3 Kalakauppaa käsityönä Fiskiksessä Kalakauppa Fiskiksen yrittäjäpariskunta Aleksi ja Katarina Berlinillä ei ole varaa myydä vanhaa tai huonolaatuista kalaa kaupassaan. ”Yksikin pettynyt asiakas on liikaa”, linjaa kala-alalla vuosikymmeniä työskennellyt Aleksi. Teksti: Maria Rautio-Runeberg Kuva: Erik Saanila Yli 30 vuotta kala-alalla toiminut Aleksi Berlin sekä hoitoalan työt kalakauppaan vaihtanut Katarina Berlin pyörittävät Fiskistä Paraisten keskustassa. Katarina Berlin siivuuttaa käsin lohta tiskiin Paraisten keskustan Rantatiellä sijaitsevassa Fiskiksessä. Aleksi Berlin huikkaa keittiötilojen puolelta saapuvansa pikimmiten myymälän puolelle. Hänen pitää kuitenkin ensin varmistaa, ettei kylmäketju katkea. On torstaipäivä ja myymälässä pikkuhiljaa valmistaudutaan viikonlopun hulinaan. Yksi ensimmäisistä asioista, mihin myymälässä kiinnittää huomion, on raikas tuoksu. – Aina sanotaan, että kala haisee pahalle. Mutta täällä ei haise kala. Tuore kala ei nimittäin haise, Aleksi hymyilee myymälän puolelle päästyään. Fiskis siirtyi vuonna 2021 Paraisten keskustassa sijaitsevaan liiketilaan. Tätä ennen kalakauppa sijaitsi kalakoululla. Nykyisestä liiketilasta löytyvät myös tuotantotilat ja peräti kolme pikapakastinta. Kaikki tuotteet, mitä tiskissä näkyy, on itse tehtyä tai savustettua. Myös leivän Aleksi paistaa itse. Aleksi kertoo savustavansa lähes päivittäin pieniä määriä. – Ylipäätään valmistamme vähän kaikkea itse päivittäin, tarpeen mukaan. Kylmäsavukalamme on luultavasti maailman parasta, Aleksi vihjaa. Kalakauppa on kulttuuriteko Vuonna 1991 kala-alalla uransa aloittaneella Aleksilla on takana monipuolinen ura niin koulutuspuolelta, kalaosastoilta kuin kauppiaanakin. – Vaikka Parainen on saaristokaupunki ja meren ympäröimä, täältä on vaikea saada paikallista kalaa. Kalastajia on koko ajan vähemmän. Esimerkiksi kotimaisen lohen saaminen on ihan arpapeliä. Asiakkaat kuitenkin arvostavat kotimaista ja paikallista, Aleksi kertoo. Aleksin mukaan hänen tärkein tavoitteensa on saada elanto Fiskiksestä. Lisäksi hän mieltää kalakaupan pitämisen olevan oikeastaan kulttuuriteko. – Jos pikkuyritykset lopettavat, kaikki kaupat olisivat samanlaisia. Olisihan se häpeä, jos saaristossa ei olisi kalakauppaa. Kalakaupat ovat osa historiaa ja kulttuuria. Emme pysty kilpailemaan isojen markettien kanssa hinnasta, mutta pystymme kilpailemaan palvelusta ja laadusta. FISKIS fiskis.fi | Rantatie 1 Puh. 040 767 7935 / 050 344 0559 @Kalakauppa-Fiskbutik Fiskis (Facebook) Auki tiistai–lauantai Fiskiksen löydät myös Turun alueen Rekosta keskiviikkoisin. Fiskiksessä kaikki tehdään itse.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=