Suvilehti

20 SALON SEUDUN SANOMAT | TORSTAINA 2. KESÄKUUTA 2022 SUVILEHTI Veli-Matti Henttonen Kirkan musiikki elää vahvana, vaikka hänen kuolemastaan on runsaat viisitoista vuotta. Heinäkuussa Kirkan tuotantoa kuullaan Salon iltatorilla, kun esiintymään saapuu Kirkan pikkusisko Muska Babitzin. Muska yhtyeineen kunnioittaa Kirka Tribute -konsertilla veljensä muistoa ja hänen musiikkiaan. Muskan lisäksi Kirkan lauluja tulkitsee Kai Jämsä. Muska kertoo taustalla soittavan bändin olevan oikealla tavalla rock, mutta siltä luonnistuu myös Kirkan uudemman, iskelmällisemmän puolen tulkitseminen. – Kirkasta on tehty paljon teatterikappaleita, jonka jatkeeksi olen halunnut tuoda Kirkan musiikkia yleisölle näillä konserteilla. Olihan Kirka ensisijaisesti esiintyvä artisti, ainutlaatuisen erinomainen laulaja. Salon iltatori onMuskalle entuudestaan tuttu vuosien takaa. Hän on vieraillut iltatorilla kerran aiemmin, kesällä 2008. – Raitis ulkoilma on ulkokonserttien mainio erikoisuus, Muska naurahtaa. Hän sanoo odottavansa erikoisesti iltatorin keikkaa, sillä hän tietää ennakkoon torin paikoin suuret yleisömassat. – Toiveissa on saada yleisö tanssimaan. Keikan rungon muodostavat Kirkan tunnetuksi tekemät laulut. Mukana on myös Muskan omia hittejä sekä veli-Sammyn suurin hitti Daa da daa da, josta Kirkakin teki oman versionsa. Muska sanoo keikkojen erikoisvieraaksi houkutellun basisti-laulaja Kai Jämsän olevan olennaisessa roolissa keikoilla. – Itse laulan enemmän rokkiKirkaa, ja Kai vastaa Kirkan iskelmällisemmän tuotannon tulkitsemisesta. Roolijako on erinomainen. Jämsän historiaan kuuluvat muun muassa Puolikuu-yhtye sekä lukuisten hittien tekeminen muille, kuten Yölinnulle, AnnaHanskille ja Arja Korisevalle. – Meillä on ollut keskenämme tosi hauskaa jo vuosikausia, Muska sanoo ja muistuttaa, että Jämsä on tehnyt lauluja hänellekin. Muskan tulkitsemina iltatorilla kuullaan muun muassa Hetki lyö, Kulman kundit, Leijat, Venus, Viimeiseen mieheen ja Mami Blue. Kai Jämsä laulaa Kirkan suurimmat iskelmähitit Surun pyyhit silmistäni -kappaleesta alkaen. – Hetki lyö on tärkeä osa nuoruuttani. Olin tyttökoulussa, kun Kirka levytti kappaleen. Opettaja pyysi minua tuomaan levyn kouluun, jossa me kuuntelimme sitä luokassa tuoreeltaan. Muska aloitti laulajauransa vuonna 1969. Hän oli tuolloin Suomen ainut naispuolinen rocklaulaja, joka teki myös ensimmäisen rocklevyn. Pian hän keikkaili Kirkan ja Dannyn kesäkiertueilla. Muska sai ensikosketuksen rockmusiikkiin 1960-luvun alkupuolella kuunnellessaan kadulla veljiensä Sammyn ja Kirkan kanssa helsinkiläisbaarista kantautunutta ”outoa” musiikkia kuten Elvistä ja Little Richardia. Nuoruuttaan veljesten kanssa Muska muistelee värikkääksi ja tapahtumarikkaaksi. Isoveli Sammyn johdolla tehtiin jatkuvasti kujeita muun muassa talonmiehen kustannuksella. Syksyllä 1971 Muskaa alkoi säestää Hannu ”Kala-Hande” Salakan luotsaama legendaarinen Orpheus-yhtye, joka sittemmin teki yhteistyötä Dave ”Isokynä” Lindholmin kanssa. Orfeuksesta jättäytynyt Kala-Hande perusti Muskan kanssa yhtyeen Muska & Hot Dogs. Yhtye keikkaili paljon 1970-luvun alussa, ja teki yhteiskiertueita muun muassa Hurriganesin ja Rauli ”Badding” Somerjoen kanssa. Muska & Hot Dogs keikkailee myös edelleen, jolloin Muska esittää lähinnä omaa ohjelmistoaan. Muskan ensimmäinen oma single, hollantilaisyhtye Shocking Bluen laina Kirjoita postikorttiin (Send Me A Postcard) julkaistiin vuonna 1971, ja ensimmäinen lp-levy Muska ilmestyi vuonna 1973. Esikoisalbumilta löytyy yksi suurimmistaMuskan hiteistä, Krokotiilirock eli käännös Elton Johnin Crocodile Rockista. Oman elämänsä tärkeimmiksi ajaksi Muska mainitsee vuodet 1987–1995, jolloin hän asui yhdessä Salakan kanssa Los Angelesissa ja järjesti amerikkalaisartisteille keikkoja Eurooppaan. He toivat 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Suomeen lukuisia bluesin amerikkalaisia huippuartisteja kuten Duke Robillardin, Robert Crayn ja Ray Charlesin. Kokoelmalevy Hitit ylsi loppuvuodesta 2012 platinalevyyn. Muskalle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2015, mutta eläkkeelle rokkimimmi ei kuitenkaan suostu jäämään. Muska yhtyeineen Salon iltatorilla torstaina 21.7. Muska nähdään marraskuun lopulla lisäksi Teatteri Provinssissa. Artistin toiveena on saada yleisö tanssimaan. Muska tuo iltatorilleKirkan ”Hetki lyö on tärkeä osa nuoruuttani.” Muska Muska rokkasi edellisen kerran Salon iltatorilla kesällä 2008. S S S - ARK I S TO /M I NNA MÄÄ T T ÄNEN Isoveli Kirkan musiikki on ollut Muskalle tärkeää nuoresta lähtien.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=