69 Rockhitit soivat Someron suvessa Somerolainen toimittaja-muusikko Kai Merilä esittelee tänä kesänä uuden bändinsä Hired Gun. Luvassa on maailmalta tuttuja rockhittejä sekä myös omaa tuotantoa. HiredGun esiintyy Somerolla kahdesti: Ravintola Rantatuvassa 11. kesäkuuta ja Katutansseilla 6. elokuuta. Bändiin kuuluvat kitaristi-laulaja Merilän lisäksi bassoa soittava Mika Lepistö ja rumpuja paukuttava Petri Lepistö. Katutansseilla vahvistuksena on koskettimissa KalleHovila. – Ohjelmistossa on muiden muassa Bryan Adamsin, U2:n, Judas Priestin, Mötley Crüen ja Hanoi Rocksin hittien coverversioita. Sellaista kunnon bilesettiä. Pari omaakin biisiä tullaan soittamaan, Merilä kertoo. Bändiltä ilmestyy kesällämyösmusavideo, jossa coveroidaan Bryan Adamsin Summer of 69 -hittiä. – Lähetin versiomme biisistä kuultavaksi mister Adamsille ja hän kertoi pitäneensä siitä hyvin paljon. Siitä innostuimmemusavideon tekoon, Merilä kertoo. Bändin nimelläkin on oma tarinansa. – Isossa maailmassa bändien osa-aikaisia päiväpalkkasoittajia kutsutaan nimellä hired gun. Mäkin palkkasin Peten ja Mikan aikoinaan yhdelle keikalle, muttameni sen verran hyvin, että he jäivät. rokkikesä Kitaristilla on vientiä Somerolaisellakitaristi VesaToukkarilla riittäävientiä, sillähänkeikkailee kesällä useammassakin kokoonpanossa. Juhannuksenanähdään Rantatuvalla Vesa Toukkari meets Suomi Bros, jossaToukkari on myös solistina. Kokoonpanon toinen solisti on rumpali Teijo Suomi ja basisti Timo Suomi. –Luvassaon tuttujacovereita, iskelmää, poppia ja rockia, esimerkiksi Eppuja, Leeviä ja J. Karjalaista, kertoo Toukkari. Kokoonpano esiintyy Rantatuvassa 25.6. ja 3.9. Toukkari on kitaristina mukana myös Raulin Stonesissa ja siitä irrotetussa duossa sekä Kari Luoto Bandissa. Kitaristi/solistin roolissa Toukkari on myös 30.7. Rantatuvassa esiintyvässä Lounge Potatoes -bändissä. Tuttuja covereita soittavan yhtyeen toinen solisti on rumpali Timo Haavisto ja basisti Kari Cavén. SARI MERILÄ EIJA KOMU Kai Merilä Vesa Toukkari
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=