SEURAKUNTASANOMAT

1/2022 10 Diakoniatyöntekijä Elise, jonka vastuulla ystäväpiiri oli vuodesta 2004 vuoteen 2021: ”Perttelin ystäväpiiri on nimensä mukaisesti Ystäväpiiri. Se on viikoittainen henkireikä, jossa kahvittelun lomassa parannetaan maailmaa, kuunnellaan kuulumiset, jaetaan ilot ja surut. Jokaisella on tila puhua, jokaisen mielipidettä kunnioitetaan ja jokainen saa olla oma itsensä. Jos joku porukasta puuttuu, nousee huoli hänen voinnistaan. Maailman lapsista, perheistä ja naisen asemasta on piirissä kannettu huolta. Kirkon Ulkomaanavun kautta on kerätty Toisenlaisia lahjoja lukemattomia määriä, ja viime vuosina KUA:n Naisten pankkiin annettujen lahjoitusten kautta sadat naiset ovat saaneet koulutusta ammatteihin ja näin on taattu perheiden ja lasten tulevaisuus. Rukouksin on kannettu niin läheisten kuin koko maailmankin huolia, nautittu virsien veisaamisesta ilman säestystä ja toisinaan Akin tai Kirsin säestyksellä. Juhlahetkiä ovat olleet vierailijat, jotka ovat avartaneet maailmankuvaamme ja näkemyksiämme vieraista kulttuureista ja elämästä omien kokemustensa kautta. Ystäväpiiriläisillä on lämmin sydän sykkimässä maailman joka kolkkaan!” Suvi-pappi: ”Ystäväpiiri sai alkunsa 3.3.1992 Perttelin Tyryntuvassa, ja sen perustaja oli Perttelin diakonissa Marjatta Jussila. Piirin mottona on: ”Rakasta Herraa Jumalaasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakkaus ei koskaan häviä.” Pöydän ympärille kokoontuu tiistaisin joskus kymmenen, joskus yli 20 eri-ikäistä ystävää. Myös vapaaehtoiset kahvinkeittäjät ovat merkittävässä roolissa auttamassa ja palvelemassa. Piiriläiset alustavat joskus jostain aiheesta yhteistä keskustelua ja keksivät arvoituksia tai tietovisoja muiden iloksi. Monelle ystäväpiiriläiselle on myös sytytetty vuosien aikana muistokynttilä ja jaettu kiitollisuutta kustakin elämästä. Nyt ystäväpiiriä luotsaa koronan keskellä uusi diakonimme Sari. Kunpa pandemia hellittäisi ja saisimme juhlia ystäväpiirin 30-vuotista taivalta yhteisen pöydän ääressä laskiaistiistaina 1.3.2022.” Kirsi-kanttori: ”Kevättalvella 1992 odotettiin meidän perheen kuopuksen syntymää, ja äitiyslomani alkoi maaliskuun alussa. Perttelin silloinen diakoniatyöntekijä Marjatta kysyi, suostuisinko lomastani huolimatta tulemaan seurakunnan uuden toimitilan avajaisiin Tyryntuvalle. Itse tilaisuudesta en kauheasti muista, mutta sen muistan, että tila oli kodikkaasti sisustettu ja väkeä oli paljon paikalla. Ystäväpiiri juhlii tänä vuonna ja maaliskuussa juhlii myös meidän perheen juniori, molemmat kolmikymppisiä.” Kolmikymppinen ystäväpiiri UNSPLASH Tarkemmat tiedot toiminnasta viikkoilmoituksissa ja seurakunnan verkkosivuilla. Käsityöpiirejä ja -kerhoja • Kitulan seurakuntakeskuksessa parillisilla viikoilla maanantaisin klo 13. • Kerhotila Valopilkussa, Toijassa parillisilla viikoilla tiistaisin klo 12. • Muurlan seurakuntakodissa parillisilla viikoilla torstaisin klo 13. • Ollikan seurakuntakodissa (Siskon Kamari) parillisilla viikoilla keskiviikkoisin klo 12. • Perniön seurakuntatalossa parillisilla viikoilla keskiviikkoisin klo 12. • Salon kirkon sivusalissa (sukkapiiri) keskiviikkoisin klo 10. • Salo-Uskelan seurakuntatalossa (Kansainvälinen käsityöpiiri) keskiviikkoisin klo 11. • Särkisalon seurakuntakodissa parittomilla viikoilla maanantaisin klo 17. Raamattu- ja rukouspiirejä • Raamattupiiri parittomilla viikoilla torstaisin klo 13 Kiikalan seurakuntatalossa. • Rekijoen rukouspiiri parittomilla viikoilla tiistaisin klo 18.30 Koivusilla, Reväntie 181. • Raamattupiiri maanantaisin klo 18.30 Muurlan seurakuntakodissa. • Naisten raamattupiiri maanantaisin klo 18.30 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. • Ollikan raamattupiiri parillisilla viikoilla keskiviikkoisin klo 13 Ollikan seurakuntakodissa. • Toivoa naisille -piiri kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 15 WhatsApp-ryhmässä. Tiedustelut: Marjut Peltoniemi-Hannila p. 040 847 1998. • Raamattupiiri etänä Teamsissa torstaisin klo 18. Uudet ilmoittautumiset: pekka.airaksinen@evl.fi. Kerhoja ja piirejä varttuneelle väelle • Varttuneen väen kerho ke 2.3. ja 30.3. klo 14 Angelniemen seurojentalossa, Kokkilantie 775. Kyytitarpeet kerhoviikon maanantaihin mennessä: Tomi Pelkonen, p. 0400 225 633. • Varttuneen väen kerho ma 28.2. ja 28.3. klo 13 Vaskion seurakuntakodissa, Puutaivaantie 23. • Eläkeläisten iltapäiväkerho ti 15.3. klo 13 Kiskon seurakuntatalossa. • Kiikalan seurakuntapiiri to 10.2. ja 10.3. klo 10 Kiikalan seurakuntatalossa. • Toivon kammari to 10.2. ja 10.3. klo 14 Kitulan seurakuntakeskuksessa. • Varttuneen väen iltapäiväkerho ke 16.2. ja 23.3. klo 13 Muurlan seurakuntakodissa. • Ystäväpiiri tiistaisin klo 11.30 Perttelin seurakuntatalon kahviossa. Kuljetuksissa yhteys Sari Rämöön p. 040 849 6720. * Ystäväpiirin 30-vuotisjuhla 1.3. • Arvon kammari parillisilla viikoilla maanantaisin klo 13 Ollikan seurakuntakodissa. • Paunalan kerho parittomilla viikoilla torstaisin klo 13–15 Paunalan seurakuntakodissa. • Iltarusko ma 21.2. ja 28.3. klo 13 Särkisalon seurakuntakodissa. Muita piirejä ja kokoontumisia • Aamulenkki Kitulan seurakuntakeskukselta parillisilla viikoilla keskiviikkoisin klo 9. Kävelyä omaan tahtiin. Säävaraus. Lenkin jälkeen aamupala ja aamun sana. • Inkeriläisten suomen kielen lukupiiri tiistaisin klo 10 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. • Jeesus-ilta ke 9.3. klo 18 Salon kirkossa. Ylistystä, Raamatun opetusta ja esirukousta. • Juttukammari keskiviikkoisin klo 15–17 Diakoniakeskuksen pienryhmätilassa, Kirkkokatu 5. Avoin vertaisryhmä mielenterveyskuntoutujille. • Kaiken kansan aamukahvit pe 11.2. ja 18.3. klo 10 Kuusjoen seurakuntatalossa. • Kontaktipiiri näkövammaisille ja heidän läheisilleen ke 16.2. ja 16.3. klo 13.30 Halikon seurakuntatalossa. • Lähetyspiiri parillisilla viikoilla torstaisin klo 13 Perniön seurakuntatalossa. • Porinapiiri parillisilla viikoilla maanantaisin klo 10 Diakoniakeskuksen pienryhmätilassa, Kirkkokatu 5. • Toimintatiistai 15.2. ja 15.3. klo 13 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. Leppoisaa yhdessäoloa, keskustelua, kädentaitoja, laulua ja virkistystä kahvikupin äärellä. • Valopilkkuilta parittomilla viikoilla maanantaisin klo 18 Toijan kerhotila Valopilkussa. • Yhteiskristillinen Ollikkala-ilta tiistaisin klo 18.30 Ollikan seurakuntakodissa. Raamatun sanaa, hengellisiä lauluja ja rukousta. AIKUISILLE KERHOJA, PIIREJÄ JA MUITA KOKOONTUMISIA UNSPLASH UNSPLASH Perttelissä on kokoontunut jo 30 vuotta iloinen ystäväjoukko

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=