www.salonseurakunta.fi 13 TAINA LINDHOLM Monikulttuurisen erityisperheen äiti Niina kertoo: Muistan jo raskausaikana inhonneeni sanontaa, ettei syntyvän lapsen sukupuolella ole väliä, kunhan lapsi on terve. Olimme puolisoni kanssa käyneet läpi pitkät ja raskaat lapsettomuushoidot. Iso osa ystäväpiiristämme oli jo tuolloin perheellisiä ja utelut perheen perustamisesta olivat jatkuvia…tutuilta ja tuntemattomilta. Se satutti! Kun sitten saimme vihdoin kokea uuden elämän ihmeen, väritti sitä alusta saakka tieto syntyvän lapsen erityisyydestä. Joka vuosi syntyy lapsia, jotka eivät täytä terveiden lapsien ominaisuuksia. Joka vuosi vammautuu lapsia, jotka syntyessään olivat terveitä. Aina on vanhempia, jotka elävät hyvin erilaista lapsiperheen arkea. Meidän perheemme on yksi näistä. Millaista se arkielämä sitten on? Elämä erityislapsen kanssa on erityistä. Ihminen tottuu ajan kuluessa kaikkeen. On siedettävä jatkuvaa epävarmuutta sekä hyväksyttävä omien voimien rajallisuus. Erityislapsen vanhemman on toimittava lapsensa puolustajana, taistelijana ja asioiden hoitajana. On raskasta kuvailla aina arkeaan, voimavarojaan ja lastaan sen pahimman päivän mukaan milloin mihinkin hakemukseen, lomakkeeseen tai verkostolle. Mutta muutoin ei apua tai tukea useimmiten heru. Ja siltikään apua tai tukea ei aina myönnetä. On samaan aikaan kerrottava, ettei jaksa ja silti jaksettava, tuettuna tai ilman. Ja sitten on se meidän erityinen, juuri meidän kokoinen ja näköinen hyvä arki. Arki, jossa iloitaan, opitaan, rakastetaan, uskotaan, toivotaan, luotetaan ja kannustetaan kuten muissakin perheissä. Ehkä jopa tavallista isommin. Kuulevat korvat, näkevät silmät Otin yhteyttä diakoniatyöhön voimieni äärirajoilla. Väsymys painoi ja taloutemme oli ahdingossa. Työn ja erityisvanhemmuuden yhteensovittaminen oli raskasta ja vaikeaa, mutta välttämätöntä. Poissaoloja töistä kertyi kuitenkin paljon, eikä työtä ollut mahdollista tehdä kaikkina vuorokaudenaikoina. Tämä näkyi sitten palkassa. Jos olisin tiennyt, miten moninainen diakoniatyön osaaminen on, olisin hakeutunut vastaanotolle jo paljon aiemmin. Onnekseni kuulin omaishoitajien vertaisryhmässä maininnan diakoniatyön mahdollisuuksista ja rohkaistuin ottamaan yhteyttä diakoniatyöntekijään. Sain vastaanotolla taloudellisen avun lisäksi runsaasti tietoa ja koin tulevani kuulluksi ja nähdyksi sekä hyväksytyksi sellaisenaan. Saatoin laskea taisteluvarustukseni. Minun oli lupa itkeä, nauraa, surra, iloita, olla kiukkuinen sekä onnellinen. Nyt ja tulevaisuudessa Diakoniatyöstä on muodostunut minulle ja perheelleni turvasatama. Paikka, jonne tiedän voivani mennä iloineni ja suruineni. Juuri nyt arki vie voimavarani, mutta toivoisin voivani tulevaisuudessa olla kokemusasiantuntijana kasvattamassa tietoutta ja auttamisen verkostoa. On tärkeää, että erityislapsen vanhemmat saisivat kaiken tarvitsemansa avun ja tuen. Taisteluitta. Toivon lapselleni ymmärtävämpää maailmaa, lempeitä kohtaamisia sekä oman paikan löytymistä. Toivon, että tämä maailma hyväksyisi lapseni sekä minut hänen vanhempanaan. Erityistä elämää Toivon tarinat • Juttusarja, jossa haastatellaan diakoniatyön asiakkaita anonyymisti. Viiden jutun sarja päättyy tähän tarinaan. • Tarinoita sinusta ja minusta toivon näkökulmasta. • Tarinoita ihmisyydestä ja matkasta toivon tiellä. • Tarinoilla pyritään tuomaan esille, että haluamamme asiat ovat meille mahdollisia. • Tarinat tuovat näkyväksi sen, että kuka tahansa meistä voi päätyä tilanteeseen, jossa on aika pyytää apua ja tukea. Diakoniatyö • Pyrkii auttamaan siellä, missä hätä on suurinta eivätkä yhteiskunnan auttamisväylät avaudu. • Etsii, lievittää ja poistaa ihmisten hätää ja kärsimystä. • Perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen. Jokainen voi omin taidoin ja resurssein auttaa toista. • Maksutonta eikä edellytä kirkon jäsenyyttä. • Tekee laajasti yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. • Työtä tekevät sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset yhdessä vapaaehtoisten kanssa. • Työntekijät ja vapaaehtoiset sitoutuvat vaitiolovelvollisuuteen. UNSPLASH
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=