SEURAKUNTASANOMAT

2 1/2021 Pääkirjoitus Nekrologi P idetty työkaverimme ja ystä- vämme Jari Parviainen kuoli marraskuun lopulla. Jari sairasti vajaan kaksi vuotta, mutta halusi loppuun asti tehdä töitä. Se ehkä parhaiten kertoo siitä, kuinka tärkeäksi hän koki kant- torin työn. Vielä isänpäivänä Jari oli töissä. Jarin uskomattoman matalan basson muistavat monet Salon seurakunnan eri ti- laisuuksissa olleet ihmiset. Jarilla oli maa- ilmanluokan ääni. Hän teki urallaan erityi- sesti kirkkomusiikkia, mutta viime vuosina myös kevyempää ohjelmistoa. Jari eli mu- siikista. Usein hän automatkalla pisti jonkin oman tai kaverin laulaman laulun soimaan volyymit kaakossa ja sitten kuunneltiin ja ihasteltiin. Jari myös tuotti levyjä, sekä omiaan että muiden, ja jätti siksi onnek- si jälkeensä kohtuullisen laajan tuotannon hengellistä musiikkia. Jari oli syntyjään helsinkiläinen, ja siel- lä hän kävi koulunsa ja vietti lapsuutensa. Opinnot alkoivat Tampereelta konservato- riosta 1980-luvulla ja jatkuivat Kuopiossa Sibelius-Akatemiassa, josta hän valmistui 1995. Salon seurakunnan palvelukseen Jari tuli vuonna 2013. Ennen Saloa Jari teki kanttorin hommia ainakin Tuusniemellä, Muuramessa ja Van- taalla. Lyhyempiä pätkiä oli monissa seura- kunnissa, ja hän keikkaili ahkerasti ympäri Suomen ja myös ulkomailla. Jari teki elämänsä aikana monia erilaisia töitä. Hän työskenteli ainakin bussikuskina, ajoi rekkaa, purki hirsitaloja ja oli hetken myös Muurame-taloilla, jossa hän suunnit- teli ja toteutti muun muassa mainoksia. Jari oli kädentaitaja, jonka käsissä syn- tyivät monet puukot, kuksat ja muut tar- ve-esineet. Monet illat vietettiin yhdessä sorvaten ja takoen kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. Jari oli huumorimies. Usein kysyttäessä perheestä hän sanoi, että hänellä on neljä lasta, ja jatkoi pienen tauon jälkeen: ja kah- deksan poikaa. Lapset ja lapsenlapset olivat hänelle tärkeitä, ja usein Jari puhui heidän tekemisistään, töistään ja kouluistaan. Hautajaisiinsa Jari oli valinnut lauluksi englanninkielisen version Isä meidän -ru- kouksesta. Se kertoi ennen muuta siitä, et- tä Jarille varsinkin loppumatkalla usko antoi voimaa väistämättömän edessä. Ratki taivaassa on riemu iäinen, lauloi seurakunta, kun Jarin kahdeksan poikaa kantoivat isää viimeisen matkan. Omien poikien käsissä Jarin viimeinen matka oli hänelle itselleen kevyt. Jaria jäivät kaipaamaan perheen ja laajan ystäväpiirin lisäksi työkaverit ja seurakun- talaiset. Johannes Alaranta Ystävä, Perniön Pappi Jari Parviainen 1963–2020 Kanttori ja kädentaitaja MARTTI SANTAKARI K oronapandemia on hallinnut uutisointia kohta vuoden päi- vät. Vaikka tartunnat, niis- tä seuranneet sairastumiset ja katastrofaalisina pidettävät kuolleisuuslu- vut koskettavat prosentuaalisesti vähäistä osaa ihmisistä, pandemian läsnäolo ja al- tistumisten välttäminen koskettavat käy- tännössä kaikkia. Pandemian vaikutukset ulottuvat miltei kaikille elämän alueille. Toiminnan rajoituksia ja tartunnan välttä- miseen kohdistuvia suosituksia odotetaan joskus suurellakin jännityksellä. Erityisesti tietysti niiden kohdalla, joiden arkipäivään ja toimeentuloon rajoitukset suoraan vai- kuttavat. Pandemian leviäminen jokseenkin kaikkial- le maailmaan on tuonut uutisointiin en- tistä enemmän globalisaation mukanaan tuomaa lisäväriä. Suomi on laaja, harvaan asuttu maa, eikä täkäläinen kulttuuri juu- ri suosi kovin läheistä kanssakäymistä ih- misten kesken, saati useamman sukupol- ven yhteisasumista. Luontainen väljyys ja pidättyväisyys sekä varsin syvällä asuva luottamus ja kuuliaisuus virkavaltaa koh- taan on säästänyt meidät pahimmalta. Eh- kä näiltäkin osin uutisia seurataan samasta syystä kuin yleensäkin. Kun maailmalla ta- pahtuu jotain ikävää, on lohdullista tietää, että se tapahtuu suhteellisen kaukana ko- tipesästä. Yksi yksittäinen tapahtuma, jossa erityi- sen hyvin näkyivät pandemian vaikutukset tai sen leviämistä rajoittavat toimet, olivat Yhdysvaltojen uuden presidentin virkaan- astujaiset. Kun presidentti Obama vuonna 2009 astui virkaansa ensimmäisen kerran, paikalla oli lähes käsittämätön määrä ylei- söä, noin 1,8 miljoonaa ihmistä. Kun siihen lisätään kaikki sähköisten medioiden väli- tyksellä tilaisuutta seuranneet, oli kysees- sä yksi kaikkien aikojen seuratuimmista ta- pahtumista. Ero tämänkertaisiin Joe Bidenin virkaanas- tujaisiin oli melkoinen. Paikan päällä oli parituhatta kutsuvierasta ja mahdollisia levottomuuksia estämässä parikymmen- tätuhatta kansalliskaartilaista. Joe Biden tunnetaan erittäin kyvykkäänä ja järkevä- nä poliitikkona. Hyvä niin. Yhdysvallat on toistaiseksi ainut varsinainen supervalta, ja Yhdysvalloista riippuu läntisen demokrati- an tulevaisuus maailmassa. Ei pidä naivis- ti kuvitella, että demokratia olisi jotenkin yhteiskunnallisen kehityksen huippu, jota kohti kansakunnat vääjäämättä kehitty- vät. Päinvastoin. Niin historia kuin nykyai- ka osoittavat, että diktatuurit ja yksilöiden oikeuksien rajoittaminen ovat paremmin- kin luonnollista kehitystä, jota vastaan de- mokratiaa on puolustettava. Yksi miellyttävä piirre edellä mainituissa virkaanastujaisissa oli seremoniassa varsin luontevalla tavalla esille tullut uskonnol- linen vakaumuksellisuus. Näin siitä huoli- matta, että Yhdysvalloissa valtio ja kirkot on erittäin vahvasti erotettu toisistaan. Nämä ovatkin kaksi täysin eri asiaa. Kun hallinnollisesti organisaatiot erotetaan toi- sistaan, ei sillä ole varsinaisesti sen kanssa tekemistä, voivatko ihmiset osoittaa avoi- mesti vakaumustaan vai eivät. Suomessa on kiusallisella tavalla synty- nyt vuosien 1923 ja 2003 uskonnonvapa- uslaeista tulkinta, jonka mukaan julkinen uskonnon harjoittaminen olisi jotenkin rajoitettua ja lait olisi laadittu sulkemaan julkinen uskonnonharjoitus peräkamma- reihin. Demokratiaan kuuluu sekin, että niin yksityisten ihmisten kuin kirkkojen ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien va- kaumuksen ääni voi ja sen pitääkin kuulua – julkisuudessa, vapaasti ja rajoittamatta. Timo Hukka kirkkoherra Vakaumus saa näkyä

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=