9 PARGAS.FI | PARAINEN.FI NYTT | PARAISTEN KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI | 3/2023 Me Paraisilla – viisi vuotta myöhemmin Ostimme elokuussa 2017 talon Paraisten Pappilanmalmilta. Kaksi vuotta myöhemmin Gottorpin remontti oli valmis, ja pääsimme muuttamaan. Remontin aikana yhteistyö Paraisten kaupungin kanssa sujui hyvin. Koimme, että sekä kaupunki että uudet naapurimme ottivat meidät hyvin vastaan. Nopeasti kävi ilmi, että kaupunki kuhisee monen alan toimintaa: musiikkia, teatteria, käsitöitä, kuvataidetta, joogaa, lampaiden hoitoa, veneilyä… Lisäksi kaupungissa on valtava määrä erilaisia yhdistyksiä. Hienoja uimarantoja on sekä keskellä kaupunkia että vähän kauempana saaristossa. Ihania pyöräilyreittejä. Ajattelimme, että olisi viisasta integroitua heti, joten menimme mukaan kaikkeen mahdolliseen. Emmekä ole katuneet. Paraisten keskustassa kaikki on lähellä. Koulut ja päiväkodit ovat kulman takana, kahdella kielellä. Terveydenhuolto toimii täydellisesti, ei odotusaikoja ja siellä on osaava henkilökunta. Kaupungissa on nyt hyvä draivi päällä. Paraisten näkyvyyden edistämiseksi on tehty paljon. Parainen on sekä suuri että pieni, ja sillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Erilaiset toimet tai niiden puute koskettavat asukkaita usein hyvin henkilökohtaisesti ja konkreettisesti. Paraisilla on paljon erilaisia yhdistyksiä, mitkä ovat monesti hyvin aktiivisia ja haluavat saada asioita aikaan. Kaupungin ja yhdistysten välisissä suhteissa syntyy joskus konflikti tehokkaan ja aikaansaavan tekemisen (yksityinen puoli) ja vähän jähmeämmän päätöksentekojärjestelmän (kunnallinen puoli) välillä. Silloin kaupunki tuntuu suurelta ja etäiseltä, vaikka se onkin lähellä ja pieni. Paraisten keskustaa halkova Kirkkosalmi on ainutlaatuinen vesiväylä. Se on Paraisten elinhermo ja reitti Turusta ja Kaarinasta kohti maailman suurinta saaristoa. Suntissa ja sen ympäristössä tapahtuu paljon juuri nyt, mikä on tärkeää torin ja Kauppiaskadun alueen elävöitymiselle ja kehitykselle. Kun on enemmän asiakkaita, on enemmän liiketoimintaa ja kun on enemmän liiketoimintaa, on myös enemmän asiakkaita. Eikä kaikessa ole kyse liiketoiminnasta tai matkailusta, vaan palveluista, seikkailusta ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Paraisten kesässä voi nauttia hyvästä ruoasta hyvissä ravintoloissa, live-musiikista sisällä ja ulkona ja veneilystä keskellä kaupunkia ja kaukana saaristossa. Voiko enää parempaa olla? Mukavaa kesää! P.S. Eikö olisi hienoa, jos Kauppiaskadulle saataisiin hyvä suutari? Mathias ja Marina Bergman Paraisille, Vanhalle Malmille muuttaneet Vieraskolumni sekä tunnetumpia tähtinäyttelijöitä kuten Eero Ritala, Olavi Uusivirta ja Elina Knihtilä. Haluamme tuoda ihmisille huumoria ja hauskuutta korona-ajan jälkeen. Suurin osa meistä on opiskellut korona-aikana ja kaivannut yleisölle esiintymistä. Meillä on ollut yleisönälkä! Miksi juuri Gammelgård valikoitui esityspaikaksi? Kävin katsomassa useampia paikkoja Nauvossa, mutta tämä oli paras. Gammelgård on vanha, historiallinen majatalo, jossa on herätetty historia uudelleen eloon entisöimällä. Tämä on idyllinen, autenttinen paikka, jota ei ole yritetty tehdä resortiksi. Navetan ylinen, jonne kesäteatteri tulee, on äärimmäisen upea ja sopii teatteriproduktioon kuin nenä päähän. Kesällä täällä kulkee myös traktorivetoinen saaristojuna, joka tuo ihmiset tapahtumapaikoille. Millaisia odotuksia sinulla on kesän suhteen? Liput ovat nyt myynnissä ja niitä on mennyt hyvin. Olemme todella otettuja koko ryhmä. Toivon tietysti, että saamme lippuja myytyä niin paljon, että voisimme järjestää vastaavaa myös tulevina kesinä. Tosi paljon on nyt tästä kesästä kiinni. Gammelgård sijaitsee kahden kilometrin päässä Nauvon keskuksesta ja vierasvenesatamasta, osoit- teessa Norrstrandintie 217, 21660 Nauvo. Gammelgårdiin pääsee kätevästi Tackorkin saaristojunalla, joka liikennöi kesäkaudella Tackorkin ja Nauvon keskustan väliä. Pysäkkejä ovat Tackork, Fagerlundin Traktorimuseo, Gammelgård, L´Escale ja Söder. Katso esitysajat ja lisätiedot osoitteessa saaristomerenteatteri.com. Nagupellet-työryhmä Vakituiset näyttelijät: Jesse Gyllenbögel, Akseli Ilvesniemi, Ronja Keiramo, Mitra Matouf Vierailevia näyttelijöitä: Olavi Uusivirta, Joonas Saartamo, Chike Ohanwe, Olga Temonen, Elina Knihtilä, Jose Mäenpää, Eero Ritala Muusikko, säveltäjä: Alexander Viertola Visualisti, somistaja, lavastaja: Marianna Heikkilä Tuottaja, perustaja: Mitra Matouf ”Ajattelimme, että olisi viisasta integroitua heti, joten menimme mukaan kaikkeen mahdolliseen. Emmekä ole katuneet. ”

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=