Tulevaisuus tehdään yhdessä

37 Taiteilijapari elää ekologisesti Ossi Nyström Muotoilija ja kuvanveistäjä Pekka Pyykösen sekä kuvatai- teilija Rannveig Steinthórsdót- tirin kotoaan käsin pyörittämä Art & design Rannveig on taivas- salolainen yritys, jonka tuotteet valmistetaan niin luontoystäväl- lisesti kuin mahdollista. Ajatus ympäristön ja kaikenlaisten elä- mänmuotojen kunnioittamisesta on vahvasti läsnä myös perheen arjessa ja asumisessa. –Pyrimme käyttämään kierrä- tysmateriaaleja ja häiritsemään ympäröivää luontoa mahdolli- simman vähän, Pyykönen kertoo. MUUN muassa led-valaisimia, puisia kalusteita sekä metallisia naulakoita valmistava Pyykönen korostaa, että muotoilu ja kuva- taide eivät ole sama asia. –Tärkein ero tulee siitä, miksi joku esine tai tuote tehdään. Muotoilussa tehdään käyttöesi- neitä ja kuvataiteessa taide-esi- neitä. PYYKÖNEN kertoo kuitenkin tutkivansa mielellään sitä varsin häilyvää rajaa, joka esinemuotoi- lun ja kuvataiteen välillä kulkee. –Esimerkiksi nuo Medusa -pöy- dät ovat sellaisia, ettei siihen voi hirveästi painoa laittaa päälle. Ne ovat kyllä pöytiä, mutta moni käyttää niitä ihan vaan sisus- tusesineinä. Taiteilijapariskunta pyrkii käyt- tämään kaikenhankkimansama- teriaalinmahdollisimman tehok- kaasti hyödykseen. – Rannveig käyttää roskikses- tani löytyviä puupalasia töihinsä ja, jos on puuta, mitä ei pystytä käyttämään, niin se palaa takassa ja lämmittää taloa. VUONNA 1995 Islannin taide- akatemiasta kuvanveistäjäksi val- mistunut Steinthórsdóttir käyttää puupalasiamuunmuassa nukke- kodeissaan. –Kun olin pieni, minulla ei ol- lut nukkekotia, mutta aina haa- veilin, että saisin sellaisen. Nyt aikuisena olen sitten saanut jo useita, Steinthórsdóttir naurah- taa. Myös nukkekotien kohdalla voidaan pohtia, onko kyseessä käyttö- vai taide-esine. –Kyllä niillä voi leikkiä, jos ha- luaa, eivät ne ole mitään pyhiä lehmiä. Mutta ne ovat myös tai- deteoksia. PYYKÖNEN ja Steinthórsdót- tir asuvat Taivassalon kodissaan kissan ja nuorimman lapsensa kanssa. Niin asuintilat, kodin yh- teydessä olevat työhuoneet kuin saunarakennukseen tehty galle- riakin saavat sähkönsä aurinko- ja tuulivoimaloista, sekä tarpeen tullen aggregaatista, jota ilman esimerkiksi naulakoiden hitsaa- misesta ei tulisi mitään. Ajatus sähköomavaraisuudesta kristallisoitui Pyyköselle 2000-lu- vun loppupuolella, kun Fortumin silloisen johtajan miljoonapalk- kiot tulivat julkisuuteen. – Tuollaisen monopolifirman johtamiseen ei tarvita kovin suurta talousälyä tai vaivannä- köä. Kaveri kuittasi palkkionaan veronmaksajien rahoja 11 mil- joonaa vuodessa. Ajattelin, että en pistä siihen firmaan pennin latia. TIE Taivassaloon on kulkenut useammankin mutkan kautta. Alun perin pariskunta tapasi toi- sensa Islannin taideakatemiassa 1990-luvun alkuvuosina. –Olin suorittanut artesaanitut- kinnon metallipuolelta Kuopion käsi- ja taideteollisuusoppilaitok- sesta. Vuonna 1993 pääsin Islan- nin taideakatemiaan, jonne jäin valmistumisen jälkeen pariksi vuodeksi töihin työpajamesta- riksi ja työtekniikoiden opetta- jaksi, Pyykönen kertoo. ERÄÄNÄ päivänä Steinthórs- dóttir tuli ystävänsä kanssa kat- somaan, kun Pyykönen teki yhtä ensimmäisistä töistään. –Hän ei puhunut mitään, kun onmuutenkinhiljainen ihminen. Pikkuhiljaa ystävystyttiin, ja ru- vettiin tekemään projektejakin yhdessä. Yhteistyö on jatkunut siitä läh- tien. – Keskustelemme ideoista ja autamme toisiamme. Monella taiteilijalla työ on vähän yksi- näistä, kun vasta yleisö ja kriitikot antavat sen arvion.Meillä työpro- sessi on sellainen, että siinä ol- laan yleensämolemmatmukana. 2000 -luvun alussa yhteinen koti löytyi Kuopiosta, ja sen jälkeen perheen oli tarkoitusmuuttaa py- syvästi Islantiin. Maata koetellut talouskriisi päätti kuitenkin toi- sin. –Aika pian nähtiin, että talous menee siellä ihan hullunlailla. Päätettiin muuttaa takaisin Suo- meen loppuvuonna 2005, ja 2006 aloin katsella netistä rannikon kuntia. Meillä oli pienet lapset, joten asuinpaikan valintaan vai- kutti se, mistä saisi edullista tont- timaatamahdollisimman lähellä kouluja. STEINTHÓRSDÓTTIR on kotoi- sin Islannin maaseudulta, Hel- sinkiläislähtöinen Pyykönen taas kertoo asuneensa koko ikänsä kaupungissa. Kotiutuminen var- sinaissuomalaiseen pikkukun- taan ei ollut aina helppoa, mutta ehdottomat etunsakin syrjässä asumisessa on. – Täällä on rauhallista, eikä kukaan häiritse, Steinthórsdóttir aloittaa. – Saa käydä sienessä ja mar- jastamassa. Näkyy eläimiä, noita kauriitakin tulee tuohon aina välillä, jäniksiä, kettuja ja muita. Olen odotellut, että koska tulisi susi ja karhu, mutta ei ole näky- nyt, Pyykönen jatkaa. KAIKKI eläimet pienimmistä hyönteisistä lähtien ovat Pyykö- selle ja Steinthórsdóttirille tär- keitä. – Ihmisen pitäisi kunnioit- taa eläinten ja kasvien elämää. Sitten hän vasta pystyisi pääse- mään sopuun toisten ihmisten kanssa, ja jonkinlaiseen rau- haan. Se ei onnistu ennen kuin tämä ympäristön tuhoaminen loppuu. Ossi Nyström Moni saattaa ajatella, että ekologisempi elä- mäntapa edellyttäisi jonkinlaistauhrautumista ja itselleen tärkeistä asioista luopumista. Ai- nakaan Pekka Pyykösen ja Rannveig Steint- hórsdóttirin kohdalla näin ei ole käynyt. –Ei ainakaanmistään sellaisesta ole pitänyt luopua, mitä olisin jäänyt kaipaamaan, Steint- hórsdóttir kertoo. –Ei meillä ole kesämökkejä, hienoja veneitä ja muuta, mutta ei me niitä kaivatakaan, Pyy- könen jatkaa. KYSE EI ole siitä, että ihmisten tulisi luopua välttämättömästä, vaan ennemminkin siitä, että he haastaisivat itsensä luopumaan tur- hasta. –Voi kysyä itseltään, mitä oikeasti tarvitsen? Eikä kaikkea tarvitse omistaa itse. Kesämö- kin ja paatin voi vuokratakin, Steinthórsdót- tir vinkkaa. – Ja pitääkö siellä mökillä monen sadan ki- lometrin päässä käydä joka viikonloppu? Pyy- könen lisää. YMPÄRISTÖÄ ja eläimiä rasittavista käyttäy- tymismalleista puhuttaessa Pyykönen nostaa esiinmyös turkistarhauksen ja vaateteollisuu- den. Ihmisten taipumus hamstrata alennus- myynneistä tavaraa jo valmiiksi vaatteita pur- suaviin kaappeihinsa on ekologisesti kestä- mätöntä. –Vaatetuotanto on aivanmieletön ympäris- törasite. Puuvillan kasvattaminen vaatii älyt- tömästi resursseja. Myös kierrätys on asia, jossa monilla olisi Pyykösen mukaan paljon petrattavaa. –Heitellään ihan miten sattuu. Lasinkerä- yksessä on posliiniastioita, lasipurkki täynnä tupakantumppeja ja niin edelleen. Ihmiset ei- vät joko osaa lukea, tai sitten vähät välittävät. KUN PUHUTAAN ympäristön, ja samalla väistämättä myös Suomen ja koko maailman tulevaisuudesta, myöntää Pyykönen olevansa pessimisti. –Esimerkiksi metsäkeskustelu on sitä, että metsät nähdään täysin ihmisen käytettävissä olevana taloudellisena tekijänä ja jonkin ver- ran hiilinieluna. Unohdetaan se, että metsät ovat tuhansien eliölajien koti. Edelleenkin tehdään avohakkuita. Täällä Taivassalon alu- eellakin niitä näkee. Ihan uskomatonta. En näe kovin hyvää tulevaisuutta. ASENNEILMAPIIRIIN ei Pyykösen ja Steint- hórsdóttirin mukaan ole Suomessa odotet- tavissa radikaalia muutosta niin kauan kuin ekokatastrofilla ei ole kouriintuntuvia vai- kutuksia täkäläisen mattimeikäläisen ar- keen. – Ihminen on sellainen otus, että se vain tuijottaa omaa napaansa. Niitä ihmisiä, jotka näkyvämmin tekevät jotain ympäristön puo- lesta, pidetään hulluina. TODELLISUUDESSA ympäristöteot eivät edellytä hulluutta tai radikaalia elämäntapa- remonttia. Alkuun pääsee, kun laittaa roskan oikeaan kierrätysastiaan ja pysähtyy toisinaan harkitsemaan, ostaako asioita ostamisen vai tarpeen vuoksi. – Jos tekee pieniä rukkauksia elämäänsä, niin ei se siihen elämisen tasoon vaikuta sitä eikä tätä. Rannveig Steinthórsdóttirin tekemä vanhan Islantilaisen maatalon pienoismalli on sisältä täysin ka- lustettu. Pekka Pyykösen tekemät Medusa-pöydät ovat yhtälailla käyttöesineitä kuin veistosmai- sia sisustusesineitä. Ympäristöystävällisyys ei ole ylivoimaisen vaikeaa ”Ihmisen pitäisi kunnioittaa eläinten ja kasvien elämää.”