Suomi 100

SUOMI 100 6. JOULUKUUTA 2017 29 SSS | Veli-Matti Henttonen veli-matti.henttonen@sss.fi Paimiolaisteini Selina Pietilä näki marraskuun lopussa viiden- nen kerran Salon Teatterin syksyn menestysnäytelmän. Jekyll &Hyde -musikaali on saanut itsekin teat- teria harrastavan nuoren innostu- maan toden teolla esityksestä. – Se on vaan niin hyvä, Selina ki- teytti näkemänsä ennen katselu- kertaa. Eikä viides kerta tuonut muu- tosta mielipiteeseen. Esitys vain oli edelleenkin niin hyvä. – Ryhmä on nähnyt oikeasti vai- vaa. Kaikki osaavat näytellä ja lau- laa. Esitystä on hieno seurata. Selina kertoo, ettei ole ennen Jekyll & Hyde -fanitusta kokenut mitään vastaavaa. Teatteri hän on käynyt aiemmin katsomassa lä- hinnä Paimiossa. Muutaman vuoden takainen Turussa toteutettu Jekyll & Hyde jäi näkemättä. Salossa tehty teat- teri oli Selinalle entuudestaan täy- sin outoa. Kiinnostus Salon Teatterin Je- kyll & Hydeen oli tavallaan sattu- man kauppaa. Mukana oli sen ver- ran tuttuja paimiolaisia, että Selina päätti lähteä katsomaan naapuri- kaupunkiin, kuinka tutut selviävät ohjaaja Pauliina Saloniuksen ja näyttelijä Merita Seppälän joh- dolla. Musiikista ja laulun ohjauk- sesta vastaava Outi Ollila on niin ikään paimiolaisia. – Hyvin selviävät. Merita on pa- rempi kuin Rosita (Ahlfors) Lu- cyn roolissa, Selina sanoo napa- kasti ja myöntää olevansa ehkä hieman puolueellinen kommen- tissaan. – Kaikki pääosan esittäjät ovat todella upeita. Varsinkin kaikkien laulua on hieno kuunnella, hän ta- soittaa. Selinan ensimmäinen vierai- lu Salon Teatteriin ja Jekyll & Hy- de -esitykseen oli 25. lokakuuta. Ensi-ilta oli ollut Salon Teatteris- sa 6. lokakuuta. Ensi-ilta huomi- oitiin muun muassa seuraavin ot- sikoin: Salolaista teatterihistoriaa (SSS 8.10.) ja Intohimoinen tulkin- ta klassikkomusikaalista (TS 8.10.) –Mitä enemmän olen katsonut, sitä enemmän olen jäänyt kouk- kuun. Aina tulee joitain uusia jut- tuja, joista innostun ja jotka löy- dän, Selina perustelee näkemään- sä. Ensimmäisellä kerralla isämak- soi viulut. Äiti kustansi yhden Sa- lon vierailun kodin siivoamisen jälkeen. Yhden Selina on maksa- nut itse ja kerran hän on päässyt teatterin kautta ilmaiseksi esityk- seen. – Oma budjettini on hieman se- kaisin tämän harrastukseni vuok- si, Selina naurahtaa. Aivan yksin Selina Pietilä ei ole ol- lut fanituksensa kanssa. Muutama kaveri on käynyt katsomassa mu- sikaalin pariin otteeseen. Yksi ka- veri on nähnyt esityksen kolmeen kertaan. Kaikki kaverit ovat Seli- nan tavoin teatterilaisia. Teatterilta puolestaan kerro- taan, että yleisöä Saloon on saa- punut satojen kilometrien pääs- tä. Eräskin katsoja ryhmä vei pää- osanäyttelijät esityksen jälkeen ulos syömään. Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin sattunut. Selina kertoo, että kaverit ovat jonkin verran ihmetelleet: ”Vähän voisit rauhoittua” tai ”Eihän mi- kään voi olla noin hyvä.” Selina Pietilä kertoo käyneensä joskus Turussa teatterissa. – Seitsemän veljestä olenmenos- sa katsomaan yhdessä Paimion kesäteatterin näyttelijöiden kans- sa, kertoo Selina, joka esiintyi it- se ensimmäisen kerran Paimion kesäteatterissa seitsemän vuotta sitten. Viimeksi kesällä 2016 hän esit- ti Niskavuoren Hetassa Hetan Ali- na-tytärtä. Hetan roolissa nähtiin Pauliina Salonius. Parhaillaan Selina on muka- na Paimion kesäteatterin lapsi- ja nuorisoteatterin Ihana, kamala yläste -esityksessä, jonka ensi-ilta oli Paimiossa marraskuussa. – Kun aloitin teatterin parissa, myös isosiskoni ja äitini tekivät teatteria, Selina kertoo ja jatkaa: – Haluan tehdä isona teatteria. Jatkoa seuraa! Paimiolainen Selina Pietilä on todellinen Jekyll &Hyde -fani. VIIDES KERTATODEN SANOI Selina Pietilää odotti viime lau- antaina yllätys Salon Teatterilla, kun hän saapui viidettä kertaa kat- somaan Jekyll & Hyde -musikaa- lia. Hän pääsi tapaamaan ennen esitystä näyttelijöitä. Eikä tässä vielä kaikki. Hänet ikuistettiin näyttelijöi- den kanssa teatterin luottokuvaa- ja Mika Nurmen toimesta. Ryh- mäkuvissa oli koko ensemble. Eikä tässä vielä kaikki. Selina pääsi näyttämön yllä si- jaitsevaan tohtori Henry Jekyllin työhuoneeseen, jossa Jekyll ( Pe- ter Nyberg ) näytti mistä aineksis- ta hänen kehittämänsä ”taikajuo- ma” valmistuu. Myös tämä ikuis- tettiin virallisiin kuviin. Selina valmisti juoman ohjeiden mukaisesti. Valmista juomaa hän ei päässyt maistamaan; tohtori Je- kyll ei halunnut ottaa riskiä, vaan kulautti juoma itse kurkkuunsa. Havaittavaa muutosta Edward Hydeksi ei näkynyt. Sen sijaan kyl- läkin reipasta naurua kaikilta pai- kalla olleilta. Näytöksen jälkeen Selinalla oli kerrottavaa. Hän aikoo katsoamu- sikaalin vielä kertaalleen. Hänen oli mahdollista ostaa yk- si lippu 13. joulukuuta esitykseen. Tämä tietää jälleen pullojen ke- ruuta lipun lunastamiseksi. – Esityksen jälkeen olin kaverei- den luona yötä. He saivat jälleen kuulla musikaalista ja sen erin- omaisuudesta. Vaikka he pyysivät lopettamaan, en lopettanut, Selina kertoi sunnuntaina naureskellen. Tuottaja Jonna Ruohonen oli ennen lauantaina esitystä kerto- nut, että Jekyll &Hyde tekee ennä- tystä. Sen 24 näytöksestä – muka- na neljä lisäesitystä – lähes kaikki ovat olleet loppuunmyytyjä. Run- sas 3 000 katsojaa näkeemusikaa- lin. – Lisänäytöksiä on kyselty, mut- ta me emme voi niitä järjestää. Teatterin rajallinen kapasiteet- ti tulee vastaan, Ruohonen kertoi. SSS/MARKO MATTILA Selina Pietilä pääsi ennen lauantaista Jekyll & Hyde -esitystä tapaamaan näyttelijöitä. Selinan seurassa oli koko näyttelijäryhmä, joista lähinnä Tristan Kulmala (vas.), Peter Nyberg ja Merita Seppälä. SSS/VELI-MATTI HENTTONEN Esityksen jälkeen odotti yllätys Selina Pietilä tekemässä taikajuomaa, jonka tuloksena Henry Jekyll muuttuu Edward Hydeksi. Juoman valmistusta opetti pääosanäyt- telijä ja -laulaja Peter Nyberg. SSS/VELI-MATTI HENTTONEN Selina Pietilä ja kaveril- ta saatu Jekyll & Hyde -musikaaliin vihjaava esine; pistooli, jolla Ed- ward Hyde tekee paho- jaan.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=