen. Altaaseen mahtuu samanaikaisesti 19 henkilöä. Altaan käytöstä kiinnostuneiden tulee täyttää ja postittaa hakulomake 29.5.2023 mennessä osoitteeseen Paraisten terveysasema/fysioterapia, Sari Talvenheimo Vapparintie 15, 21600 Parainen tai sähköisesti sari. talvenheimo@varha.fi. Lomake on saatavilla: pargas.fi/fi/terapiaallas Lisätietoja: Sari Talvenheimo, 040 488 5658 sari.talvenheimo@varha.fi Paraisten kaupungin vanhusneuvosto Vanhusneuvostossa on jäseniä joka kunta-alueelta. Voit olla meihin yhteydessä vanhuksiin liittyvissä asioissa. Vanhusneuvoston jäsenet: Widar Nyberg, puheenjohtaja, Markku Salonen, varapuheen- johtaja, Christina Ahlsund, Annika Brunnsberg, Leif Ginman, Clara Kronqvist-Sundström, Yngve Lindqvist, Johan Nyberg, Elisabeth Nymalm, Ann Planting, Bertil Åkerfelt Siisti Biitsi 10 vuotta! Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi -rantasiivoustalkoot täyttää kymmenen vuotta vuonna 2023. Tänä vuonna Siisti Biitsi haluaa kerätä Suomen suurimman talkoojengin sekä meren että järvien rannoille! Osallistu Siisti Biitsi -talkoisiin itse tai yhdessä ystäviesi, perheesi, naapureidesi, työkavereidesi, koulu- ja opiskelukavereidesi tai yhdistyksesi kanssa. Toimi näin: 1. Merkitse siivottava ranta karttaan Siisti Biitsin verkkosivuilla siistibiitsi.fi. 2. Vietä kiva päivä rannalla siivoustalkoiden merkeissä. 3. Raportoi löytyneet roskat maksuttomalla Siisti Biitsi -mobiili- sovelluksella. 4. Huolehdi roskien jatkokäsittelystä. Nyt siivoamme yhdessä – kiitos panoksestasi!

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=