7 Tavoitteena varhaiskasvattajien kokonaisvaltainen hyvinvointiTeksti: Maria Rautio-Runeberg Kuvat: Enni Könönen Valtakunnallisen Liikkuva aikuinen -ohjelman alaisen Aktiivinen hyvinvointi ja liikunnan ilo -hankkeen tavoitteena on edistää ja kehittää varhaiskasvatuksen henkilökunnan liikuntalähtöistä elämäntapaa Paraisilla, Nauvossa, Korppoossa, Houtskärissä ja Iniössä. Projektivastaava, fysioterapeutti Henna Kuusisto kiersi päiväkoteja ja keräsi keväällä kasaan 30 varhaiskasvattajan pilottiryhmän, jonka toiminta jatkuu vuoden loppuun asti. – Aloitimme kartoittaa tilannetta hyvinvointimittauksilla huhti-toukokuussa. Silloin mittasimme unta, palautumista, stressiä, kuntotasoa ja liikkumista. Tulosten perusteella tarjoan henkilökohtaista ohjausta siinä missä kukin apua tarvitsee. Apu voi olla esimerkiksi vinkkejä ja ohjeita kuntosalille tai miten henkistä kuormitusta voisi vähentää vapaa-ajalla, Kuusisto selvittää. Yksi pilottiryhmän osallistuja on Nilsbyn koulun esikoulussa työskentelevä lastenhoitaja Petra Kaanela. Syksyllä otettujen uusien mittausten perusteella Kaanelan tuloksissa oli eniten parannusta koko ryhmässä. – En liikkunut viime vuonna kovinkaan paljon ja päätin, että nyt on aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta liikkumaan. Mittaukset olivat mielenkiintoisia ja itselläni on ollut Paraisilla on ollut keväästä lähtien käynnissä fysio- terapeutti Henna Kuusiston vetämä varhaiskasvatuksen henkilökunnan liikuntalähtöistä elämäntapaa edistävä hanke. Pilottiryhmä saatiin helposti keväällä kasaan ja alustavien tulosten mukaan kehitystä parempaan suuntaan on havaittu. Keskiarvollisesti osallistujien mittaustulokset paranivat. vähän tarve kilpailla itseni kanssa ja parantaa tuloksia. Itselleni on tärkeintä saavuttaa omat tavoitteeni. Ja olen oikeasti jaksanut paremmin, Kaanela toteaa. Välineitä ja sovelluksia hyvinvoinnin edistämiseksi Tuloksia paransivat parhaiten he, jotka ovat aktiivisesti olleet mukana projektissa, osallistuneet haasteisiin ja varanneet Kuusistolta yksilöaikoja. Kaanela on aloittanut esimerkiksi työmatkapyöräilyn, kuntosaliharrastuksen ja töissä hän esimerkiksi pelaa lasten kanssa pallopelejä ja käy uimassa kahdesti kuussa. – En usko, että olisin ryhtynyt yhtä aktiivisesti tekemään muutosta, ellen olisi osallistunut tähän hankkeeseen, Kaanela jatkaa. Hankerahoituksen avulla Kuusisto sai hankittua ryhmän käyttöön erilaisia välineitä minitrampoliinista pilatesrullaan ja jumppakepeistä kuminauhoihin sekä hyvinvointisovelluksen jokaisen osallistujan käyttöön. Myös henkinen jaksaminen on tärkeä osa hanketta. Kuusisto on esimerkiksi pitänyt ryhmälle tunneteemaisen metsäretken. – Olen jaksanut kokonaisvaltaisesti paremmin. On hienoa huomata, että energiaa riittää vielä työpäivän jälkeenkin. Myös työpäivän aikana on kiva saada lapset osallistumaan liikuntajuttuihin kuten joogaan, Kaanela hymyilee. Hankkeen suosio yllätti Kuusiston ja tulijoita pilottiryhmään olisi ollut enemmän kuin mitä siihen voitiin ottaa. – Ehdottomasti haluan jatkaa hanketta ensi vuonna. Helmikuussa selviää, myönnetäänkö hankkeelle rahaa, mutta käyttäjäkokemusten perusteella tälle selvästi on tarvetta. Fysioterapeutti Henna Kuusisto ja lastenhoitaja Petra Kaanela iloitsevat Aktiivinen hyvinvointi ja liikunnan ilo -hankkeen hyvistä tuloksista.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=