SEURAKUNTASANOMAT

Laulunarvoiset -ryhmä aloittaa s. 11 Lähetysjuhlat tulevat Saloon s. 5 Luottamushenkilöinä kohti uutta kautta s. 4 1/2023 www.salonseurakunta.fi 11.2.2023 KUVA: YHTEISVASTUU.FI Yhteisvastuun teemana nuoret ja väkivalta

2 1/2023 PIXABAY Mielikuvituksen puutetta? TIMO VIITANEN “Voitko kuvitella?” – Kysymys antaa ymmärtää, että seuraava lause sisältää uutispommin. Oletus on, että kuulija ei osaa kuvitellakaan, mitä tuleman pitää. Harvoin puhuja kyllä antaa kuvittelulle aikaakaan. Uutinen on päästävä kertomaan heti, on se sen verran iso juttu. Mielikuvituksella näyttää olevan joskus ja joissain piireissä huono maine. Se on epärealistista todellisuuspakoa, epätieteellistä, tosiasioista piittaamatonta todellisuuspakoa… Tällaisia ajatuksia näkee ja kuulee edelleen. On myös kristittyjä, jotka valistusaatteen nostaman kritiikin pelästyttäminä ryhtyivät pitämään kaikkea puhetta mielikuvituksesta vaarallisena: usko on totta, ja totena siihen on suhtauduttava. Hyvä niin: vakavasti siihen onkin suhtauduttava, mutta – kun lapsi lensi taas kerran pesuveden mukana ulos. Mielikuvitus on nimittäin uskon välttämätön työkalu. Kristinusko on toivon uskonto, ja toivon käsitteeseen sisältyy vakaa usko sellaiseen, mitä ei ole olemassa. Ei vielä. Se, mikä halutaan vielä joskus nähdä, on nykyhetkessä pystyttävä kuvittelemaan. Muuten sitä on paha toivoa. Unelmiin ei voi uskoa, jos niitä ei ole. Muutos parempaan voi tapahtua, kun pystyn edes kuvittelemaan, miltä se parempi näyttäisi. Miten tavoittelen sitä, mistä minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa? Mielikuvituksen ja kuvittelukyvyn rooli uskonelämässä korostui romantiikan ajalla. Ajatus ei kuitenkaan jäänyt menneille vuosisadoille. Sitä kehittelivät ja jalostivat edelleen varsinkin englantilaiset kristilliset ajattelijat, joiden työn ansiota suurelta osin on, että se on edelleen hengissä. Suuren yleisön parhaiten tuntema näistä ajattelijoista lienee kirjailija C. S. Lewis (1898—1963). Samantapaisia mietteitä on tosin viljelty Pohjolassakin: varsinkin monipuolinen tanskalainen suurmies, teologi, runoilija, kansanvalistaja ja poliittinen ajattelija N. F. S. Grundtvig (1783—1872) yhdisteli omintakeisella tavalla vaikutteita useammaltakin suunnalta omaperäiseksi kokonaisuudeksi, jonka vaikutusta tanskalaiseen yhteiskuntaan on vaikea ulkopuolisen yhdellä silmäyksellä edes nähdä. Sekä Lewis että Grundtvig arvostivat vanhoja pakanallisia mytologioita eräänlaisina “mielikuvituksen kouluina”, jotka heidän näkemyksensä mukaan valmistivat ihmisten mieliä kristilliselle ajatusmaailmalle. Sillä valmistelua ihmismielet tarvitsevat. Koulimaton ja ymmärtämätön, arkitodellisuuden torjuva mielikuvitus voi saada aikaan paljon pahaa. Sotakiihkoisen mielikuvituksen fantasiakuvitelmat kunnian kentistä ovat merkinneet kuolemaa miljoonille kautta historian. Mikä vastalääkkeeksi? Mielikuvitus. Empatia, kyky kuvitella toisen ihmisen tilanne tai tuntemukset, on sekin mielikuvituksen lahja meille. Mielikuvitus itsessään on neutraali asia, ei hyvä eikä paha – tai ei sen parempi eikä pahempi kuin käyttäjänsä, ihminen. Ihmisen tehtävä on opettaa myös mielikuvituksensa “rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, kuten itseä”, niin kuin Jeesus meille tehtäväksi antoi. Monen meistä täytyy myös kerta toisensa jälkeen opettaa mielikuvitustamme kuvittelemaan se, mikä kuulostaa mahdottomalta: että Jumala pitää minusta ja tahtoo minulle hyvää. Voitko kuvitella? Yhteisvastuuta kaivataan Vuosittainen Yhteisvastuukeräys on aina merkki talven selän taittumisesta, päivän pitenemisestä ja kevään odotuksesta. Yhteisvastuukeräyksen kohteet ovat aina ajankohtaiset, niin tänäkin vuonna. Totuttuun tapaan keräys kohdistuu sekä kotimaan että ulkomaan kohteeseen. Osa keräyksen tuotosta jää myös seurakuntaan paikalliseen kotimaankohteeseen liittyvään toimintaan. Tänä vuonna Yhteisvastuulla sovitellaan ja ratkaistaan nuorten väkivaltaa ja konflikteja. Yhteisvastuukeräyksen järjestäjät kertovat, että nuoren arvostavalla kohtaamisella voidaan päästä kiinni väkivaltatekojen juurisyihin ja vaikuttaa niihin. Yhteisvastuukeräys on vuosikymmenten ajan herätellyt kansalaisia huomaamaan yhteisen vastuun merkityksen vaikeuksien keskellä kamppailevien lähimmäisten tukemisessa. Keräys on ollut merkityksellinen, ei ainoastaan konkreettisen avun tarjoajana, vaan myös vastuullisuuden herättäjänä. Tämä yhteinen vastuu ei ole kadonnut, vaikka yhteiskunta monella tapaa onkin kehittänyt erilaisia turvaverkkoja. Yksi merkki yhteisvastuullisuudesta koettiin, kun Martinkosken seurakunta liitettiin Salon seurakuntaan vuoden vaihteessa. Tämä on kehitys, joka tulee jatkumaan tulevaisuudessa. Väestökehitys jatkaa keskittymistään kasvukeskuksiin ja niiden ympäristöön. Tämän kehityksen seurauksena on yhä enemmän seurakuntia, jotka eivät enää kykene toimimaan itsenäisesti. Liitoksiin täytyykin löytyä valmiutta jo ennen kuin rakennus- ym. velkaa kertyy ja liitoksen edellytykset ovat heikentyneet pakkoliitoksiksi. Tulevaisuutta pitää voida ennakoida. Yksi merkki Salossa vastuullisuudesta ja tulevaisuuden ennakoinnista on uuden seurakuntatalon valmistuminen. Rakennuksen luovutus on maaliskuun puolenvälin tietämillä. Muutto uusiin tiloihin tapahtuu maalis–huhtikuussa. Tällöin uusia tiloja päästään jo käyttämään. Kesän läheisyys leireineen ja monine muine kesäisine toimintoineen tosin siirtää uusien tilojen käytön täydellä teholla syksyyn, jolloin myös vietetään talon avajaisia laajemmassa mitassa. Kevään odotuksessa hyvää alkanutta vuotta toivottaen, Timo Hukka, kirkkoherra Pääkirjoitus

3 www.salonseurakunta.fi HENKILÖSTÖUUTISIA • Vuodenvaihteessa Salon seurakuntaan siirtyivät entisen Martinkosken seurakunnan työntekijät: kappalainen Tapio Hietalahti, diakoni Tiina Orre, kappalainen Janne Nurmi, kanttori Aija Haapalainen, lastenohjaaja Kati Koskivainio, diakoni Annika Kivilahti (virkavapaalla), siivoja-vahtimestari Arja-Liisa Salo sekä suntiot Raimo Muurinen ja Hilkka Virtanen. • Tero Vaarna työskentelee Kosken ja Marttilan aluekappalaisena 50 % työajalla. • Tapio Hietalahti siirtyi vuoden alussa Kiikalan ja Suomusjärven aluekappalaiseksi ja Elina Joutsiniemi seurakuntapastoriksi Salo-Uskelan alueelle. • Nico Wigren on sijaisena diakoniatyössä. • Vesa Rantanen aloitti kiinteistömestarina joulukuussa. • Sari Varpama valittiin perheneuvojan virkaan. • Janne Salminen aloitti syksyllä erityisammattimiehenä Helisnummella. • Minttu Mäkinen valittiin musiikkikasvattajan määräaikaiseen virkaan. • Kira Knuutila aloittaa työnsä kasvatuksen pappina. YHTEISVASTUUKERÄYS ON ALKANUT Yleisilmettään uudistaneen Yhteisvastuukeräyksen teemana on tänä vuonna ”Nuoret väkivaltaisessa maailmassa”. Keräys käynnistyi 5. helmikuuta. Keräyksestä sivulla 16. VERKKOVIRSIKIRJAA ON KEHITETTY Verkkovirsikirja, virsikirja.fi, on palvellut jo muutamia vuosia ja monet ovatkin sen löytäneet. Sivustoa on pitkin matkaa kehitetty vastaamaan paremmin käyttäjien toiveita ja siitä on tullut Suomen ev.lut. kirkon ehkä suosituin verkkopalvelu. Verkkovirsikirjaan on nyt lisätty uusia ominaisuuksia. Virsiä voi hakea numeron, nimen tai virressä esiintyvän sanan perusteella sekä selata niitä myös teemoittain. Sivuilta löytyvät myös virsien tarinat. OMA HAUTAJAISSUUNNITELMA Kirkkohallitus on julkaissut pohjan, jonka avulla ihminen voi suunnitella omia hautajaisiaan. Suunnitelmaa ryhdyttiin tekemään, kun huomattiin, että ihmisten on vaikea kertoa läheisilleen, mitä toiveita heillä on omien hautajaistensa suhteen. Hautajaissuunnitelma noudattelee Suomen ev.lut. kirkon hautaan siunaamisen tapaa ja siihen voi kirjata monia käytännön asioita, joista hautajaisten yhteydessä on tehtävä jokin päätös. Lomake löytyy sivulta www.evl.fi/ hautajaissuunnitelma. NIMIKILPAILU UUDELLE KAHVILALLE Kirkkokadun uuden seurakuntatalon kahvila tarvitsee nimen. Keksitkö sinä sen? Ehdotukset voi lähettää sähköpostilla anna. knuutila@evl.fi. Raati valitsee ehdotuksista sopivimman ja palkitsee nimen keksijän kahvilaan liittyvällä palkinnolla. Suomalainen uskonnonvapauslaki täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Uskonnon, omantunnon ja vakaumuksen vapaus on merkittävä ihmisoikeus ja perusvapaus. Kyse on kaikenikäisiä ja monista taustoista tulevia yhdistävästä oikeudesta. Juhlavuosi tuo esiin uskonnonvapauden myönteistä puolta: iloa, mahdollisuuksia ja toivoa. Samanaikaisesti on hyvä tiedostaa, että vapaus ei ole itsestäänselvyys. Vapautta on vaalittava ja sen hyväksi on jatkuvasti nähtävä vaivaa. Laskeudumme paastoon PIXABAY EVL.FI Laskiaista vietetään paastonajan alkaessa, ja sen juhlapäiviä ovat laskiaissunnuntai ja laskiaistiistai. Laskiaissunnuntaina luettavat raamatuntekstit kertovat, kuinka Jeesus aloittaa matkansa kohti Jerusalemia. Laskiaistiistaina herkutellaan hernekeitolla ja laskiaispullilla ennen tuhkakeskiviikkona alkavaa paastoa. Paastonaika kestää pääsiäissunnuntaihin eli yhteensä 40 arkipäivää. Piispa Mari Leppänen vierailee seurakunnassamme 30. maaliskuuta. Vierailuun sisältyy kaikille avoin messu. Tarkemmat tiedot vierailusta lähempänä viikkoilmoituksissa ja netissä. Piispa tutustumiskäynnille Kirkonkellot soivat tukena Ukrainalle Salon seurakunnan kirkoissa soivat rauhankellot symbolisen tuen ilmauksena hyökkäyssodan syttymisen vuosipäivänä pe 24.2.2023 klo 12. Salon kirkossa (Kirkkokatu 7) järjestetään rukoushetki rauhan puolesta klo 17. Ekopaastoa vietetään 22.2.–8.4. teemalla ”Arjen tekoja, toivon sanoja.” Tämän vuoden kampanjassa vinkataan tapoja, jolla voi säästää energiaa. Ekopaasto on mukana Astetta alemmas -kampanjassa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kampanjassa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon, rohkaisemaan kohtuuteen ja vastuullisuuteen ja näin vahvistamaan luontosuhdettaan tavalla, joka osaltaan auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta. Vuosien aikana kampanjassa on painotettu erilaisia ympäristöteemoja kristillisestä näkökulmasta sekä luterilaista paastoperinnettä. Tietoa: www.ekopaasto.fi. Uskonnonvapautta 100 vuotta Suomessa KIRKON KUVAPANKKI/JUSSI VIERIMAA

4 1/2023 Kirkkovaltuusto aloitti nelivuotiskautensa Uusi kirkkovaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran 18.1. Kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Annikka Viitaniemi. Ylärivi vasemmalta alkaen: Essi Pietilä, Karoliina Kankaanpää, Marjaana Mänkäri, Eija Panttila, Ari-Pekka Luoma, Hannu Pölönen, Pasi Björk, Timo Tammi, Kari Niinistö, Juha Laurila. Keskirivi: Ismo Saari (varajäsen), Anniina Orrenmaa (varajäsen), Tarja Lehtovirta, Maija Butters, Olli-Pekka Aalto, Jouko Marjalaakso, Anne Järvinen, Satu Parttimaa, Pirjo Harstinen, Simo Vesa, Pekka Mäenpää. Alarivi: Antti Vierjoki, Jaana Uusitalo, Johanna Riski, Martti Mäkitalo, Iiris Määttänen, Annikka Viitaniemi, Marja-Leena Ruostesaari, Riitta Helenius, Marjo Kunnia, Marjatta Hyttinen, Päivi Vigg. Kuvasta puuttuvat Marika Hietanen, Kalle Mikkola ja Marja-Liisa Mikola. Kirkkovaltuuston kokouksessa 18.1. valittiin kirkkoneuvoston sekä johto- ja neuvottelukuntien jäsenet ja varajäsenet (suluissa). Kirkkoneuvoston kokouksessa 1.2. valittiin alueneuvostojen jäsenet ja varajäsenet. Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto johtaa seurakunnan toimintaa, hallintoa ja taloudenhoitoa, hyväksyy sopimukset sekä valitsee useimmat työntekijät ja viranhaltijat. Puheenjohtaja kirkkoherra Timo Hukka Varapuheenjohtaja Iiris Määttänen (Marjaana Mänkäri) Pirjo Harstinen (Marjo Kunnia) Riitta Helenius (Karoliina Kankaanpää) Marjatta Hyttinen (Jouko Marjalaakso) Kalle Mikkola (Antti Vierjoki) Martti Mäkitalo (Olli-Pekka Aalto) Kari Niinistö (Juha Laurila) Hannu Pölönen (Ari-Pekka Luoma) Jaana Uusitalo (Essi Pietilä) Simo Vesa (Satu Parttimaa) Päivi Vigg (Marja-Leena Ruostesaari) Julistuksen johtokunta Julistuksen johtokunnan tehtäviin kuuluvat jumalanpalveluselämä ja kirkolliset toimitukset, musiikkityö, yleinen seurakuntatyö, aikuis- ja evankelioimistyö sekä lähetystyö. Pekka Mäenpää, pj. (Kari Saarinen) Kaarina Helenius (Essi Pietilä) Jukka Nieminen (Jari Laiho) Anniina Orrenmaa (Elina Seitz) Jukka Pohjola (Seppo Heikkinen) Reija Rantanen (Tarja Lehtovirta) Iiro Pouke (Reijo Niemi) Ulla Topi (Taina Kirves-Järvinen) Elina Laine (Pirjo Harstinen) Marko Mäkinen (Jouko Marjalaakso) Eija Panttila (Laura Mänki) Laura Brännkärr-Väänänen (Marja-Liisa Nore) Harri Lehtonen (Marko Aaltonen) Kirkkoneuvoston edustaja: Pirjo Harstinen Kasvatuksen johtokunta Johtokunnan työaloja ovat varhaiskasvatus ja nuorisotyö, joihin sisältyvät pyhäkoulut, päivä- ja perhekerhot, mentorointi eli yhteydet kaupungin varhaiskasvatukseen, sekä toiminta varhaisnuorten, rippikoululaisten, nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Pasi Björk, pj. (Timo Lindstedt) Olli-Pekka Aalto (Martti Mäkitalo) Mika Haarala (Ismo Saari) Tarja Lehtovirta (Marja-Liisa Mikola) Marjaana Mänkäri (Jonna Kirjavainen) Jaana Uusitalo (Maija Butters) Marja-Leena Ruostesaari (Josefiina Syrjälä) Merja Viitanen (Päivi Vigg) Jari Mäkilä (Jarmo Rusi) Karoliina Kankaanpää (Anne Keski-Mattinen) Ari-Pekka Luoma (Hannu Pölönen) Tuomas Liimatainen (Ville-Matti Nummila) Kirsi-Maria Jokinen (Anneli Jalonen) Kirkkoneuvoston edustaja: Hannu Pölönen Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnalle kuuluvat mm. hautausmaiden katselmukset ja kiinteistöjen tarkastukset sekä päätökset rakennus- ja korjaushankkeista kirkkoneuvoston antamien hankintavaltuuksien puitteissa. Jari Laiho, pj. (Jukka Pohjola) Antti Vierjoki (Kalle Mikkola) Essi Pietilä (Tarja Lehtovirta) Jouko Marjalaakso (Jari Mäkilä) Juha Laurila (Kari Niinistö) Marjo Kunnia (Marjatta Hyttinen) Anne Järvinen (Merja Viitanen) Satu Syrjälä (Eija Panttila) Matti Lähdekorpi (Ari-Pekka Luoma) Timo Tammi (Asmo Ojanperä) Kirkkoneuvoston edustaja: Iiris Määttänen Kristillisen palvelun ja maahanmuuttajatyön johtokunta Palvelutyön kokonaisuuteen kuuluvat diakonia, maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden keskuudessa tehtävä muunkielinen (ei-suomenkielinen) seurakuntatyö sekä ystävyysseurakuntatoiminta. Maija Butters, pj. (Reija Rantanen) Marja-Liisa Mikola (Anniina Orrenmaa) Ari-Heikki Riihikankare (Eino Leppänen) Ismo Saari (Jukka Nieminen) Elina Seitz (Kaarina Helenius) Taina Kirves-Järvinen (Leena Soininen) Iiro Pouke (Pasi Björk) Saila Rouhiainen (Anna-Maija Honkanen) Reijo Niemi (Mika Kortelainen) Riitta Sillankorva (Taru Koskinen) Teemu Holopainen (Pekka Mäenpää) Ville-Matti Nummila (Matti Lähdekorpi) Irma Iho (Suvi Leppänen) Kirkkoneuvoston edustaja: Marjatta Hyttinen Erityistyöalojen neuvottelukunta Salon seurakunnan erityistyöaloja ovat perheasiain neuvottelukeskus ja sairaalasielunhoito, jotka tukevat perheeseen, työelämään, sairauteen ja kuolemaan liittyvissä haasteellisissa tilanteissa. Timo Lindstedt, pj. (Mika Kortelainen) Jonna Kirjavainen (Marjaana Mänkäri) Eino Leppänen (Mika Haarala) Jukka Nieminen (Kalle Mikkola) Josefiina Syrjälä (Anne Järvinen) Anna-Maija Honkanen (Sanna Saarinen) Anne Keski-Mattinen (Satu Syrjälä) Tuomas Liimatainen (Teemu Holopainen) Kirkkoneuvoston edustaja: Jaana Uusitalo Aluetyön neuvottelukunta Aluetyön neuvottelukunnan muodostavat alueneuvostojen puheenjohtajat, ja varajäseninä toimivat alueneuvostojen varapuheenjohtajat. Alueneuvostot valitsevat puheenjohtajat keskuudestaan. Alueneuvostot Alueneuvoston tehtävänä on johtaa yhdessä aluekappalaisen kanssa alueen toimintaa, edistää sen hengellistä elämää ja toimia seurakunnan tehtävän toteuttamiseksi. Halikon alueneuvosto: Jäsenet: Anne Järvinen, Karoliina Kankaanpää, Jari Laiho, Tarja Lehtovirta, Marjaana Mänkäri, Reijo Niemi, Markku Oksanen, Jorma Peltonen, Johanna Riski, Saila Rouhiainen, Satu Syrjälä. Varajäsenet: Virpi Lasorla, Mika Haarala, Mika Nummila, Pirkko Rannikko, Ritva Sorvari. Kirkkoneuvoston edustaja: Hannu Pölönen. Kiikalan alueneuvosto: Jäsenet: Irja Alander, Maija Kalevo, Pertti Lehtinen, Jouko Marjalaakso, Marja-Liisa Mikola, Jukka Männistö, Jukka Nieminen, Pertti Nummi, Riitta Sillankorva, Sari Urmas, Heli Urmas-Veikkolin. Varajäsenet: Jari Erikäinen, Leena Launiainen, Lasse Lehtinen. Kirkkoneuvoston edustaja: Iiris Määttänen. Kiskon alueneuvosto: Jäsenet: Kristiina Kymäläinen, Kirsi Mäkinen, Ilpo Rantanen, Annikka Viitaniemi. Varajäsen: Reija Rantanen. Kirkkoneuvoston edustaja: Marjatta Hyttinen. Kuusjoen alueneuvosto: Jäsenet: Anja Haataja, Seppo Heikkinen, Anna Kesäniemi, Kari Kiertonen, Marjo Kunnia, Sinikka Nikander, Arja Ruokonen, Katariina Tuovinen, Juha Vähä-Heikkilä. Varajäsenet: Paula Heinonen, Hannu Lindström, Kari Tuominen. Kirkkoneuvoston edustaja: Simo Vesa. Marttilan & Kosken alueneuvosto: Jäsenet: Outi Hacklin, Pirjo Harstinen, Marja Jalli, Liisa Kaskinen, Maarit Kraappa, Anssi Leppänen, Virve Leppänen, Suvi Lintunen, Sampsa Mäkinen, Essi Pietilä. Varajäsenet: Eija Elmgren, Heikki Harstinen, Risto Hämäläinen, Anne Valta. Muurlan alueneuvosto: Jäsenet: Jarmo Halkilahti, Sirpa Heinonen, Kyllikki Helminen, Tiitu Leppänen, Merja Leppävirta, Aulikki Randelin, Ismo Saari, Hanna Yli-Liipola. Varajäsenet: Jukka Niemi, Taina Wallius. Kirkkoneuvoston edustaja: Riitta Helenius. Perniön alueneuvosto: Jäsenet: Maisa Kaitila, Helena Knaapinen, Seppo Knuutila, Päivi Laine, Erkki Laurila, Pirjo Parviainen, Iiro Pouke, Tuija Skarp, Sanna Tähtinen, Miika Vataja, Päivi Vigg. Varajäsenet: Paula Laine, Timo Lindstedt, Tapio Nurmi, Ulla Peijonen, Jaana Uusitalo. Kirkkoneuvoston edustaja: Jaana Uusitalo. Perttelin alueneuvosto: Jäsenet: Anneli Jalonen, Anu Kontio, Hilkka Laakso, Harri Lehtonen, Minna Mäkinen, Sirpa Päärni, Seija-Sisko Siivo, Antti Vierjoki, Mirja Yli-Jama. Varajäsenet: Asmo Ojanperä, Marjo Salko. Kirkkoneuvoston edustaja: Martti Mäkitalo. Salo-Uskelan alueneuvosto: Jäsenet: Kaarina Helenius, Riitta Helenius, Marika Hietanen, Kirsi-Maria Jokinen, Taina Kirves-Järvinen, Reetta Laaksonen, Eija Panttila, Tiina Pelli, Marja-Leena Ruostesaari, Elina Seitz, Merja Viitanen. Varajäsenet: Maarit Haapanen, Pekka Mäenpää, Marja-Liisa Nore, Anniina Orrenmaa, Jarmo Rusi, Heikki Rämö, Sanna Saarinen. Kirkkoneuvoston edustaja: Kalle Mikkola. Suomusjärven alueneuvosto: Jäsenet: Anu Kankaanpää, Riitta Laine, Mari-Anne Mielikäinen, Iiris Määttänen, Mauri Sinnelä, Leena Soininen, Sinikka Suominen, Pentti Terho. Varajäsenet: Tuula Jokela, Juha Mielikäinen. Särkisalon alueneuvosto: Jäsenet: Pekka Ahlqvist, Maija Butters, Lotta Lausti, Karin Lindeman, Mirja Meriluoto, Marja Räty, Juho Vainio. Varajäsenet: Teija Troberg-Lilja, Ulla Vuorijoki. Kirkkoneuvoston edustaja: Päivi Vigg. KIRKKONEUVOSTO, JOHTO- JA NEUVOTTELUKUNNAT, ALUENEUVOSTOT LUOTTAMUSHENKILÖT SIUNATAAN TEHTÄVÄÄNSÄ Messu su 12.3. klo 10 Uskelan kirkossa. Messussa siunataan kirkkovaltuuston ja -neuvoston, johto- ja neuvottelukuntien sekä alueneuvostojen varsinaiset jäsenet. TIMO HUKKA

www.salonseurakunta.fi 5 Salossa valmistaudutaan Lähetysjuhliin Kevät lähestyy ja Salossa pidettäviin Lähetysjuhliin on enää aikaa kolmisen kuukautta. Juhlat ovat 27.–28. toukokuuta. Juhlien teemana on Leipää pelloilta maan. – Valmistaudumme juhliin innostunein mielin. Lähetysjuhlat ovat seurakunnassa kevään kohokohta, johon kutsumme kaikenikäisiä. Toivomme juhlavieraita myös Turun suunnalta ja pääkaupunkiseudulta, kertoo lähetyssihteeri Henna Seppälä. Suurin osa tapahtumista on Salon kirkossa ja uudessa Salon seurakuntatalossa. Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen avustajineen siunaa sunnuntaina uudet lähetystyöntekijät juhlat päättävässä torimessussa Salon torilla. Lähetysjuhlilla on ohjelmaa kaikenikäisille, mm. konsertteja, messuja, hartaushetkiä, raamattuopetusta, Siioninvirsiseurat, gospeljumppaa, työpajoja sekä keskustelua ruuantuotannosta ja puhtaasta vedestä. Juhlille on tulossa esiintymään Lähetysseuran taideryhmiä ja kuoroja, muun muassa Xaris Finland, Jakaranda, Safarikuoro ja Cumina. Juhlilla on myös lähetystori, jossa myydään paikallisia käsitöitä ja puutuotteita lähetystyön hyväksi. Juhlille vieras Kambodžasta Kambodžan luterilaisen kirkon hallintojohtaja Sokheng Nhoung vierailee Lähetysjuhlilla Salossa. – Saan voimaa työhöni naisten oikeuksien puolustamisesta toimintaympäristössä, joka ei usko naisten johtajuuteen. Uskon, että nuoresta iästäni (27 v) huolimatta voin olla tuomassa muutosta, joka alkaa minusta, hän kertoo. Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Kambodža on yksi maailman köyhimmistä maista. Sen noin 15 miljoonasta asukkaasta lähes puolet on alle 18-vuotiaita. Lähetysseura tukee kasvavan kirkon työtä, auttaa ihmisiä sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja saamaan ruoan riittämään koko perheelle. Kirkossa on 30 työntekijää. Suomen Lähetysseura järjestää juhlat yhdessä Pieksämäen ja Salon seurakuntien kanssa. Lisätietoa: www.lahetysjuhlat.fi Vihreä seurakuntamme Näillä keinoilla olemme matkalla kohti vihreämpää seurakuntaa. • Kuulumme Luomun portaat -ohjelmaan ja 14 % käytettävistä ruoka-aineistamme on luomu- ja lähiruokaa. Luomuohjelma on tarkoitettu kaikenkokoisille yksityisille ja julkisille ruokapalveluille, jotka haluavat lisätä luomutuotteiden käyttöä osana kestävän kehityksen mukaista toimintaansa. Luomuna käytämme mm. jauhoja, hiutaleita, maitoa, piimää, öljyjä. Aamupala leireillä pyritään tekemään niin, että se olisi kokonaan luomua. Lähiruokana käytämme mm. luomunaudanjauhelihaa, joka tulee Kruusilasta Ylivesän luomutilalta. • Olemme olleet vuodesta 2019 Reilun kaupan seurakunta ja käytämme mm. reilun kaupan kahvia. • Keskitämme ostomme, jotta päästöjä tulee vähemmän. Siivousaineet mitoitamme täsmällisesti, jolloin jäämiä ei jää pinnoille eikä siirry luontoon. • Uuteen Salon seurakuntataloon tulee otsoniveteen perustuva siivous, jolloin emme käytä siivousaineita enää kuin vaativissa kohteissa, kuten WC. Tästäkin luonto kiittää. • Kertakäyttöastioita käytämme todella harvoin. • Kiinteistöissämme on biojäteastiat. • Kiinteistöjen maalämpötyö jatkuu kirkoissa ja muissa tiloissa. • Hautausmailla olemme luopumassa fossiilisista polttoaineista. Ruohonleikkurit vaihdamme sähkökäyttöisiksi, myös akkukäyttöisiä työvälineitä on käytössämme. • Lannoitteina käytämme luonnonmukaisia tuotteita kuten merilevälannoitetta, hevosen- ja kanankakkaa sekä pitkävaikutteisia lannoitteita. Kasvinsuojeluaineita emme käytä enää juuri lainkaan. Homeen ja härmän torjunnassa käytämme hautausmailla otsonivettä. • Niittykukkia ja perennoja kylvämme lisää hautausmaiden ja kirkkojen läheisyyteen. Esimerkkeinä perennauurnahautausmaa Kiikalassa, Perniön hautausmaalla pörriäisille kylvetyt niittykukat ja pörriäispelto Perttelissä. • Halikossa lampaat ovat kesäisin niittyalueella, jonka myötä luonnonkukat ovat lisääntyneet. • Kiikalan lentokentän sivulla olevalle paahdealueelle olemme istuttaneet ajan myötä kadonneita kasveja. • Suoalueita ennallistetaan ja metsät ovat jatkuvapeitteisiä. • Osallistumme sähkönsäästöön laskemalla lämpötilaa noin 20 asteeseen niissä kiinteistöissä, joissa se on teknisesti ja toiminnan kannalta mahdollista. Kirkoissa lämpötila pidetään noin 18 asteessa, jos on tilaisuuksia, muuten alle 16 asteessa. Sähkölämmitteisissä leirikeskuksissa lämpötila pidetään 15 asteessa käyttökatkosten ajan. Valot sammutetaan tiloista aina, kun niissä ei oleskella. Olemme mukana valtionhallinnon Astetta alemmas -energiansäästökampanjassa. • Uuden seurakuntakeskuksen katolle asennetaan aurinkovoimala. Sokheng Nhoung osallistuu Lähetysjuhlien avajaisiin lauantaina 27.5. TERO RUOTSALA Pörriäispellon Perttelissä on kuvannut Lahja Laaksonen.

1/2023 6 Katse kuplan ulkopuolelle RIITTA KOIVISTO Syksyllä Salon seurakunnassa opiskeltiin vieraita uskontoja, hindulaisuutta, buddhalaisuutta, shintolaisuutta ja juutalaisuutta. Joulukuussa viimeisellä kerralla vuorossa oli islam. Luennoitsijana tällä kertaa oli kirkkoherra Timo Hukka. Suunnitelmana oli kuvata islamin luonnetta ja jättää esimerkiksi vuosiluvut ja eri suuntausten nimet syrjään. Ne löytyisivät lukion oppikirjoista. Hukka kertoi kyllä miettivänsä, miten iloinen olisi siitä, jos jossakin esiteltäisiin kristinuskoa ja esittelemään olisi kutsuttu paikallinen imaami… Mitähän kuulijoiden mielessä liikkuu? Kysytään luennon jälkeen Kirsti Niemiseltä. Vaihtoehtoja kalenterin täydeltä Pari vuotta eläkkeellä oloa on lisännyt Kirsti Niemisen mahdollisuuksia harrastaa päivisinkin. – Seuraan aktiivisesti, mitä kaupungissa tapahtuu. Mitä kaikkea on tarjolla seurakunnassa, kaupungissa, kansalaisopistossa, joka paikassa. – Poimin ne itselleni ylös, ja jos tulee paljon päällekkäisyyksiä, niin sitten joutuu punnitsemaan, mikä nyt olisi se juttu. Yksi tämän syksyn ”jutuista” on ollut Kirkkokadun opintopiiri ja vieraat uskonnot. – Haluaisin laajentaa kuplaani. Niin ymmärtää ihmisiä ja ympäröivää maailmaa paremmin. Huomaamatta seurakunta-aktiiviksi? Aiemmin seurakunta on tullut Niemistä lähelle lähinnä lasten partioharrastuksen myötä. Nyt syksyllä hän hämmästyi kuullessaan jonkun sanovan häntä seurakunta- aktiiviksi. – Kävin gospel-lattareissa ja aamulenkkikävelyillä ja nyt tätä sarjaa. Siinä on jo kolme juttua tähän syksyyn. Se on aika paljon yhden tuottajan asioita. Aamulenkkikävelyitä keskustassa oli vain muutama ja ne liittyivät kampanjaan – toisin kuin muutamalla muulla alueella – mutta konsepti on Niemisen mukaan hauska. –Ajattelin että menen sinne, koska jos ei osallistu, niin se on viesti, että tätä ei tarvita. Jos osallistuu, niin se on viesti, että hei, tätä voitaisiin kaivata, ja sitten saattaisi tulla jatkoa. Gospel-lattarit ovat olleet mukavaa liikuntaa. – Siinähän nyt näkyy, että se on seurakunnan työtä, mutta ei se haittaa. Seurakunnan järjestämä luentosarja on tuntunut sisällöltään neutraalilta. Yksi leimallisesti ”seurakunnallinen” asia on ollut se, että kokoontumissaliin Salo-Uskelan seurakuntataloon on ollut ”järjettömän vaikea löytää”. – Joka kerta tullaan aina eri sokkeloisen reitin kautta. Tilanne toivottavasti korjaantuu, opintopiiri nimittäin saa jatkoa. Seurakunta-aktiivin leima ei tunnu Kirstistä oikein omalta. – Toisaalta ei pidä myöskään olla sitä mieltä, ettei voi osallistua, kun se on seurakunnan työtä. Että täytyy silläkin tavalla olla avoin. Mitä uutta islamista? Islamilaisuus on maailman tapahtumissa ja uutisissa paljon esillä ja tuntuu siksi Kirstistä ajankohtaiselta aiheelta. Muuten se ei tunnu sen läheisemmältä kuin muutkaan esillä olleet uskonnot. Luennossa kävi hänen mielestään hyvin ilmi se, että jos tarkastellaan ”meidän näkökulmasta” islamilaisia, niin moni asia näyttäytyy tosi oudolta. Mutta jos ymmärtää, mistä lähtökohdasta toiset toimivat siten kuin toimivat, niin vaikkei ihan kaikkea hyväksyisi, sen voi ymmärtää kuitenkin. Uusi asia hänelle oli kuulla, että muslimiuskovalle Koraanin tärkein anti eivät ole säännöt ja määräykset, eikä kirjaa lueta niin kuin lakia, vaan sillä lailla ”kuin virsiä veisattaisi”. – En tiennyt, että islamilaisten suhde Koraaniin on niin kokonaisvaltainen. Että monet osaavat sen kokonaan ulkoa ja että se on niin kuin virsilaulua. – Se avasi vähän silmiä kyllä. Pidän itse virsilaulusta, ja jos islamilainen pitää Koraanista yhtä paljon, niin kyllä hän sitten pitää siitä paljon. Kirsti Nieminen kuunteli syksyllä koko vieraista uskonnoista kootun luentosarjan. Utelias mieli on jo kodin peruja. KIRKKOKADUN OPINTOPIIRI TUTKII KEVÄÄLLÄ KOTOISIA HERÄTYSLIIKKEITÄ Sarjan aloitti herännäisyys 1.2. Evankelisuus 15.2. Lestadiolaisuus 1.3. Rukoilevaisuus 15.3. Viidesläisyys 29.3. Lähetysjärjestöt ja herätysliikkeet 12.4. Kevätjuhla 26.4. KOKOONTUMISET KESKIVIIKKOISIN SALO-USKELAN SEURAKUNTATALOSSA Käynti Torikatu 6 Aikataulu: – klo 13–13.20 kahvit – klo 13.20–14 alustus – klo 14–14.30 tilaa kysymyksille ja keskustelulle. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

7 www.salonseurakunta.fi Diakoniatyö lähelläsi – mukana muutoksessa Turvaverkkona tulevaisuuden seurakunta AILA PARKKINEN Diakonia muuttuvassa yhteiskunnassa -koulutuksessa pohdimme tulevaisuutta heittäytymällä ja kuvittelemalla ”Entä jos?”. Toivottuun tulevaisuuteen on vaikea päästä, jos sitä ei pysty edes kuvittelemaan. Ajatuksemme tulevaisuudesta ohjaavat nykyhetken toimintaamme ja sen vuoksi meidän tulee haastaa oletuksiamme. Miten ajatella uudella tavalla vanhoja asioita? Salon seurakuntaan valmistuu uusi seurakuntatalo, joka voi muodostua kaikille avoimeksi ja yhteisöllistä, kiireetöntä ja läsnä olevaa yhdessäoloa tarjoavaksi paikaksi. Kaikki eivät kuitenkaan koe seurakuntaa omakseen, eivätkä sen vuoksi tai jostain muusta syystä hakeudu seurakunnan kokoavaan toimintaan. Salonseutulaiset, sekä uudet vaaleilla valitut luottamushenkilöt, ovat parhaita asiantuntijoita vaikuttamaan tulevaisuuteen. Suunnittelu, toteutus ja arviointi tulee tehdä yhdessä oman paikan löytämiseksi seurakunnassa. Ovi on jätettävä auki – edes raolleen – myös heille, jotka eivät itse ehdi, jaksa tai jostain syystä voi tai halua kuulua joukkoon. Kaikki eivät ole aktiivisia seurakuntalaisia, toimijoita ja osallistujia. Annetaan hiljaisenkin äänen kuulua ja näkymättömän näkyä: pyritään pikkuhiljaa kohti diakonisempaa seurakuntaa. Perheiden eriarvoistuminen Korona-ajan myötä valmiina kotiin tilattavat palvelut ovat lisääntyneet. Perheet jakautuvat yhä selkeämmin niihin, joilla on varaa tilata kauppaostokset tai ruoka- ja siivouspalvelu kotiin ja niihin, joilla rahat eivät riitä edes ruokaan itse kaupasta ostaen. Toisilla perheillä on vahvat tukiverkostot ja toisilta ne puuttuvat kokonaan tai ovat kaukana. Salon seurakunnassa alkoi syksyllä 2022 PikkuHelppi palvelu, joka tarjoaa pienten lasten vanhemmille tukea lastenhoitoapuna (katso s. 9). Palvelu syntyi vuonna 2017 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä lastenohjaajien innovaationa ja sitä toteutetaan jo kymmenissä seurakunnissa. Tämä on oiva esimerkki siitä, kuinka tulee tarkastella toimintaa ja miettiä uusia toimintatapoja. Maailma muuttuu ja yhä useampi etääntyy kirkosta, mutta tuen ja avun tarve ei katoa. Meidän tulee tarjota turvaverkkoja myös ilman velvollisuutta sitoutumiseen ja osallistumiseen. Etsimme vapaaehtoisia! Olisiko sinulla antaa aikaasi vapaaehtoistoiminnalle? Salon seurakunnassa on tarjolla vapaaehtoistehtäviä, joihin etsitään juuri sinua! Tällä hetkellä on tarjolla mm. seuraavia tehtäviä. Ulkoiluystäväksi Perniöön Ikäihminen etsii ulkoiluystävää Perniön keskustan tuntumaan. Kaffemukin kahvinkeittäjä Lähetyskahvio Kaffemuki kokoontuu maanantaisin klo 13–15 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. Kaipaamme joukkoomme kahvinkeittäjää/-keittäjiä! Tehtävään kuuluu pöydän kattaminen ja kahvinkeitto ennen tilaisuuden alkua ja pöydän korjaaminen ja tiskaus Kaffemukin loputtua. Tehtävään voi ilmoittautua yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Joka maanantaiksi ei tarvitse sitoutua. Vapaaehtoisia Lähetysjuhlille Suomen Lähetysseuran Lähetysjuhlat järjestetään Salossa 27.–28.5. Tehtäviä löytyy keittiössä ja erilaisissa järjestelyissä, mahdollisesti myös ennen viikonloppua. Tiedot tehtävistä verkkosivuilla www.vapaaehtoistyo.fi Mikäli et löydä sopivaa tehtävää, voit ilmoittautua vapaaehtoisten listalle ja otamme sinuun yhteyttä. Mietitään, mitkä olisivat juuri sinun kiinnostuksen kohteesi ja miten ne voisivat toteutua seurakunnan vapaaehtoistehtävissä. Lisätietoja antaa Sanna Saramo p. 044 774 5296, sanna.saramo@evl.fi. Mihin tulisit/osallistuisit ja mitä tarvitset/odotat? ”En osaa oikein vastata. Kahvilajuttu vois olla se, miksi tulisin.” Mies 45 v ”Toivoisin lastentapahtumia ja vertaistukiryhmää kouluikäisten lasten vanhemmuuden haasteisiin.” Nainen 51 v ”Tapahtumat ja toiminnot lapsiperheille kiinnostavat ja ovat itselle ajankohtaisia, vauvakerhot, iltaperhekerhot ja kahvilatoiminta kiinnostavat jatkossa. Myös nuorten aikuisten toiminta ja lapsivapaat hetket voisivat saada liikkeelle! Partiotyölle toimivat tilat keskustaan, jonne lasten ja nuorten on helppo tulla!” Nainen 30 v ”Pääsis lapsen kanssa jotain tekemään, ehkä jotainmuskarityyppistä tai kerhomeininkiä. Kaverin kanssa voisin tulla kahville, mutta yksin en kyllä tulisi!” Nainen 22 v ”Varmaan joku tällanen lastenjuttu, tapahtuma ja kahvilaan vois ehkä tulla käymään…” Mies 49 v UNSPLASH

8 1/2023 Tervetuloa kirkkoon! Jumalanpalveluksen voi kuunnella sunnuntaisin klo 10 Järviradiosta taajuudella 102,9 MHZ sekä nettiradiosta, joka löytyy seurakunnan verkkosivujen etusivulta. Seurakunnan YouTube-kanavalle tulee välillä katsottavaksi jumalanpalveluksia. KUUSJOEN KIRKKO 200 V Kuusjoen kirkon 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetään erityisiä tapahtumia. Juhlavuoden logon on suunnitellut Katariina Tuovinen. Helmi- ja maaliskuun tapahtumat juhlavuoteen liittyen kirkossa: • Tuomasmessu su 26.2. klo 17. Opiskelija Eeli Hellsten saarnaa ja musiikissa on mukana Kuusjoen kirkkokuoro. Teejatkoilla Eeli kertoo Kanadan harjoittelustaan. • Elämäni virret su 12.3. klo 17. Riitta Hurtta kertoo itselleen tärkeistä virsistä, jotka lauletaan yhdessä Kirsi-kanttorin säestyksellä. • Perhemessu lasten ehdoilla su 19.3. klo 12. Lähde lasten kanssa kotikirkkoon ehtoolliselle leipäsunnuntaina. • Marianpäivän messu su 26.3. klo 10. Yhteissyntymäpäiväjuhla seurakuntatalossa. VILLASUKKA- JA KITARAKIRKKO PERTTELISSÄ • Perttelin kirkossa vietetään su 12.2. klo 10 kitarakirkkoa villasukissa. Papit ovat kuulleet, että käsitöitä tehdessä on hyvä rukoilla. Tervetuloa siis kotoisaan kirkkoon villasukat jalassa ja kutimet kainalossa, jos sinulla sellaiset kulkee matkassa. Ilman niitäkin olet tervetullut. Kirkkokahvia myös tarjolla. • Lähde lasten kanssa ehtoolliselle leipäsunnuntaina 19.3. klo 10 Perttelin kirkon perhemessuun, jossa ollaan koolla lasten ehdoilla. TUHKAMESSU SALON KIRKOSSA Tuhkakeskiviikkoa vietetään 22.2., ja paastonaika alkaa. Salon kirkossa on klo 18 tuhkamessu, jossa voi ottaa tuhkaristin otsaansa katumuksen ilmauksena. Tuhkakeskiviikko on saanut nimensä siitä, että Raamatussa säkkiin pukeutuminen ja tuhkan ripotteleminen pään päälle ovat eräs vertauskuva katumukselle ja parannukselle. LÄHETYSPYHÄ MARTTILASSA Marttilan kirkossa su 26.2. klo 10 messussa saarnaa Kosti Kallio Evankelisesta lähetysyhdistyksestä (ELY). Messun jälkeen on kirkkokahvit ja lähetyshetki seurakuntatalossa, jossa lauletaan Siionin kannelta ja kuullaan Evankelisen lähetysyhdistyksen kuulumisia. Mukana ovat Kosti ja Sirpa Kallio, Tero Vaarna, Pirjo Lahti ja Pirjo Harstinen. Kahviraha menee nimikkolähetti Anna Makeevan työlle Virossa. KIRKKORETKI USKELAN KIRKKOON Tervetuloa kirkkoretkelle Uskelan kirkkoon su 12.3. Klo 10 alkavassa messussa siunataan tehtäväänsä Salon seurakunnan luottamushenkilöt. Bussikuljetus: Klo 8.30 Kosken seurakuntatalo–Härkätie–klo 9 Marttilan seurakuntatalo–Härkätie–Salontie–Vaskiontie–klo 9.20 Vaskion Sale–Vaskiontie–klo 9.30 Halikon kirkon parkkipaikka– Kirkkorinne–Hornintie–Halikontie–Mariankatu–Uskelan kirkko. Linja-auto jättää matkalaiset parkkipaikalle, josta on kavuttavaa ylämäkeä noin 50 metriä kirkkoon. Ei ennakkoilmoittautumista. Reitin varrelta voi tulla kyytiin. Omavastuu 5 € (mielellään tasaraha) maksetaan kuljettajalle. Messun jälkeen kirkkokahvit kirkossa. Paluulähtö noin klo 12. PERHEIDEN PYHÄ HALIKOSSA Leipäsunnuntain 19.3. perheiden pyhä alkaa klo 10 Halikon kirkon messulla, jossa on mukana myös lapsikuoro Allegro. Messun jälkeen Halikon seurakuntatalossa on maksuton lounas ja taidepaja. Lounaalle tulee ilmoittautua viim. 14.3. netissä. ANGELNIEMEN KIRKOSSA • 12.2. Sanajumalanpalvelus klo 13. HALIKON KIRKOSSA • 12.2. Iltamessu klo 18. • 19.2. Laskiaismessu klo 10. • 26.2. Messu klo 10. • 5.3. Messu klo 10. • 12.3. Iltamessu klo 18. • 19.3. Messu klo 10. Perheiden pyhä. • 29.3. Lasten pääsiäiskirkko klo 10. KIIKALAN KIRKOSSA • 12.2. Messu klo 17, uusien isosten siunaaminen. • 26.2. ja 19.3. Messu klo 10. KISKON KIRKOSSA • 19.2. ja 19.3. Messu klo 10. KOSKEN KIRKOSSA • 19.2. Perhekirkko klo 10. • 19.3. Messu klo 10. Yhteistyössä Kosken Eläkeyhdistyksen kanssa. KOSKEN KAPPELISSA • 5.3. Messu klo 18. KUUSJOEN KIRKOSSA • 26.2. Tuomasmessu klo 17. • 19.3. Perhemessu klo 12. • 26.3. Marianpäivän messu klo 10. Yhteissyntymäpäiväjuhla. MARTTILAN KIRKOSSA • 12.2. Messu klo 10. Marttilan Marttien sudenpentujen partiolupauksen anto. • 26.2. Messu klo 10. Lähetyshetki seurakuntatalossa. • 12.3. Iltamessu klo 18. • 26.3. Marianpäivän messu klo 10. MUURLAN KIRKOSSA • 5.3. ja 26.3. Messu klo 10. PERNIÖN KIRKOSSA • 26.2., 5.3. ja 26.3. Messu klo 10. PERTTELIN KIRKOSSA • 12.2. Villasukkakirkko klo 10. • 5.3. Messu klo 10. • 19.3. Leipäsunnuntain perhemessu klo 10. SALON KIRKOSSA • 12.2., 26.2., 5.3., 12.3., 19.3. ja 26.3. Iltamessu klo 17. • 17.2. ja 17.3. Nuorten messu klo 18. • 19.2. Laskiaisen iltamessu klo 17, mukana toteuttamassa talven päivärippikoulu. • 22.2. Tuhkamessu klo 18. • Avoimet ovet tiistaisin klo 12–13.30. Arkipäivän retriitti musiikin hoivassa. • Päiväehtoollinen to 9.3. ja 23.3. klo 13. SUOMUSJÄRVEN KIRKOSSA • 26.3. Perhekirkko klo 10. SUOMUSJÄRVEN SEURAKUNTAKESKUKSESSA • 19.2. ja 5.3. Messu klo 10. SÄRKISALON KIRKOSSA • 19.2. ja 26.3. Messu klo 13. TOIJAN VALOPILKUSSA • 12.2. ja 26.3. Pyhäpäivän hartaus klo 13. USKELAN KIRKOSSA • 12.2. Messu klo 10. • 26.2. Talven päivärippikoulun konfirmaatiomessu klo 11. • 5.3. Laskettelurippikoulun konfirmaatiomessu klo 11. • 12.3. Messu klo 10. Uusien luottamus- henkilöiden tehtävään siunaaminen. • 26.3. Messu klo 10. VASKION KIRKOSSA • 26.2. Messu klo 13. • 26.3. Messu klo 10. MARITTA MÄÄTTÄNEN PIXABAY

www.salonseurakunta.fi 9 Pientä apua perhearkeen PikkuHelppi on perheiden tarpeisiin kehitettyä matalan kynnyksen toimintaa. Se tarjoaa pienten lasten vanhemmille apua arjen pienissä asioissa ja askareissa esim. lastenhoitoapua. Lisäksi on mahdollisuus myös keskusteluihin. PikkuHelppi tulee apuun, kun vanhempaa väsyttää ja hän kaipaa hetken hengähdystä. Toiminta on maksutonta, ja työntekijöinä ovat seurakunnan lastenohjaajat. Lastenhoito tapahtuu ensisijaisesti perheiden kotona tai ulkona. Sairasta lasta ei voida hoitaa eikä palveluun sisälly kodinhoitoa. Toiminnassa työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus. Apua tarjotaan sovitusti, esimerkiksi 1–4 kertaa kaudessa. Käyntikertoja voi olla enemmän, jos perheen tilanne on haastava. Yksi käyntikerta kestää 1–3 tuntia. PikkuHelppiin ilmoittaudutaan osoitteessa www.salonseurakunta.fi > Tule mukaan > Lapsille ja lapsiperheille. Tiedusteluihin vastaa: Anne-Maarit Pesola p. 044 774 5341, anne-maarit.pesola@evl.fi. Lapsille ja lapsiperheille Netissä: www.salonseurakunta.fi > Tule mukaan > Lapsille ja lapsiperheille. Facebookissa: Salon seurakunta lapset ja perheet Instagramissa: salonseurakuntalapsetjaperheet PERHEKERHOT, ILTAPERHEKERHOT, VAUVAKERHO Perhekerhoja on tarjolla Halikossa, Kiikalassa, Koskella, Kuusjoella, Marttilassa, Perttelissä ja Salon keskustassa. Iltaperhekerhoja on Halikossa, Perniössä, Salon keskustassa, Suomusjärvellä ja Särkisalossa. Lisäksi Halikossa kokoontuu vauvakerho. PYHÄKOULU Ti 14.2. ja 14.3. klo 17.30 Angelniemellä, Kokkilantie 775. Tervetuloa koko perheen voimin tai 4-vuotiaasta ylöspäin itsekseenkin. Puuhaillaan, leikitään, lauletaan ja pohditaan Raamatun kertomusten ympärillä. Luvassa myös iltapalaa. Mukana Johanna Routasalo. ÄITIEN ILLAT Rentouttavaa yhdessäoloa eri-ikäisten lasten äideille Halikon seurakuntatalon alasalissa ti 14.2. ja 14.3. klo 17.30–19. Helmikuun illassa vietetään ystävänpäivää tarjoilun ja rentoutumisen merkeissä. Lastenhoidossa ota yhteyttä: annukka.saarinen@evl.fi. PERHEIDEN TALVIPUUHAPÄIVÄ Ke 22.2. klo 10–17 Naarilan leirikeskuksessa. Puuhailua sisällä ja ulkona, tarjolla lettuja ja makkaraa. Sauna on lämmin ja avantoonkin pääsee. Lisätietoja p. 044 774 5290/Vilho Routasalo. PERHELEIRI Alakouluikäisille lapsille perheineen 31.3.– 2.4. Naarilan leirikeskuksessa. Hinta 20 €/ hlö. Ilmoittautumiset 13.2.–20.3. www. salonseurakunta.fi/koululaisille -> retket ja perheleirit. Lisätietoja lea.pistemaa@evl.fi tai p.044 774 5280. NUKKETEATTERI PIKKUSAARAN ESITYS Kertomus ”Miksi” to 16.2. klo 9 ja 10 Kosken seurakuntatalossa. Esityksen kesto n. puoli tuntia ja se sopii yli 3-vuotiaille. TERVETULOA PERHEKIRKKOON! Katso perhekirkot sivulta 8. PÄIVÄKERHOILMOITTAUTUMINEN Syksyllä alkaviin ensi kauden päiväkerhoihin ilmoittaudutaan toukokuussa. Tietoa tulossa lähempänä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.salonseurakunta.fi/koululaisille. KOULULAISTEN KESÄKERHO 1.–3.-luokkalaisille 5.–21.6. Halikon seurakuntatalon alasalissa. Kerho avoinna klo 8–16, varsinainen toiminta-aika klo 10–14. Kesäkerhossa tarjotaan lounas ja välipala. Hinta 80 €. Ilmoittautuminen alkaa ma 13.3. klo 18, mukaan mahtuu 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta. KESÄLEIRIT Alakoululaisten kesäleirien ilmoittautuminen alkaa ma 13.3. klo 18 www.salonseurakunta.fi/koululaisille -> koululaisten leirit. Koululaisille Kolmevuotiaita juhlitaan! Tänä vuonna kolme vuotta täyttävät saavat seurakunnasta kutsun kevään aikana järjestettäviin perhekirkkoihin. Kirkosta he saavat mukaansa pienen lahjan. • Halikon kirkko 19.3. klo 10. • Kosken kirkko su 19.2. klo 10. • Kuusjoen kirkko su 19.3. klo 12. • Marttilan kirkko su 2.4. klo 10. • Perniön kirkko su 2.4. klo 10. • Perttelin kirkko su 19.3. klo 10. • Suomusjärven kirkko su 26.3. klo 10. Kymppisynttärit Kymppisynttäreitä vietetään tänä vuonna kolmena päivänä 29.4., 30.4. ja 1.5. Naarilan leirikeskuksessa. Kaikille seurakuntaan kuuluville tänä vuonna 10 vuotta täyttäville lähtee kutsu synttäreille postitse kotiin, mutta kaikki vuonna 2013 syntyneet ovat tervetulleita mukaan juhlimaan. Lapsiparkki Koskella ja Marttilassa Lapsiparkkiin voit tuoda lapsesi hetkeksi hoitoon käydäksesi kaupassa tai muilla asioilla tai saadaksesi hetken hengähdystauon itsellesi. Lapsiparkki ti 7.3. ja 21.3. klo 14–17 Kosken seurakuntatalossa sekä ke 8.3. ja 22.3. klo 14 Marttilan seurakuntatalossa. Lapsiparkkia pitävät Kati-lastenohjaaja ja Tiina-diakoni. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä klo 17 mennessä viestillä Katille p. 044 744 3220. Perheiden elokuvailta Ma 13.3. klo 18 elokuvateatteri Lumossa. Aikuisille elokuva Bonusperhe, kouluikäisille Risto Räppääjä ja villi kone. Alle kouluikäisille lastenhoito seurakuntatalon päiväkerhotiloissa. Ilmoittautumiset 13.2.–9.3. www.salonseurakunta.fi > Tule mukaan > Lapsille ja lapsiperheille > perheiden leirit, retket ja tapahtumat. Liput 7 €/hlö, seurakunta tarjoaa popparit ja lastenhoidossa iltapalaa. Lisätietoja: p. 044 774 5341, anne-maarit.pesola@evl.fi. Lapsiperheiden avantosauna Kylmäuintia lasten ehdoilla ti 7.3. ja 21.3. klo 17–19 Naarilan leirikeskuksessa. Sauna on lämmin, löylyt sopivat ja vesi virkistävää. Lisätietoja: Anne-Maarit Pesola p. 044 774 5341. Perheretki Tallinnaan 4.–5.6. Retki sisältää laivamatkat Eckerö Linellä, aamiainen laivalla menomatkalla, majoituksen Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa, Aqua Centerin käytön, lounaan sunnuntaina hotellilla ja sisäänpääsyn Proto-keksintötehtaaseen. Hinta: Lapset 2–6 v 80 €, nuori 7–17 v 100 €, aikuiset 150 €. Ilmoittautuminen 30.4. mennessä netissä. Tiedustelut: p. 044 774 5360, sanna.laakkonen@evl.fi. KATJA NURMIO

1/2023 10 Käsityöpiirit ja -kerhot Käsityö- ja keskustelukerho Toijan Valopilkussa parillisilla viikoilla tiistaisin klo 13. Käsityöpiiri Muurlan seurakuntakodissa parillisilla viikoilla torstaisin klo 13. Kässäkerho Perniön seurakuntatalossa parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 12. Sukkapiiri Salon kirkon sivusalissa keskiviikkoisin klo 10–12. Kudotaan diakoniatyön asiakkaille. Kansainvälinen käsityöpiiri Salo-Uskelan seurakuntatalossa keskiviikkoisin klo 11–14. Käsityöpiiri Suomusjärven seurakuntakeskuksessa parillisilla viikoilla maanantaisin klo 12. Raamattu- ja rukouspiirit Naisten raamattupiiri Maanantaisin klo 18.30 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. Raamattu- ja rukouspiiri Torstaisin klo 18 Halikon seurakuntatalon alasalissa. Raamattupiiri To 23.2. ja 23.3. klo 13 Kiikalan seurakuntatalossa. Raamattu- ja rukouspiiri Keskiviikkoisin klo 18 Kuusjoen seurakuntatalossa. Raamattupiiri Maanantaisin klo 18.30 Muurlan seurakuntakodissa. Raamattupiiri Keskiviikkoisin parillisilla viikoilla klo 13 Ollikan seurakuntakodissa. Uskon aakkoset -piiri Torstaisin parittomilla viikoilla klo 13 Suomusjärven seurakuntakeskuksessa. Raamattupäivä To 16.2., 23.2., 2.3. ja 9.3. klo 18 Ollikan seurakuntakodissa. Opetussarja Psalmeista, mukana raamattukouluttaja/evankelista Tomi Stenvall. Liittyy Missioon. Rekijoen rukouspiiri Tiistaisin parittomilla viikoilla klo 18.30 Koivusilla, Reväntie 181. Rukousaiheet: pirkko. koivunen@evl.fi tai 044 735 8622. Aikuisten toimintaa Yhteiskristillinen Ollikkala-ilta Tiistaisin klo 18.30 Ollikan seurakuntakodissa. Toivoa naisille -piiri Ma 6.3. klo 15 Salo-Uskelan srk-talon kappelissa. Toivoa naisille -työ (TWR Women of Hope) kokoaa naiset ympäri maailman rukoilemaan toistensa puolesta. Tiedustelut: Marjut Peltoniemi-Hannila p. 040 847 1998. Muita kerhoja, piirejä ja kokoontumisia Arvon kammari Ma 20.2., 6.3. ja 20.3. klo 13 Ollikan seurakuntakodissa. Piiri ikäihmisille. Eläkeläisten iltapäiväkerho Ti 14.2. ja 14.3. klo 13 Kiskon seurakuntatalossa. Iltarusko Ma 20.2. ja 13.3. klo 13 Särkisalon seurakuntakodissa. Jumpparyhmät Vapaaehtoisten ohjaama jumppa ikäihmisille. • Miesten jumppa perjantaisin klo 9 Salon työväentalolla. • Naisten jumppa maanantaisin klo 10 Salon työväentalolla. • Naisten tuolijumppa tiistaisin klo 10 Ollikan seurakuntakodissa. Juttukammari Keskiviikkoisin klo 15–17 Kirkkokadun diakoniakeskuksessa. Avoin keskusteluryhmä mielenterveyskuntoutujille. Kaiken kansan aamupala Ke 1.3. ja 29.3. klo 10 Kuusjoen seurakuntatalossa; ohjelmallinen aamupalatuokio. Erityisruokavaliot p. 044 774 5331 / Raisa. Kontaktipiiri näkövammaisille ja heidän läheisilleen Ke 15.2. ja 15.3. klo 13.30 Halikon seurakuntatalossa. * 15.2. mukana hoivamuusikko Terhi Lehtovaara. Lukupiiri Ti 14.2. ja 14.3. klo 15 Vaskion seurakuntakodissa; lukupiiri, keskustelua ja kahvittelua, vetäjänä Anne Järvinen. Järj. Vaskion kirkkoyhdistys. Miesten illat Tarinaniskua tarjoilujen äärellä Halikon seurakuntatalossa: • To 9.3. klo 18. • Ke 15.3. klo 18.30 (työikäiset miehet). Naistenpiiri Ma 13.2. ja 6.3. klo 18 Perttelin seurakuntatalon Yhteiskammarissa. Vapaaehtoisten luotsaama matalan kynnyksen keskustelu- ja käsityöilta. Porinapiiri Maanantaisin parillisilla viikoilla klo 10 Kirkkokadun diakoniakeskuksessa. Avoin keskusteluryhmä ajankohtaisista asioista kiinnostuneille. Aiheet: * 20.2. vanhuus. * 6.3. kirkonkellot * 20.3. lapsuus Seurakuntapiiri To 9.3. klo 10 Kiikalan seurakuntatalossa. Siskon Kamarin keskustelu- ja askartelupiiri Keskiviikkoisin parillisilla viikoilla klo 12–14 Ollikan seurakuntakodissa. Tiinan tiistai Tiistaisin parillisilla viikoilla klo 10 Marttilan seurakuntatalossa; jutustelua kahvikupposen äärellä. Valopilkkuilta Tiistaisin parittomilla viikoilla klo 18 Valopilkussa Toijassa. Sanaa ja sumppia. Lauletaan viisikielisestä ja virsikirjasta. Varttuneen väen kerho • Angelniemen seurojentalossa ke 22.2. ja 29.3. klo 14. Kyytitarpeet kerhoviikon ma mennessä: Tomi Pelkonen, p. 0400 225 633. • Muurlan seurakuntakodissa ke 15.2. ja 15.3. klo 13. *15.2. kuva- ja videoterveisiä maailmalta, mahdollisuus nauttia lihaseljankakeittoa lähetystyön hyväksi klo 12. • Vaskion seurakuntakodissa ma 20.2. ja 27.3. klo 13. Ystävänkammari Ma 6.3. klo 14 Kuusjoen seurakuntatalossa; vanhanajan kinkerit, mukana Aki Toivoniemi. Ohjelmallinen iltapäivä ikäihmisille. Ystäväpiiri Tiistaisin klo 11.30 Perttelin seurakuntatalon kahviossa. Kuljetuksissa yhteys p. 040 849 6720/Sari. Äijäklupi Ke 15.2. ja 15.3. klo 18 Perniön seurakuntatalon takkahuoneessa. Kohtaamispaikkoja Lähetyksen kohtaamispaikka Lauantaisin klo 11–14 Halikon kotiseutumuseon vieressä, Kirkkorinne 5. Arpoja, kahvia ja pullaa pientä korvausta vastaan. Hartaus kuukauden ensimmäisenä aukiolokertana klo 12. Olohuone ja kahvila Onnela Maanantaisin klo 12–15 Kiikalan seurakuntatalossa. Vapaaehtoisten ylläpitämä kaikille avoin kohtaamispaikka. * 13.2. vieraana Kiikalan ja Suomusjärven aluekappalainen Tapio Hietalahti. Lähetyskahvio Kaffemuki Maanantaisin klo 13–15 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. Kahvittelua ja seurustelua klo 13, ohjelmaa klo 14. Kahviraha kohdennetaan Salon seurakunnan nimikkolähettien ja nimikkokohteissa tehtävälle työlle. Tutun tupa Keskiviikkoisin klo 9–11 Kosken seurakuntatalossa. Aamukahvia ja jutustelua. Katso tarkemmat tiedot toiminnasta: www.salonseurakunta.fi/tapahtumat Diakoniatyön miesten jumpparyhmä kokoontuu perjantaiaamuisin Salon työväentalolla. Yhdessä voimistellaan vapaaehtoisten ohjaajien johdolla. Mukaan mahtuu, tervetuloa! UNSPLASH SEURAKUNNAN VIESTINTÄ SANNA SARAMO

11 www.salonseurakunta.fi Hoivamuusikon mukaan musiikkihetkiin Hoivamuusikko Terhi Lehtovaara aloittaa Laulunarvoiset-ryhmän, joka on tarkoitettu erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan vapaaehtoisina hänen rinnallaan hoivalaitoksissa järjestettävissä musiikkihetkissä. Myös hoivamusiikkitoiminnasta muutoin kiinnostuneet ovat tervetulleita. – Ryhmässä tutustutaan hoivamuusikon työkalupakkiin laulaen, soittaen, musiikkia kuunnellen ja erilaisia helppoja musiikkiharjoituksia ryhmässä kokeillen, Terhi kertoo. Ryhmässä harjoitellaan yhdessä hoivamuusikon käyttämää peruslaulustoa, mutta ensisijainen tarkoitus ei ole esiintyä, vaan olla mukana osallistuttamassa asukkaita yhteiseen musiikkihetkeen. Laulunarvoiset-ryhmään voi osallistua, vaikka ei olisi kokenut laulaja tai aktiivinen musiikin harrastaja, mutta musiikkitaustasta toki on hyötyä ja iloa. – Tervetulleita ovat mukaan myös ne, jotka kokevat olevansa vain itse ”laulunarvoisia”, eivätkä halua osallistua vapaaehtoistoimintaan, rohkaisee Terhi. Ryhmä kokoontuu kahden viikon välein, vuoroin Salon keskustassa ja Halikossa. Osallistujat voivat tulla mukaan kaikkiin kokoontumisiin tai vain oman alueen ryhmään. Kokoontumiset: • Ti 28.2., 28.3. ja 25.4. klo 10.30–12 Salon seurakuntatalossa. • Ti 7.3., 11.4. ja 9.5. klo 10.30–12 Halikon seurakuntatalossa. Lisätietoja: terhi.lehtovaara@evl.fi Ryhmään voi myös ilmoittautua ennakkoon. Hoivamuusikko Terhi Lehtovaara aloittaa Laulun- arvoiset-ryhmän, johon ovat tervetulleita kaikki hoivamusiikkitoiminnasta kiinnostuneet. Erityisesti ryhmä on tarkoitettu niille, jotka voisivat olla hänen kanssaan hoivalaitoksien musiikkihetkissä. DIAKONIATYÖ BALTIC GOSPEL SINGERS Su 12.2. klo 18 Perniön kirkossa Kuoroon kuuluu parikymmentä laulajaa ja viisipäinen orkesteri. Ohjelmisto on englanninkielistä. Useamman solistin mukanaolo kruunaa kuorolaulun. Vapaa pääsy, ohjelma 15 €. LAULUJA YSTÄVILLE Ti 14.2. klo 18 Perniön kirkossa Pekka Laakso laulaa ja soittaa ystävänpäivään liittyviä lauluja. Vapaa pääsy, ohjelma 15 €. RAHMANINOVIN VIGILIA La 18.3. klo 18 Halikon kirkossa Sergei Rahmaninovin vuonna 1915 säveltämä Vigilia on yksi maailman kuoromusiikin tunnetuimmista teoksista. Sen esittää 40-henkinen sekakuoro Vires Ensemble, jonka taiteellisena johtajana toimii Riku Laurikka. Vapaa pääsy, käsiohjelma 20 € aikuiset/15 € eläkeläiset/10 € opiskelijat. PERGOLESIN STABAT MATER La 25.3. klo 17 Perttelin kirkossa Stabat mater musiikkiopiston laulajien tulkitsemana. MARIANPÄIVÄN KONSERTTI Su 26.3. klo 18 Marttilan kirkossa Salon kanttoreista Maria, Lauriina, Kaisa, Kirsi, Terhi, Aija ja Matti musisoivat ja ohjelmassa sooloja, duettoja, lauluyhtyettä ja urkumusiikkia. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. KAMARIKUORO KEY ENSEMBLE: MISSA PAPAE MARCELLI Pe 31.3. klo 19 Halikon kirkossa Italialaisen Giovanni Pierluigi da Palestrinan Missa Papae Marcelli on renessanssikauden kuuluisin sävellys, tarinoiden ja myyttien ympäröimä. Key Ensembleä johtaa Mats Lillhannus. Vapaa pääsy, ohjelma 15 €. ELÄMÄNI VIRRET Su 12.3. klo 17 Kuusjoen kirkossa Riitta Hurtta kertoo itselleen tärkeistä virsistä, jotka lauletaan yhdessä Kirsi-kanttorin säestyksellä. Tilaisuus liittyy Kuusjoen kirkon juhlavuoteen. KIVET KIIKALASSA Veisutuokio torstaisin klo 17 Kiikalan seurakuntatalossa; yhteislaulua ja ääniharjoituksia Maria Sirénin johdolla. (Ei 2.3. eikä 30.3.) LAULUTUPA MARTTILASSA Kanttorin Laulutupa kutsuu laulamaan yhdessä kirkkovuoden ajankohtaisista aiheista Marttilan seurakuntatalolle. Laulutuvassa on tilaa myös laulutoiveille ja laulujen herättämille ajatuksille. Laulattamassa kanttori Aija Haapalainen. • 15.2. klo 14 lauluja ystävyydestä ja talvesta • 8.3. klo 14 paastonajan lauluja • 22.3. klo 14 lauluja ainakin Pyhästä Mariasta SULAT SUOMUSJÄRVELLÄ Laulutuokio ke 15.2., 1.3., 15.3. ja 29.3. klo 14, Suomusjärven seurakuntakeskuksessa; yhteislaulua kanttori Maria Sirénin johdolla. VIRSIPIIRI KOSKELLA Ti 14.2. ja 14.3. klo 10 Kosken Palvelukeskuksessa. Mukana diakoni Tiina Orre. VIRSIPYSÄKKI SALON KIRKOSSA “Oi muistatko vielä sen virren!” to 16.2. ja 16.3. klo 13–14 Salon kirkossa. Hoivamuusikko Terhi Lehtovaara päivystää ja laulaa tai veisaa sinulle tai sinun kanssasi lempivirtesi virsikirjasta, Siionin virsistä tai Siionin kanteleesta. VIRSI-ILTAPÄIVÄ HALIKOSSA Halikon seurakuntatalossa to 23.2. ja 23.3. klo 13, kahvit klo 12.30. Helmikuussa laulattamassa Maria Rainio-Alaranta ja maaliskuussa Kaisa Suutela-Kuisma, juontajana Jari J. Laiho. Järj. yhteistyössä Halikon karjalaisten ja Halikon eläkeliiton kanssa. KUOROT Kaikkien seurakunnan kuorojen tiedot: www.salonseurakunta.fi/musiikki. Yhteislaulua ja musiikkihetkiä Konsertteja

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=