itsellä auttaa kuormittavissa tilanteissa. Ihmiset ovat yksilöitä, ja jokainen pärjäilee eri tavalla. Jokaisella on omat vahvuutensa ja suojaavat tekijät. Kyse on siitä, miten suojaavia tekijöitä saadaan vahvistettua entisestään, Hietarinta kertoo. Suojaavina tekijöinä hän mainitsee perusasiat, unen, sosiaaliset suhteet, liikunnan ja mielekkään tekemisen. Korona ja Ukrainan sota kuormittavat kaikkia ainakin jollakin tasolla. –Saattaa helpottaa, kun psykologi osaa kysyä tyypillisesti kuormittavaan elämäntilanteeseen liittyvistä asioista. Kun ymmärtää, että muutkin ovat kokeneet samoin, tulee tunne, ettei minussa olekaanmitään vikaa. Monesti kuormittavat tilanteet ovat peruselämän asioita, mutta ihminen tarvitsee niiden jäsentelyyn apua, Hietarinta selventää. Hietarinnasta kuormittuneen henkilön on hyvä puhua asioista ulkopuolisen henkilön kanssa. Perheenjäsen voi katsoa tilannetta ennakko-odotustensa näkökulmasta. ETÄTYÖ TOI JOUSTOAARKEEN Moni työntekijä on ollut itseohjautuva työpaikallaan jo ennen koronaa. Korona teki näkyväksi sen, että itseohjautuvien työntekijöiden on helppo siirtyä etätöihin. Selvitysten mukaan työtä tehdään usein tehokkaammin etänä kuin toimistossa. –Etätyö mahdollistaa jossain määrin joustavuuden yksilön ominaisuuksien mukaan. Etänä voi pitää tauon tarvitessaan sitä, voi pitää kävelypalavereja, mennä lounaalla ulos tai aloittaa työn joskus myöhemmin, Hietarinta luettelee. –Työn tuunaaminen itselleen sopivaksi tukee hyvinvointia. Yleisesti puhutaan siitä, että etäkokoukset väsyttävät. Ihmiset osallistuvat helposti esimerkiksi liian moniin koulutuksiin, kun niihin voi nyt osallistua matkustamatta. –Etäyhteydet ovat lisänneet valtakunnallista yhdenvertaisuutta. Pohjois-Suomesta on voinut osallistua Etelä-Suomen tapahtumiin. Toisaalta aiemmin yksi koulutusten hyvä puoli oli muihin tutustuminen, mikä on nyt jäänyt pois. Kuitenkin etänäkin pienryhmissäkin voidaan tutustua, jos sille annetaan aikaa. Hietarinta toivoo, että työnantajat mahdollistaisivat yksilöllisen palaamisen töihin etätyöjakson jälkeen samoin kuin jos työntekijä on ollut muusta syystä pitkään poissa. –Viime vuosina, jo ennen koronaa, työhön on tullut inhimillisempi ote. On tehty paljon tutkimusta, miten työpaikat voivat tukea ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Positiivisen psykologian suuntauksessa halutaan saada hyvinvoivat ihmiset voimaan vielä paremmin. sen sijaan, että pidettäisiin ihmiset tasolla, jolla he vain pärjäävät. UUSIEN TYÖNTEKIJÖIDEN ONHANKALA TUTUSTUA Vaikka etätyössä on hyviä puolia, Hietarinta pitää haasteena vertaistuen ja arkisten asioiden jakamisen jatkuvuutta. Uusien työntekijöiden tuleminen työyhteisöön on haasteellista, kunmuut ovat etätöissä. –Miten uusi pääsee osaksi porukkaa, kokee yhteenkuuluvuutta ja sitoutuu työhön? Hietarinta kysyy. Hän korostaa työpaikan tarjoaman sosiaalisen verkoston tärkeyttä, työkavereiden kanssa syömistä ja kahvipöydässä istumista. –Uudelle työntekijälle pitää kertoa, milloin tiimi on paikalla. Työasioiden lisäksi palavereihin kannattaa varata aikaa myös kuulumisten vaihtamiseen ja tutustumiseen. Perehdyttäminen vaatii herkkyyttä esimieheltä. Vaatii työnantajalta enemmän välittää hiljaista tietoa ja keneltä mitäkin asiaa kysytään, Hietarinta kuvailee. TARVITAAN LISÄÄVALMENNUSTA ETÄJOHTAMISEEN Vaikka etätyönjohtaminen on erilaista kuin lähityön johtaminen, ei Emma Hietarinnalta ole työpsykologin roolissa kysytty etätyönjohtamisesta. Hän toivoisi, että asiaa käsiteltäisiin enemmän. –Nykyään erilaiset psyykkiset valmennukset ja ohjaukset ovat yleistyneet, eikä niitä saadakseen tarvitse olla huippujohtaja tai -urheilija. Toivon, että sitä näitä hyödynnettäisiin enemmänkin. Psyykkinen valmennus voi olla työssä myös ennaltaehkäisevää, eikä niin, että sitä käytetään vasta ongelmien tultua, Hietarinta vertailee. Esimerkkinä Hietarinta mainitsee startup-yrityksen, joka oli palkannut psykologin auttamaan tiimien hitsautumista yhteen ja tuomaan psykologista tietoa työyhteisön käyttöön. Psykologien ammattitaidosta olisikin hyötyä ennaltaehkäisevästi niin, että esimerkiksi minimoitaisiin uuvuttavia tekijöitä etukäteen. ETÄTERAPIA ONHYÖDYLLISTÄ Internetin kautta saatava etäterapia tai tuttavallisemmin nettiterapia on ollut käytössä ennen koronaa. Potilailta kerättyjen kokemusten mukaan yhteistyö terapeutin kanssa on ollut jopa tavallisia terapiatapaamisia hyödyllisempää. –Saavutettavuus on etäterapiassa parempi, koska terapeutin valinta ei ole ollut sidottu asuinpaikkaan. Oman kodin turvassa on voinut puhua vaikeistakin asioista. Toki terapeutiltakin vaaditaan paljon, sillä hänen on osattava luoda lämmön ja läsnäolon tunne videon välityksellä, Hietakari Hietarinta kuvailee. Korona-aika on tuonut etäterapian aiempaa laajempaan käyttöön. rekryexpo 31 26.4.2022 T2H:n Ihania koteja rakentamassa ovat ihmiset, ja haluamme ihmisten kehittyvän ja kasvavan meillä. Tarjoamme erinomaisen paikan urallaan ensimmäisiä askelia ottaville, tuleville rakennusalan ammattilaisille sekä jo rakennusalan kokemusta omaaville. Persoonasi ja kykysi oppia uutta ovat meille aikaisempaa työkokemustasi tärkeämpää. Katso avoimet työpaikat: ura.t2h.fi ”Koronan ja etätyön vuoksi on eristäydytty, vaikka me ihmiset sosiaalisina eläiminä peilaamme itseämme jatkuvasti suhteessa muihin.” Emma Hietarinta Psykologi, Someron kaupunki

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=