Suomi 100
SUOMI 100 6. JOULUKUUTA 2017 11 Salon kauppalan järjestyskaarti muutetaan punakaartiksi, ja aktii- visimmat suojeluskuntalaiset läh- tevät paikkakunnalta valkoisten puolelle Huittisten suuntaan. Ei mene kolmeakaan kuukaut- ta, kun huhtikuun puolivälissä 1918 lähinnä sauvolaisista ja ke- miönsaarelaisista koottu suojelus- kuntaosasto marssii Halikon tul- lista punaisten hylkäämään kaup- palaan. Kuukauden päästä sisällis- sota päättyy. Halikon tulli sijaitsee Salon ja Ha- likon rajalla. Tullilla tarkoitetaan kohtaa, jossamaantie ylittää kaup- palan rajan. Muurlan tulli -nimi elää edelleen Helsingintien varren linja-autopysäkkinä. Suomen itsenäistyessä Salo on noin kolmenkymmenen korttelin kokoinen taajama. Halikkoon päin mennessä raja tulee vastaan nykyi- sen Sepänkadun kohdalla, pohjoi- sessa Helenankadulla ja Inkerin- kadulla. Idässä raja kulkee pitkin Oskarinkatua ja myötäilee Vähä- jokea. Rautatieasema sijaitsee kaup- palassa, mutta raja kulkee heti ra- dan takana. Etelässä on kauppalan kortteleita Salonjoen kummalla- kin rannalla nykyisille Myllyojan- kadulle ja Leinonkadulle saakka. Taajama-asutusta, esikauppa- la-alueita, on jo rajojen ulkopuo- lellakin. Vuonna 1918 vasta syntynyt Suo- men tasavalta järjestää Helsingis- sä kokouksen, jonka aiheena on esikaupunkiyhdyskuntien liittä- minen kauppaloihin ja kaupunkei- hin. Näin hallinto hyrrää eteenpäin läpi sotien ja kriisien. Halikkokin osallistuu kokouk- seen, ja kunta pyytää valtioneu- vostolta, että sen puolella olevat esikauppala-alueet liitetään Sa- loon. Peruste on, että niistä aiheu- tuu kunnalle haittaa. Maalaiskunnilla ei ole varaa kaavoittaa esikauppala-alueita, rakentaa viemäreitä tai mahdol- lisuuksia valvoa järjestystä. Joen- suun kartanon vuokraratonteil- la asuneet esikauppaloiden asuk- kaat eivät myöskään ole niin hy- viä veronmaksajia, että kunnat oli- sivat kiinnostuneita heidän hyvin- voinnistaan. Kauppalan laajennus toteutuu 1932. Silloin Halikosta ja Uskelasta liitetään isoja osia Saloon. Pienen Salon pinta-ala moninkertaistuu. Kaupunki Salosta tulee vuonna 1960. Nykyisen kokoiseksi se kas- vaa vuosien 1967 ja 2009 kuntalii- toksilla. Lähteet: Kari Alifrosti: Salon ja Uskelan historia 1869–1990 (Salon kaupunki, 1996) Heikki Koski: Halikon kunta 1867–1966 (Halikon kunta, 1967) Renja Suominen: Salon puiset asuinrakennukset 1887–1920 (Salon kaupunki, 1987) Suomen itsenäistyessä Salo on noin kolmenkymmenen korttelin kokoinen taajama. Hautauspalvelua neljännessä polvessa vuodesta 1939 Helsingintie 9 24100 Salo ma-pe 9-16 la 9-12 p. (02) 731 2562 www.saustila.fi in fo@saustila.fi Perniön toimipiste Haarlantie 1 25500 Perniö ajanvaraus p. (02) 731 2562 Salon Hautaustoimisto Oy Hautauspalvelua neljännessä polvessa vuodesta 1939 Helsingintie 9 24100 Salo ma-pe 9-16 la 9-12 p. (02) 731 2562 www.saustila.fi info@saustila.fi Perniön toimipiste Haarlantie 1 255 00 Perniö aja nvaraus p. (02 ) 731 2562 Salon Hautaustoimisto Oy Helsingintie 9 24100 Salo p. (02) 731 256 2 www.saustila.fi 60 v. Turuntie 4, Salo, p. 731 3339 www.salonkukka.net Passat Variant Winter Edition 2,0 TDI 110 kW (190 hv) 4MOTION DSG-automaatti hinta CO2-päästöllä 134 g/km, malliston yhdistetty EU-kulutus 5,1–7,3 l/100 km, CO2-päästöt 134–167 g/km. Tiguan Winter Edition 1,4 TSI ACT 110 kW (150 hv) 4MOTION hinta CO2-päästöllä 153 g/km, mal- liston yhdistetty EU-kulutus 5,3–7,8 l/100 km, CO2-päästöt 139–180 g/km. Golf Variant Winter Edition 2,0 TDI 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti hinta CO2-päästöllä 130 g/km, malliston yhdistetty EU-kulutus 4,8–7,2 l/100 km, CO2-päästöt 127–164 g/km. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Kuvien autot erikoisvarustein. Winter Edition -kampanja on voimassa 6.10.2017–31.3.2018. Golf | Golf Variant | Tiguan | Passat | Passat Variant Volkswagen TALVEN ETU ON EDULLINEN NELIVETO. WINTER EDITION Volkswagen 4MOTION -neliveto tarjoaa turvallisuutta, paremman pidon ja väkevän vetovoiman haastaviin talviolosuhteisiin. Nyt löydät suosituimmat nelivetomallit Winter Edition -erikoismallistosta todelliseen etuhintaan. Tutustu mallistoon osoitteessa www.volkswagen.fi . GOLF VARIANT alk. 34 742 € 2,0 TDI 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti Winter Edition -nelivetomallisto nyt myynnissä. Kestomenestyjä Passat on jälleen voittanut Auto Motor und Sport -lehden vertailutestin (20/2017). Testissä mukana Passat Variantin lisäksi Skoda Superb Combi, Opel Insignia Sports Tourer ja Mercedes-Benz C 180 T. TIGUAN alk. 35 257 € 1,4 TSI ACT 110 kW (150 hv) 4MOTION PASSAT VARIANT alk. 47 050 € 2,0 TDI 140 kW (190 hv) 4MOTION DSG-automaatti Traktoauto Oy Joensuunkatu 6, Salo, vaihde 02-727 3000 Automyynti: ma 8.30–17, ti 8.30–18, ke-pe 8.30–17, la 10–14 www.traktoauto.fi Hannu Alanko 02-727 3012 Esa Kiviaho 02-727 3015 Niko Alanko 02-727 3014 Mikko Paju 02-727 3016 Seppo Alanko 02-727 3011 T-Roc-mallisto alk. 24 205 € T-Roc hinta CO₂-päästöllä 117 g/km. Malliston yhdistetty EU-kulutus 5,0–5,3 l/100 km, CO₂-päästöt 117-134 g/km. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Kuvan auto erikoisvarustein. Auto nähtävänä myymälässämme, ei koeajomahdollisuutta. Uusi T-Roc. Ennakkoesittelyssä Salossa 13.12. Tule tutustumaan autoon, joka erottuu vaikuttavalla crossover- muotoilullaan ja lukuisilla yksilöintimahdollisuuksillaan. Tee kaupat nyt, niin saat oman autosi ensimmäisten joukossa. Ennakkomyynti on alkanut. Halikko aki.riski@tilasiemen.fi p. 0400 883 160 Aki Riskin pakkaamo ww.siementukku.fi Onnea satavuotiaalle Suomelle! Lähisiementä Salosta, paikalliselta pakkaamolta, paikallisilta pelloilta
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=