SEURAKUNTASANOMAT

2 3/2022 Kollehtarukous Jeesus sanoi: ”Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta” (Joh. 15:26). Olemme käymässä helluntaihin, Pyhän Hengen vuodattamisen juhlaan, jota kirkon syntymäpäiväksikin kutsutaan. Useimmille on virsi ”Totuuden Henki, johda sinä meitä” tuttu. Virsi liittyy mielikuvissa useimmiten kouluvuoden alkamiseen. Epäilemättä on ajateltu, että juuri koulunkäynti ja opiskelu edustavat erityistä totuuden etsintää, johon pyydetään johdatusta. Nykyisessä informaatiotulvassa, johon liittyvät hybridivaikuttaminen, disinformaatio, propaganda, valeuutiset, maksetut somevaikuttajat, salaliittoteoreetikot jne. joudutaan entistä enemmän käyttämään lähdekritiikkiä ja halua nähdä informaation peitettyjä intressejä. Joskus todetaankin, että totuus on kaivettava esiin. Raamattu puhuu paljon totuudesta. Silloin ajatellaan totuutta varsin laajasti; ei ainoastaan totuutta teoreettisena suureena, tai erehtymättömänä opinkappaleena, tai itsestään selvänä tosiasiana. Paremminkin siinä yhdistyvät sellaiset totuuteen liittyvät sanat kuin ”totuus”, ”totuudellisuus” ja ”todellisuus”. Mielenkiintoinen on Johanneksen evankeliumin kuvaus, jossa Pilatus kysyy Jeesukselta: ”Mikä sitten on totuus” (Joh. 18:38). Pilatus ei ymmärtänyt, että Totuus seisoi hänen edessään. Totuus saattoi olla henkilökin. Raamatulle onkin ehkä vieras sellainen ajatus, että jokin asia voisi olla teoriassa totta, mutta ei toimi käytännössä. Totuus ja elämä kuuluvat yhteen. Siksi totuus, totuudellisuus ja todellisuus nivoutuvat yhteen. Kun Raamatussa puhutaan elämisestä totuudessa, jopa totuuden tekemisestä, ajatellaan siinä todellisuuden avointa ja rehellistä kohtaamista. Kysymys on ehkä siitä, miten todellisuus ymmärretään ja kohdataan. Elämmekö miellyttävässä harhassa oman maailmankuvan ideologisessa viitekehyksessä, vai olemmeko valmiina kohtaamaan todellisuuden sellaisena kuin se ei ehkä vastaakaan omia mielikuviamme? Onko elämänasenteemme pyrkimystä totuudellisuuteen? Ei siis vain totuuden etsimiseen, vaan elämiseen totuudessa. Totuudessa, joka evankeliumin mukaan ilmenee Hänessä, jonka Pilatus ei ymmärtänyt olevan Totuus, ja joka haastoi ympäristönsä radikaaleihinkin uudelleenarviointeihin, ennakkoluulottomuuteen ja rakkauteen. Helluntain odotus on juuri oikea aika pysähtyä hetkeksi totuuden, totuudellisuuden ja todellisuuden äärelle. Kun tässä lehdessä on jälleen esillä kesän ohjelmaa, iloitsemme siitä, että kokoontumisrajoitukset eivät estä yhteen tulemista. Kesä on hyvää aikaa tutustua omaan seurakuntaan laajasti, kulkea ja osallistua. Toivotan kaikille virkistävää ja kaunista kesää. Timo Hukka kirkkoherra Totuuden tekemisestä Pääkirjoitus TIMO VIITANEN Jokaisen jumalanpalveluksen alkupuolella, jossain siinä yhteisen ripin ja raamatunluvun välimaastossa, on pieni ja tiivis rukous, joka menee nopeasti ohi. Kirkkokäsikirjassa sen otsikkona on ”päivän rukous”. Onko tällä ”päivän pizzalla” jotain sanottavaa kirkon penkissä istuvalle? Mitä iloa siitä on? Tämä rukous on nimeltään kollehta, ja se on vanha kristillinen rukousmuoto. Ei ole täysin varmaa tietoa, mistä rukouksen nimi (lat. collecta) on peräisin, mutta rukouksen paikka messun alussa viittaa siihen, että se ”kokoaa” eri suunnilta tulleen seurakunnan yhteiseen rukoukseen. Samalla se myös kokoaa päivän messun teemat yhteen. Kollehtarukouksen paras puoli on kuitenkin se, että se on määrämuotoinen rukous. Omassa hengellisessä perinteessämme elää sitkeästi se taikausko, että vapaamuotoinen rukous on aina parempi, pyhempi ja ”hengellisempi”. Joskus onkin, mutta ei läheskään aina. Määrämuoto voi nimittäin opettaa meitä rukoilemaan. Kollehtarukous vastaa muodoltaan hyvin rakennettua avustusanomusta. Se alkaa tietysti puhuttelulla: (1) kenelle anomus on osoitettu? Seuraava osa kertoo, miksi anomus on osoitettu juuri tälle taholle: (2) olette aiemminkin osoittaneet kiinnostusta tämäntyyppisen toiminnan tukemiseen. Sen jälkeen seuraa varsinainen pyyntö: (3) mitä pyydetään ja (4) mihin tarkoitukseen, ts. mitä tahdotaan saavuttaa. Viimeksi vielä (5) kiitokset jo etukäteen ja (6) suosittelijan nimi alle. Ei pitkää ja monisanaista jorinaa, vaan lyhyttä, ytimekästä ja täsmällistä. Esimerkkinä loppiaisen kollehta: (1) Kaikkivaltias Jumala, taivaan ja maan Herra. (5) Tänään kiitämme sinua valosta, joka (2) on syttynyt Kristuksessa maailman yöhön. (5) Kiitämme (2) kirkkaudesta, joka loistaa elämämme pimeyteen, ja rukoilemme: (3) Johdata kaikki kansat valoosi, (4) niin että saisimme kerran yhdessä ylistää sinua ikuisesti. (6) Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Rukous on samalla hyvä esimerkki siitä, miten kaikki osat eivät välttämättä tule vastaan juuri yksinkertaisen perusmallin mukaisessa järjestyksessä. Siellä ne silti ovat. Kaikkien rukousten ei tarvitse olla kollehtamuotoisia. Jokaiselle rukoilijalle on kumminkin joskus hyväksi pysähtyä miettimään, mitä pyytää, mihin tarkoitukseen ja millä perusteella. Jeesuksen mukaan rukouksiamme ei nimittäin kuulla sanojen lukumäärän perusteella, tuskin myöskään ”jeesusta per minuutti” -hurskauskalkyylin mukaan. Asia ja asenne ratkaisevat. UNSPLASH

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=