Suomi 100

SUOMI 100 6. JOULUKUUTA 2017 9 KUVAT: SSS/KIRSI-MAARIT VENETPALO Lauri Heino oli perheensä ainoa poika, ja isänsä kuoleman jälkeen hänestä oli tullut turva äidille ja sis- koille. Työikäiseksi tultuaan hän meni isänsä tavoin töihin Harjulan taloon. Laurin nuoruudesta ja ajasta ennen sotaa tiedetään aika paljon. Vapaa-aikanaan hän liikkui paljon luonnossa hänelle rakkaan Hal- li-koiran kanssa. Myös tyttöystävä hänellä ehti olla ennen sotaa. Lisäksi Lauri tunnettiin lapsi- rakkaana. Hän leikki usein siskon- sa lasten kanssa ja kävi heillä jou- luisin pukkina. Kun hän kaatui, yhdelle siskon- lapselle kerrottiin, että pukki on kaatunut sodassa ja nyt tontut tuo- vat lahjat eteiseen. Lauri Heinon äidille ainoan po- jan kaatuminen sodassa oli niin raskas asia, että hän piti koko ky- lälle hartaushetken Laurin kuolin- päivänä joka viides vuosi aina kuo- lemaansa saakka. Tauno Lehti eli tuon ajan muihin nuoriin verrattuna melko erilaisen lapsuuden. Hän muutti paljon per- heensä mukana. Isä teurasti eläi- miä ja myi lihoja. Tauno joutui kokemaan lapsena myös isänsä traagisen kuoleman. Taunon isä tapettiin tämän pala- tessa huutokaupasta. Ennen sotaa Tauno toimi kulku- kauppiaana, mutta hän ehti valmis- tua myös nuohoojaksi ja tehdä tätä työtä silloisessaMaarian kunnassa. Tauno jäi luovutetun Karjalan puolelle, mutta hänet on siunattu Muurlaan sankarihautaan, jonne on haudattumyös Lauri ja Armas. Muurla 100 -näyttelyn pienoiselämä- kerrat ovat nähtävillä Muurlan koululla itsenäisyyspäiväviikon eli 5.–9.12. koulupäivien aikana sekä 6.12. itsenäisyyspäiväjuhlien ajan noin kello 11–16. Anni Pitkäsuo kuvailee Hugoa aurinkoiseksi lapseksi. Helsingintie 23, Salo, puh. (02) 731 6234 ma-to 10-17 pe 10-18 la 9-14 Parkkitilaa sisäpihalla. Laadukkaat suomalaiset kalusteet Terveyttä vuodesta 1849 100-vuotiasta Suomea onnittelee 53-vuotias onnittelee 100-vuotiasta Suomea! Handelsbanken Salo onnittelee 100-vuotiasta Suomea. Turuntie 15, Salo www.handelsbanken.fi/salo Hyvää itsenäisyyspäivää.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=