11 www.salonseurakunta.fi RIITTA KOIVISTO Kolme pitkän uran tehnyttä seurakunnan työntekijää valmistautuu siirtymään eläkkeelle. Viimeiset lomat ovat jo menossa, eikä niiden jälkeen palata enää töihin. He ovat kasvatuksen esimies Maritta Järveläinen, jota kaikki kutsuvat Markaksi, seurakuntamestari Jarmo Halkilahti ja nuorisotyönohjaaja Martti Rouhiainen. Katsaus taaksepäin ennakoi tulevaa Kun turkulainen partiolainen pääsi edustajaksi Nuorten kirkkopäiville Järvenpään seurakuntaopistoon, tuli opiskelupaikka valittua kertaheitolla. – Ihastuin paikkaan, selittää Maritta Järveläinen, ja työ nimenomaan seurakunnassa alkoi houkutella. Salossa työ alkoi vuonna 1987. Varhaisnuorten leirejä, kerhoja, retkiä ja matkoja. Lasten ja vanhempien kohtaamista ja turvallisen läsnäolon luomista. Esimiehenä ideoiden antamista ja taustalla oloa. Lisävaihtelua toivat Radio 88,2:n Isä Camillo -ohjelmat, järjestötyö, käsikirjojen tekeminen ja nukketeatteri. – Luova työ rönsyilee, mutta vastapainoksi kaappini ovat siistit! – Arvostan sitä, että ottaa jonkin asian omakseen ja tekee töitä sen eteen. Kolme kertaa pitää uutta juttua kokeilla! Sitoutumisen lisäksi joskus on hyödyllistä kokeilla toisten työtehtäviä, se tuli koettua kerran kesälomalla partioleirin keittiön aputöissä: – Niin rankkaa! Sen jälkeen menin varovaisemmin omilla leireilläni keittiöön hengaamaan ja kyselemään ”onks kahvia”. Työssä ollessaan Markka löysi retriitit paitsi lomaksi ihmispaljoudesta, myös tukemaan hiljaista hengellisyyttä, samoin kuin Herättäjäjuhlat ja ikonimaalauksen. Partioharrastus jatkuu ja myös koripallotoiminta on sydäntä lähellä. Kun ei ole ”kulkenut sammutetuin lyhdyin”, monissa tilanteissa on syntynyt mielenkiintoisia keskusteluja. – Leirielämää jään kaipaamaan. Isosia, emäntiä ja sitä ihanaa ruokaa, mutta nyt mummona voin leireillä lastenlasten kanssa! ”Testamentti” työhön jääville? – Tämä kuulostaa ihan Adolf Ehrnroothilta: teillä on hyvä seurakunta. Markka arvostaa sitoutumista ja luovaa vaihtelua Jarmo Halkilahden värikkäät jutut alkavat lapsuudesta Mamman talossa Salon Sirkkulassa, koirakaveri Tessusta ja kiinnostuksesta kaikenlaisiin koneisiin. Jutun edetessä tutustutaan maahommiin sukulaisten tiloilla, harjoitellaan hautaustoimistossa ja mennään kesäksi puutarhatöihin kodin lähellä olevalle Helisnummen taimistolle. Vakityö hautausmaalla alkoi sujuvasti kesätyön jälkeen vuonna 1977. Ensin erityisammattimiehen nimikkeellä hautoja kaivamassa ja puutarhalla, sittemmin myös esimiehen tehtävissä. – Selviän kyllä, mutta toimistotöissä jännityn, kun taas puuta leikkaamassa nautin auringonpaisteesta ja siitä, että näen käteni jäljen. – Pidän töitten vuotuisesta kierrosta. Samalla hautauksiin liittyen on pitänyt olla tarkkana, että kaikki tulee hoidettua oikein ja pieteetillä. Helisnummi on laajentunut pariin otteeseen, ja työ koneistunut. – On ollut mielenkiintoista olla kehityksessä mukana. – Nykyään on vaikea kuvitella, millaista oli ennen kaivaa hautoja – lapiolla – tai saada Uskelan kirkonmäki puhtaaksi lumesta ja hiekoitettua. Peruspositiivisena esimiehenä Jarmo on halunnut antaa työntekijöille tilaa toimia oman järjen mukaan ja vaalinut mutkatonta työilmapiiriä. Esimiestyöt ovat jäämässä hyviin käsiin, mutta Helisnummen ”kahvekoppi” kutsuu varmasti eläkeaikanakin ”jauhamaan juttua”. Myös keikkaa voi vielä tehdä vaikka hautaustoimiston töissä. Kotona viimeisestä remontista alkaa olla jo aikaa, ja puutarhassa riittää työmaata. Pyöräilyharrastuksen elvyttäminen on mielessä, samoin ehkä sähköpyörän osto. Siirtyminen eläkkeelle jännittää Jarmoa vähän. – Mutta joku kutina on, että se voi olla kivaakin! Jarmon käden jälki näkyy maassa ja puussa – Olen niin kiitollinen, että sain nuorena kitaran, Martti Rouhiainen aloittaa. Opettelin soittoa itsekseni ja soitin bändissä, jolla oli aluksi rumpuina jotain pahvilaatikoita ja henkareita! Oman seurakunnan nuorisonohjaaja innosti hakemaan samaan koulutukseen, ja heti valmistumisen jälkeen vuonna 1984 avautui virka ensin Halikossa, sitten Perniön alueella. – Joka työvaiheessa minulla on ollut jokin bändi tai musiikkiryhmä. Innostus musiikkiin on ollut valtava, ja olen saanut olla innostamassa muita. Lisäksi tunnettuja bändejä oli paljon ja ne vetivät suuret massat erimerkiksi Maata Näkyvissä -festareille. – Nyt yhdessä soittaminen on harvinaista, vaikka soittimia ja koulutusta olisi. Muutenkin tehdään vähemmän asioita yhdessä. Ja viestit kulkevat joskus puhelimissa silloinkin, kun istutaan ryhmässä kasvokkain. – Nuorisotyössä monet asiat näyttävät kulkevan aaltoina, joita ei voi ennustaa. On tärkeää olla tuntuma siihen, mitä nuorten maailmassa tapahtuu. Perniössä yhteistyö kunnan ja koulun kanssa tuotti esimerkiksi suosittuja 6.- ja 7.-luokkalaisten yhteisiä leiripäiviä. Työntekijän vaihtumisessa on Martin mukaan hienoa se, että uusi työntekijä tuo työhön omat vahvuutensa median ja somen jne. alalla. Seurakunnan CD-levytkin on suunniteltu digitoitavaksi. Eläkkeellä ei voisi kuvitellakaan olevan tylsää! Marttia kiinnostaisi olla mukana esimerkiksi kehittämässä ”entisten nuorten” toimintaa. Niin arvokasta tukea ja apua hän itse on saanut vapaaehtoisilta vanhemmilta nuorilta. Ja voisi tehdä vaikka Reilan saunanlämmitysvuoroja ja kitarasäestyskeikkoja – silloin kun ei ole katsomassa Kalevan kisoja, juoksemassa, pelaamassa lentopalloa tai puuhailemassa lastenlasten kanssa. Martin elämässä musiikilla on vahva sija
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=