Kesälehti

Kesälehti Auranmaan Viikkolehti 2022 24 Pitsataituri tavoittelee leopardipintaa AURA Timo Koskensalo Antti Sirviön, 37, perheessä pitsaillan valmistelu aloitetaan pari päivää ennen h-hetkeä. Sirviö tunnustautuu pitsaperfektionistiksi; jauhon tulee olla erikoishienoa pitsajauhoa ja suolan puhdistamatonta merisuolaa. Apunaan hän käyttää pitsaleipureille tehtyä kännykkäsovellusta, joka laskee halutunlaiseen taikinamäärään tarvittavat raaka-aineet. Erikoisjauhon ja pitkällisen vaivauksenansiostapohjastapystyy painelemaan läpikuultavan ohuen, mutta tätä vaihetta on maltettava odottaa. Sitä ennen Sirviö on nostanut taikinan vuorokaudeksi tai kahdeksi esikypsytykseen jääkaappiin, jotta suolan ja hiivan maut vahvistuvat. Viitisen tuntia ennen paistoa hän ottaa taikinan jääkaapista ja viipaloi sen palloiksi. Kastikkeeseen tuoreita tomaatteja Kastikkeen Antti Sirviö valmistaa kuorimalla ja murskaamalla kokonaiset San Marzano -tomaatit käsin. Näin siemenet säilyvät kokonaisina, mikä antaa kastikkeeseen laitettavan tuoreen basilikan oheen hienostuneen maun. Raaka-aineissa on luontaista kosteutta, muttei sitä saa olla liikaa. Mozzarellajuuston Sirviö nostaa valumaan siivilään hyvissä ajoin. Sen jälkeen hän murustaa juuston pieniksi palasiksi. Pieteetillä valmistettava pitsa ei taida olla mättöruokaa? –No ei ole, sellaista haluavan kannattaa turvautua kotiuunissa valmistettavaan perinteiseen mummopitsaan, jonka täytteeksi kumotaan kaikki mahdollinen, Sirviö tuumaa. Mummopitsan ongelma on, että runsaasta täytekerroksesta irtoava kosteus jää jumiin pohjan sekä juustomassan väliin. –Kokonaisuus mössähtää, Sirviö summaa. Yksinkertainen on hyvää Ulkokeittiöihin ja etenkin hitaaseen savukypsennykseen hurahtaneen Antti Sirviön tavoitteena on valmistaa parasta mahdollista napolilaista pitsaa synnyttämällä vähistä raakaaineista laaja makukirjo. Hänen lapsensa Aada, Emma ja Eemi ovat mieltyneet pitsaan, jonka päällä on ainoastaan tomaattikastiketta sekä mozzarellaa. Isäntä itse tykkää pitsan päällä laadukkaasta pepperonista. Myös juustosekoitus maasdamista, emmentalista ja cheddarista on hänenmielestään toimiva ratkaisu. –Juustoahan laitetaan ohuelti kastikkeen päälle ja vasta sitten lisätään hillitysti muita täytteitä, Sirviö muistuttaa. Juustoa laitetaan ohuelti kastikkeen päälle ja vasta sitten lisätään hillitysti muita täytteitä. Antti Sirviö n Antti Sirviö kannustaa pitsamestareiksi mieliviä kokeilemaan erilaisia täytteitä ja paistotekniikoita. Ennen pitkää käsillä on lähes täydellinen lopputulos. n Pitsapohja leivotaan painelemalla sormin. n Taikina leivotaan läpikuultavan ohueksi. Reunus jätetään paksummaksi. n Ensin pitsapohjalle sivellään kastike, sen päälle tulee juusto ja vasta sitten loput täytteet. n Aada, Antti, Eemi ja Emma Sirviö valmiina herkuttelemaan. ■■Ensin palaa pohja ja sitten päällys, mutta ennen pitkää lautasella on todellinen herkkupala

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=